|
Z'n Japanicorner Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani. Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon. Sachiko Yamashita Z’n Japanicornerin 25. japanilainen on Sachiko Yamashita Tottorin tättärä Sachiko Yamashita synnähti 20.8.1964 Tottorin hallintokunnassa, Japanissa. Samalla seudulla syntyi myöhemmin myös tuleva maratonin olympiamitalisti Koichi Morishita. Tottorin alue on Japanin harvimmin asuttua seutua, sillä se sijaitsee kaukana Japanin suurista metropoleista. Koska Tottorin pääelinkeino on maatalous, joutui Yamashitakin varmaan nuoruudessaan osallistumaan maanviljelykseen, missä ruumiillista työtä hänelle tuli kuin luonnostaan. Niinpä hänen kestävyytensäkin alkoi kehittyä suurin harppauksin jo pienestä pitäen. Tulevaisuudessa hän tulisikin tarvitsemaan tätä kestävyyttä kamppaillessaan herkeämätöntä tuskaa vastaan maratonin jälkimmäisellä puoliskolla kansainvälisillä kilpakentillä. Vuonna 1979 15-vuotias Yamashita oli jo tuttu näky lähialueensa kestävyysjuoksuareenoilla. Tuona vuonna hän nimittäin kirmaisi 800 metriä aikaan 2.18,6. Peruskoulun päästötodistuksen kouraansa saatuaan hän päätti jatkaa opin pänttäämistä päähänsä Tottori Higashin lukiossa. Tämän koulun kilpa-asu yllään hän kipitti kolmena seuraavana vuonna kahdella ratakierroksella numerot 2.17,1 (1980), 2.16,9 (1981) ja 2.14,3 (1982). Yamashitan melko vähäinen lukioajan kehitys 800 metrillä ei suinkaan johtunut virheellisistä harjoitusmenetelmistä vaan siitä, että hänen koneensa oli alusta lähtien 800 metriä ajatellen aivan liian kestoinen. Sitä se oli myös 1500 metriä silmällä pitäen, sillä Yamashitan parhaaksi tulokseksi sillä matkalla jäi noina vuosina 4.37,6. Sen sijaan dieseliä hänen koneessaan kyllä piisasi, mutta valitettavasti asenteet vielä tuohon aikaan naisten kestävyysjuoksua kohtaan olivat maailmassa niin vanhanaikaiset, että esimerkiksi vuonna 1980 olympiakisojen pisin juoksumatka naaraille oli ainoastaan 1500 metriä. Muutos ilmapiirissä oli kuitenkin puhkeamaisillaan ja vuonna 1982 EM-kisoissa, vuonna 1983 MM-kisoissa ja vuonna 1984 olympiakisoissa naiset vetelivät jo maratonia kuin tyhjää vain. ”Mihinpä minä Tottorista muuttaisin”, mietti Yamashita lukion jälkeen ja suuntasi opiskelemaan Tottorin yliopistoon. Siellä hän lopetti 800 metrin sahaamisen, eikä häntä myöskään 1500 metrillä juuri nähty lukuun ottamatta vuotta 1984, jolloin hän juoksi matkan aikaan 4.34,04. Sitä vastoin hän alkoi hitsata kolmosta, vitosta ja kymppiä, mille hänen ominaisuutensa toki viittasivatkin paremmin kuin mailerimatkoille. Ensimmäisenä vuotenaan Tottorin yliopiston kisahousuissa Yamashita juoksi 3000 metriä 9.47:ään ja seuraava vuonna vitosen 16.59,8 ja kympin 36.44,73. Tästä ura alkoi urkenemaan niin, että neljän vuoden yliopisto-opiskelun jälkeen hän lätkäisi pöytään tulokset 9.42,63 (3000m), 16.50,3 (5000 metriä) ja 35.32,32 (10 000m). Vaikka nämä esitykset eivät vielä suuria luvanneetkaan, oli Yamashita matkalla kohti kansainvälistä kestävyysjuoksuhuippua, mutta ei suinkaan ratamatkoilla, vaan kivenkovalla maantiellä. Maraton on parasta Yliopistotutkinnon takataskuunsa saatuaan
