|
Paratiisista helvettiin ja takaisin - Säippä 30v Simo Wannas täyttää tällä päivämäärällä 30 vuotta, joten koko raasto.comin lemmikkilapsi oli aika ottaa haastatteluun. Alun perin oli tarkoituksena tehdä perinteinen kuulumisten vaihtoon keskittyvä haastattelu, mutta vallitsevien olosuhteiden takia tilanne hiukan muuttui. Simo on tällä hetkellä leirillä Kenian Eldoretissä, jonne hän matkusti jouluaattona. Parin päivän kuluttua juoksijan paratiisi muuttui painajaiseksi, kun politiikka astui kuvaan mukaan. Antaa Simon itsensä kertoa taustoja: - Keniassa on monia heimoja, kuten kaikki tietävät. Maan suurin on kikuju-heimo, jotka haluavat rikastua keinolla millä hyvänsä. Kikujuilla on kaksi puolta: toisaalta suurin osa Kenian vankiloissa olevista vangeista edustaa kyseistä heimoa, toisaalta taas heimon jäsenet ovat hyviä tekemään bisnestä. Tämän vuoksi monet hallinnolliset virat ja yritykset ovat heidän hallussaan. Nyt presidentinvaalien aikaan muut heimot liittoutuivat kikujuja vastaan, jotta nämä saataisiin syöstyä vallasta. - Muut heimot onnistuivat saamaan parlamenttiin suuremman osan paikkoja kuin kikujut. Presidentinvaaleissakin näytti alkuun opposition kannalta hyvältä, sillä puolivälissä ääntenlaskua heidän edustajansa Raila Odinga johti miljoonalla äänellä kikujujen edustajaa, hallitsevaa presidenttiä Mwai Kibakia. - Silloin presidentti Kibaki joukkoineen huolestui, ja ääntenlaskenta keskeytettiin. Monen mutkan jälkeen ääniä taas alettiin laskea ja yhtäkkiä saatiin huomata, että opposition edustajan ääniä hävisi jonnekin ja istuva presidentti Kibaki olikin muka siirtynyt johtoon. Vaalivilppi paljastui, kun havaittiin äänestyspaikkojen edustajien ilmoittamien äänimäärien ja vaalikomission ilmoittamien äänimäärien poikkeavan toisistaan. Istuvan presidentin äänimäärä kasvoi kummasti matkalla vaalikomissiolle, joten siitähän se sota sitten alkoi. Vaalivilppi suututti maan muut heimot ja nämä alkoivat vainota kikujuja. Hallitseva presidentti julistettiin vaalien voittajaksi, jonka jälkeen puhkesivat levottomuudet, joiden aikana satoja kenialaisia on saanut surmansa. Vaalit jakoivat maan kahtia: Kibakia tukevat Itä-, Keski- ja Pohjois-Kenia ja Odingaa maan etelä- ja länsiosat. Simo kuvailee tunnelmia paikan päältä: - Tunnelma on ollut selvästi jännittynyt kaupungilla. Vasta nyt on tilanne rauhoittumassa. Vaalien aikaan kaupungilla lenteli ilmassa runsaasti kyynelkaasua ja luoteja. Liikkeitä poltettiin ja ryöstelyä esiintyi. Osasitko yhtään aavistaa mitä tuleman pitää, kun jouluaattona lensit sinne? - Francis (Kirwa) osasi hieman aavistella ja kertoi peloistaan minulle, mutten tietenkään odottanut mitään tällaista. Francis onkin ollut maaseudulla vanhempiensa luona turvassa, mutta palaa kuulemma jo keskiviikkona Eldoretiin. Onko pelottanut oman ainokaisen henkikullan puolesta? - Ei pelota! Tilanne oli levoton ehkä noin neljä päivää, mutta nyt se on rauhoittunut selvästi. Kaupat availevat hiljalleen oviaan ja elämä palailee kaduille. Kerran olimme hälytystilassa, kun kuulimme huhun, jonka mukaan naapurimme olisi ollut iskun kohteena. Silloin pakkasin reppuun lenkkarit, treenikamppeet, rahaa ja passin, jos tilanne olisi vaatinut nopeaa poistumista. Kavereita päivysti yöllä ulkona, mutta mitään ei tapahtunut. Tosin olisivathan ne voineet tulla, niin olisimme saaneet konkreettisen todisteen vartijoidemme toimintakunnosta… Kovaa puhetta Simolta. Kerros nyt sitten vielä, että onko siellä uskaltanut harjoitella ollenkaan, vai oletko piileskellyt kaikki päivät sängyn alla piilossa? - Uskaltaa! Saa olla aika kovat jätkät