Yamashita aloitti työskentelyn firmassa nimeltä Kyocera vuonna 1987. Tämä
työskentely ei kuitenkaan ollut aivan tavallista siistiä sisätyötä
toimistossa, vaan Yamashitan pääasiallinen työpaikka oli maantie ja
työväline omat jalat. Kyoceran kestävyysjuoksutallin valmentajana toimi
entinen huippumaratoonari Yasunori Hamada. Hän rankaisikin kehoaan Kyoceran leivissä Hamadan ruoskimana siksi armottomasti, että hänen kympin ennätyksensä tippui heti ensimmäisenä vuonna edellisvuoden 35.32:sta 33.50,9:ään. Toki ennätykset paukkuivat myös 3000 ja 5000 metrillä kuin henkselit. Olympiavuonna 1988 Yamashita päätti vielä kerran kipaista 1500 metrin mittaisen pyrähdysmatkan ja tuloksena siinä olikin oma ennätys 4.32,1. Seuraavana vuonna hän puolestaan tekaisi 10 000 metrin ennätyksekseen ajan 33.10,28. Huomionarvoisempaa kuitenkin oli Yamashitan maratondebyytti Nagoyassa 5.3.1989, jolloin hän käytti 42 kilometriin ja 195 metriin aikaa 2.34.59. Tämä oli vielä 1980-luvun lopulla varsin hyvä tulos naisen suorittamaksi ensimaratoniksi ja Yamashita tiesi löytäneensä maratonista oman matkansa. Hänen koneensa oli näet valmistettu nimenomaan tuota maantiejuoksun kuninkuusmatkaa silmällä pitäen, eikä se päässyt lainkaan oikeuksiinsa alle 42,2 kilometrin mittaisilla matkoilla. Niin intoutunut oli Yamashita maratonin haasteista, että vuonna 1990 hän päätti juosta niitä kaksin kappalein. Osakassa 28. tammikuuta kellot pysähtyivät aikaan 2.33.17 ja elokuussa Sapporon kuumuudessa 2.35.41. Toki Yamashita kaudella 1990 myös radalla hurjasteli, pistäessään jalkaa toisen eteen niin, että 3000 metrin maalissa voitiin sanoa aikaa kulutetuksi 9.33,79, 5000 metrin päätteeksi 16.29,97 ja 10 000 metrin taituttua 33.47,0. Kaikki Yamashitan tekeminen kuitenkin tähtäsi maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kuin maratonille. Loistelias juoksu Tokion MM-kisoissa Vuonna 1991 järjestettiin yleisurheilun MM-kisat Tokiossa ja näihin kotikisoihin myös Yamashita luonnollisesti himosi. Niinpä hän jätti maantietä taakseen loppuvuodesta 1990 ja alkuvuodesta 1991 uskomattomia määriä. Tämän hän teki tietenkin siksi, että Nagoyan MM-karsintamaratonilla hän olisi mahdollisimman hyvässä vireessä. Yamashitan kunto kohosikin kovaksi kuin karkaistu teräs ja niinpä kenenkään ei tarvinnut ihmetellä hänen voittoaan Nagoyassa. Siellä hänen maratonin mittaiseen kilpaansa käytetty aika oli 2.31.02 ja MM-kisapaikka oli sillä selvä. Niin saattoi Yamashita keskittyä MM-kisoihin täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Kesällä 1991 Yamashitan kunto harjoitusleireillä alkoi nousta siksi kovaksi, että jopa mitalin ottaminen MM-kisoissa alkoi näyttää mahdolliselta. Ennen kisaa tähän eivät tosin monet uskoneet, mutta hepä eivät nähneetkään sitä, millaisia harjoituksia Tottorin tättärä Yamashita rallatti. Niinpä hän saattoi sovittaa Japanin kisapukua ylleen luottavaisena saapuessaan muutamaa päivää ennen MM-starttia Tokioon täydessä hiilihydraattilatingissa. Tokion MM-kisojen naisten maraton paukautettiin liikkeelle 25.8.1991 klo 7.00. Tämä tarkoitti sitä, että melkoisen aikaisin olivat maailman huippunaarasmaratoonarit saaneet kisa-aamuna herätä. Aikainen lähtö tehtiin tietenkin tuohon aikaan vuodessa Tokion seudulla yleensä vallitsevan tappavan kuumuuden takia, mutta tällä kertaa sää oli pahimpiin kauhukuviin verrattuna jopa inhimillinen + 24 asetta. Yamashitan kannattajat olivat toivoneet selvästi pahempaa maratonkeliä tuoksi päiväksi, sillä aiemmin he olivat huomanneet idolinsa kestävän hellettä kamelittaren tavoin. Yamashitan taktiikka MM-taistossa oli yksinkertainen, mutta raakuudessaan vertaansa vailla. Hän juoksisi kärkiryhmässä niin kauan kuin pystyisi ja tämän jälkeen vielä vaikka ei pystyisikään. Näin hän tekikin. Heti lähtölaukauksesta asti Yamashita kyttäsi kärkinaista kuin uhriaan väijyvä vahtaaja. Kilometrit seurasivat toistaan 5 kilometrin, 10 kilometrin ja 15 kilometrin pylväiden saapuessa vastaan 17.52, 35.36 ja 53.04 kuluttua lähtölaukauksesta. Näin jatkettiin, kunnes 20 kilometrin riu’ulla (1.10.53) kärkiryhmässä oli enää 11 juoksijaa, joukossa tietenkin Yamashita. Kovin pieneksi oli naarasjoukko jo tässä vaiheessa kilpaa harventunut. Kun puolimatka tuli vastaan (1.14.49), ei olympiavoittaja, maailmanmestari ja Euroopan mestari Rosa Motan meno vaikuttanut enää lainkaan hyvältä. Niinpä 24 kilometrin vitsalla hän alkoi jäädä ja keskeytti tämän jälkeen tuota pikaa. 25 kilometrin uurnalla (1.28.48) kärkijoukossa juoksivatkin enää vain Saksan Kathrin Dörre-Heinig ja Iris Biba, Puolan Wanda Panfil, Portugalin Manuela Machado, Neuvostoliiton Ramilja Burungulova sekä Japanin tyttäret Yuko Arimori ja Yamashita. ”Kuinka naisemme kestävät?”, tuumivat japanilaiset leukojansa miettiväisesti sivellen kilpaa ylenpalttisen mielenkiinnon vallassa seuratessaan. Dörre-Heinigin ja Panfilin huolehtiessa vetotöistä 30 kilometrin talikolla (1.46.35) kärkijoukko harveni edelleen. Vetokaksikkoa kykenivät näet seuraamaan enää vain Yamashita ja Arimori. Toki Machado ja Biba roikkuivat vielä aivan tuntumassa, mutta he vetivät jo aivan viimeisillään, mikä 12 kilometriä maalista on liian aikaisin. Tässä vaiheessa kilpaa ei nimittäin vielä saisi tuntua missään. Tämän vuoksi kenellekään yllätyksenä ei tullut se, että 35 kilometrin traktorilla (2.04.23) kärjessä oli enää neljä naista. Oli selvää, että mitalit ratkaistaisiin heidän kesken ja mikäli ei ihmeitä tapahtuisi, Japaniin oli tulossa ainakin yksi mitali. Hieman ennen 40 kilometrin täyttymistä kohosi Arimorin tuska liian kovaksi, mutta Yamashita pysyi mukana eurooppalaisten matkassa. Tästä ei kuitenkaan kulunut enää kauaakaan, kun Panfil nykäisi reitin ainoassa ylämäessä, eikä kukaan pysynyt enää völjyssä. Valtavalla sisulla Yamashita onnistui kuitenkin pysymään jotenkuten Panfilin tuntumassa, mikä lannisti Dörre-Heinigin. Lopulta hirveän kidutuksen jälkeen naiset vajosivat maaliviivan ylle järjestyksessä Panfil (2.29.53), Yamashita (2.29.57), Dörre-Heining (2.30.10) ja Arimori (2.31.08). Kaikkea muuta kuin ihanteellisesta maratonsäästä huolimatta Yamashita oli parantanut ennätystään yli minuutilla ja juossut