kyseessä, jotka hyökkäävät juoksijan kimppuun aamukuudelta aamulenkin aikaan. Toinen treeni on sitten eri asia. Silloin pojat ovat heränneet ja valmiina rettelöimään. Yhden lenkin aikana näin, kun jätkälauma oli polttamassa jotain taloa. Mutta koska lenkkipolkuni meni siitä vierestä, niin takaisin en kääntynyt, vaan painelin siitä joukon läpi. Ei pelottanut silloinkaan, mutta varmuuden vuoksi olin toki virittänyt tulisen oikean suorani iskuvalmiuteen. Myös jalat oli viritetty kirivalmiuteen kuin taktisessa kisassa parhaimmillaan. Eipä ihme, ettei mitään sattunut. Meinaan kun niillä rimpuloilla lyö, saa syytteen ruoskinnasta. (toim. huom.) Ilmeisesti sellaista oloa juoksijallamme ei ole, että haluaisit pois sieltä? - Täältä ei tulla pois ennen lentolipun osoittamaa paluupäivämäärää. Nautin täällä olosta suunnattomasti! Kenia on edelleen paratiisi, vaikka käärme onkin luikerrellut itsensä sisälle. Siirrytäänpäs urheiluun. Millä mielellä valmistaudut kohti ensi kesää? - Hyvillä mielin - rennolla, tappavalla asenteella. Olet treenannut nyt monta kautta kovaa talvet Keniassa, uskotko että pian rävähtää kunnon tulokset tauluun? - Mulla ailahtelee tulokset kisasta toiseen. Joissakin kisoissa rävähtää hyvin, mutta varmasti joukkoon tulee jatkossakin mahtumaan huonoja kisoja. Tasaista sarjaa en saa aikaiseksi millään, mutta taas toisaalta jossain kohtaa voi rävähtää oikein kunnolla. Päämatka? - Juoksen huhtikuusta toukokuulle kymppejä Yhdysvalloissa ja sen jälkeen kesällä paljon tonnivitosia. Eli kauden päämatkat on kymppi ja 1500m. Aika normi yhdistelmä jokaiselle kestävyysjuoksijalle, eikös? Tonnivitosen haluan saada kuntoon, jotta saan reserviä seuraavien vuosien kympin kehittymiselle. Pääkehittämiskohteet kaudelle 2008? - Peruskuntokaudella vauhtikestävyystason nostaminen ja kympin matkavauhdin taloudellisuuden kehittäminen. Alkukesästä puolestaan nopeus ja nopeuskestävyys. Tulevan kesän tavoitteet? - 28.40 ja 3.45. Sm-kisoista ei ole mitään tavoitteita, ne ovat minulle vain kilpailuja muiden joukossa. Saan enemmän kicksejä ennätyksistä kuin jostain suomenmestaruuksien keräilystä. Onko 30-vuotias Säippä viisaampi, nopeampi tai hitaampi kuin 29-vuotias Säippä? - Nopeampi, taktisempi, viisaampi, voimakkaampi! Mulla on jostain syystä nopeus kehittynyt joka vuosi. Nytkin on nopeutta tullut, vaikken siihen ole vähään aikaan edes keskittynyt. Älä kysy miksi, sillä en itsekään tiedä siihen vastausta. Muutama vuosi sitten olin hidas kuin sika, nyt tuntuu että jopa 800m voi kesällä jotenkin kulkea. Tiivistä Simo Wannaksen harjoitusfilosofia muutamalla lauseella? - Mun treenifilosofia on ottaa rennosti ja keskittyä muutamaan päätreeniin viikossa. Harjoitusviikkoni on koko ajan muutoksille valmis tilanteen mukaan. Jos tuntuu siltä, etten halua mennä treenaamaan, niin sitten en mene. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, ettenkö treenaisi paljon ja kovaa. Viikkomäärät ovat 120-200km viikosta ja tilanteesta riippuen. Normipäätreenit tällä hetkellä ovat jokseenkin tällaisia: - 30-40min VK treeni kiihtyen, loppu kovaa. - 15x400m pal 1min tai 8-10x1km pal 1-2min - 90-120min pitkä lenkki - muutamia nopeusvetoja ja koordinaatio/lantiota ja pohkeita vahvistavia liikkeitä. Raasto.com kiittää Simoa haastattelusta ja onnittelee miestä merkkipäivän johdosta. Samalla toivomme kotimaisten ratojen väriläiskälle ennennäkemättömän hyvää kilpailuvuotta 2008. Samaan hengenvetoon raasto.com haluaa onnitella myös toista hienoa kestävyysjuoksuihmistä. Tällä päivämäärällä 33v syntymäpäiväänsä viettävää Jarno "Moguli" Maimosta! -T |