ensimmäistä kertaa urallaan maratonin alle 2.30. Kohtalaisen tyytyväisiä suorituksiinsa japanittarista olivat myös Arimori ja 12. sijoittunut Kumi Araki (2.38.27). Tuota pikaa maaliin saapumisensa jälkeen he lähtivätkin yhdessä Yamashitan kanssa kunniakierrokselle. Yamashitan hopeinen mitali oli niin vakuuttava näyttö hänen kyvyistään, että Japanin olympiakomitea valitsi hänet saman tien seuraavan vuoden olympiajoukkueeseen Espanjan Barcelonaan täydessä maratonluottamuksessa. Siellä Yamashitan tavoitteena oli tietenkin silkka mitali. Olosuhteiltaan kovanlainen olympiamaraton Barcelonassa Barcelonan olympiamaratonille Kyocera -firman tähtijuoksija Yamashita valmistautui tietenkin parhaan taitonsa mukaan, eikä hän lainkaan hullummassa potkussa olympiakaupunkiin matkustanutkaan. Hän oli olympialaisiin tähtäävässä harjoittelussaan takonut sekä laatua että määrää, joten kovia saivat olla ne, jotka Barcelonan pätsissä aikoivat hänet voittaa. Melkoinen pätsi olympiamaratonista tulikin, sillä kilvan lähtöhetkellä 1.8.1992 lämpömittari näytti 27,2 astetta huolimatta illan hämystä (lähtö tapahtui klo 18.30). Tuskin oli lähettäjän pistoolista muodostunut savu noussut ilmaan kun jo Australian Lisa Ondieki (os. Martin) oli sännännyt kärkeen. Tuon edellisten olympiakisojen hopeamitalistin johdolla 5 kilometrin piste ohitettiin ajassa 17.58. Tämän jälkeen Ondiekin rinnalle tuulta halkomaan ilmaantuivat Kathrin Dörre-Heinig ja Manuela Machado, joiden tahdittamana saavuttiin 10 kilometrin viivalle (36.27). Vauhti ei siis ollut ylenpalttisen kova, mutta vaikka Ondieki yritti tempoa kärjessä, ei tempo siitä kohentunut, vaan 15 kilometrin vaaksalle tultiin 55.28 kuluttua lähtölaukauksesta. Jo tässä vaiheessa oli ilmeistä, että Ondiekin kisasta oli tulossa täydellinen waterloo. Kenties hän oli 225 kilometrin kovavauhtisine harjoitusviikkoineen rääkännyt itsensä ylirasitustilaan. 20 kilometrin tiilelle (1.14.09) saavuttaessa Ondieki oli yhä kärjessä, mutta pian turhautuneena huonoon kulkuunsa hän lopetti vauhdinpidon kuin seinään ja tuota pikaa myös juoksunsa. Niinpä 25 kilometrin viivalla (1.31.38) kärkeen oli siirtynyt Itsenäisten Valtioiden Yhteisön (IVY:n) edustaja Valentina Jegorova. Tuskin 25 kilometriä oli sivuutettu kun Jegorova laittoi todella kaasua mottorisahaan. 30 kilometrin vitjalla (1.48.49) hän olikin peräti 54 sekuntia edellä Japanin Yuko Arimoria ja Uuden Seelainnin Lorraine Molleria. Aivan näiden tuntumassa juoksivat Dörre-Heinig ja jälleen konemaisen tasaista arvokisajuoksua tekevä Yamashita. Mitalit odottivat ottajiaan armottomassa maratonleikissä, jolla oikeasti ei kuitenkaan ollut leikin kanssa mitään tekemistä. 35 kilometrin janalle saavuttaessa tilanne oli se, että Jegorova tikutti kärjessä (2.06.36), mutta Arimori oli noussut hänestä jo 12 sekunnin päähän. Arimorin perässä 18 sekunnin päässä mitalia himosi puolestaan Moller. Sitten paikan sivuuttivat IVY:n Madina Biktagirova (2.07.39) ja Dörre-Heinig (2.08.37) peesissään Yamashita. Tämän jälkeen naarasmaratoonareita saapui paikalle tasaisena nauhana. Mitalit olivat karkaamassa Yamashitalta, mutta hän taisteli yhä hyvästä sijoituksesta kuin ärsytetty naaraskarhu. 35-40 kilometrin välillä Montjüic-kukkulalle nousevassa ylämäessä Yamashita jätti Dörre-Heinigin seuran. Nyt hän juoksi olympiamaratonin viidentenä hirveissä tuskissa jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös viimeisillä voimillaan. Valtavan kivunsietokyvyn venytyksen jälkeen naiset saapuivat lopulta maaliin järjestyksessä Jegorova (2.32.41), Arimori (2.32.49), Moller (2.33.59), Biktagirova (2.35.39), Yamashita (2.36.26) ja Dörre-Heinig (2.36.48). Lopulta maaliin kilvan 29. parhaana maratoonarittarena saapui myös kolmas Japanin edustaja Yumi Kokamo (2.58.18). Naisten ajat kertoivat päivän olosuhteista ja reitin raskaudesta tappavine loppunousuineen kaiken. Vaikka viides sija olympiamaratonilla on hyvä saavutus, saattoi Yamashita olla ehkä hiukan pettynyt siihen. Edellisvuoden MM-hopeamitalistina hän näet varmaan odotti itseltään myös olympialaisissa silkkaa mitalia. Myöhemmin kävi ilmi, että Yamashitan lopulliseksi sijoitukseksi kilvassa tuli neljäs, sillä hänen edellään maaliviivan ylle vajonneen Biktagirovan suoritus hylättiin dopingin takia. Niin olivat olympiakisat Yamashitan osalta kisailtu. Juoksu-uran jälkeinen aika Pian olympialaisten jälkeen Yamashita totesi, että hänen henkselinsä eivät enää venyneet tarpeeksi armottomaan harjoitteluun kansainvälistä menestystä ajatellen. Niinpä hän lopetti juoksu-uransa ja alkoi koulia itsestään valmentajaa. Perin miesvaltaisessa japanilaisessa yhteiskunnassa ei naisvalmentajia juuri ollut, joten Yamashitan tehtävänä oli murtaa ennakkoluuloja tässä asiassa. Vuonna 1996 hänestä tulikin ensimmäinen nainen, joka on valittu huippukestävyysjuoksutiimin päävalmentajaksi kun Yamashita otti Dai-Ichi Life -nimisen firman juoksutallin valmennuksen kontolleen. Tästä ei kulunut kuin 18 kuukautta, niin Yamashita valmensi Makiko Iton Tokion naisten maratonin voittoon. Ehkä toistaiseksi suurin tähtihetki Yamashitan valmennusuralla koitti kuitenkin vuonna 2002, kun Dai-Ichi Life voitti Japanin yritysten naisten Ekiden viestimestaruuden. Valmentajana Yamashita ei ole omien sanojensa mukaan omille valmennettavilleen yhtä ankara kuin hänen oma mestarinsa Hamada oli aikanaan hänelle, mutta hän on osoittanut, että myös hieman kevyemmällä kurilla voi saavuttaa hyviä tuloksia valmentajana. Sachiko Yamashitan maratonit 2.29.57 (2.) Tokio 25.8.1991 MM-kisat Lähteet: Japan Amateur Athletic Federation 1991. Athletics Annual ’92. Japan: ATSF. Juoksija-Lehti 1991. Tokion MM-kisakirja. Helsinki: Juoksija-lehti. Nakamura, K. 2002. Dai-ichi Life unexpectedly win Japanese Corporate Ekiden title. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=20114.html [9.1.2008] Reilly, B. 2008. The Sensei: Japan's Champion Coaches Yamashita, Itoh, and Morishita. http://www.runningtimes.com/rt/articles/?id=12723 [21.1.2008] Wikipedia 2007a. Tottori Prefecture. http://en.wikipedia.org/wiki/Tottori_Prefecture. [2.1.2008] Wikipedia 2007b. Tottori, Tottori. http://en.wikipedia.org/wiki/Tottori%2C_Tottori [2.1.2008] Teksti: Z |