Heräsin sunnuntaina 2.4.2006 kehoa raatelevaan jännityksen tunteeseen. Tänään alkaisi vuoden 2006 kilpailukausi ja samalla meikäläisen juoksijanuran 21. kilpailukausi. Tuo kaikki alkoi kauan sitten 12-vuotiaana ja sen jälkeen on tullut juostua kisa poikineen. Tästä kokemuksesta huolimatta heti aamusta piti käydä pari kertaa jännäpaskalla. Ehkä syynä tähän oli se, että Tulppaanijuoksussa omana kohtalona on ollut lähes poikkeuksetta täydellinen kulkemattomuus. Monta kertaa Tulppaanijuoksun kympillä on tullut juostua huomattavasti hitaampaa vauhtia kuin myöhemmin saman kevään aikana puolimaratonilla. Kuinka kävisi tällä kertaa?

Kello yhdeksän Hellsten päräytti autollaan pihaan ja oli aika lähetä kohti tuskan näyttämöä, Maarian mahdin urheilutaloa. Siellä sahattaisiin kahteen suuntaan 2,5 kilometrin yleensä enemmän tai vähemmän tuulista peltoaukeaa. Numeron jakajatkin jo tunsivat meikäläisen, sen verran monta kertaa Tulppaanijuoksussa on tullut irvistettyä, yleensä minuuttitolkulla kärjen takana. Verryttelyn aikana alkoi tunkea. Ei siis auttanut kuin mennä menneiltä vuosilta tutun halkopinon taakse, mutta pahaksi onneksi siellä olikin jo Hellsten samoissa puuhissa. Ohi juossut mies katseli hieman ihmeissään, mutta käänsi päänsä pois kuin Hell huusi housut kintuissa: ”ei tämä ole sitä miltä se näyttää!”

Juoksu starttasi liikkeelle kello 11.00. Koska joskus on tullut aloitettua liian kovaa (eka tonni alle 3.10), niin nyt päätin vetää tasaista 3.20-vauhtia alusta loppuun. Eka tonni olikin tasan 3.20 ja 2 km taittui ajassa 6.41. Tässä vaiheessa Toho ja Hell tykittivät jo kaukana alle 3 minuutin km-vauhtia ja muukin porukka veti voimainsa tunnossa. Juoksu ei tuntunut vielä tuossa vaiheessa pahalta, mutta kolmen kilometrin paalulla totuus löi päin naama kuin läpimärkä rätti. Kolmas tonni oli ollut päälle 3.30, vaikka olin luullut juoksevani samaa vauhtia kuin edelliset tonnit. Päätin lopettaa kellon katsomisen tähän.

Taas on Tulppaanissa pistooli puhunut.

Kolmen ja puolen kilometrin kohdalla sain kiinni pari edellä menevää, mutta se ei suinkaan johtunut omasta vauhdin kiristymisestä, vaan heidän vauhtinsa hidastumisesta. Edellä ”pääjoukko” meni vastustamattomalla tavalla karkuun, eikä sitä ollut mitään mahdollista saavuttaa, koska vahti ei kiristynyt kirveelläkään. Vitosen paalu tuli vastaan aika tarkkaan 17 minuutissa, huusi joku, mikä oli katkera pettymys ennen kisaa 3.20-vauhtia tavoitelleelle. Ei auttanut muu kuin purra hammasta yhteen ja jatkaa juoksua, tulisipahan tästä ainakin hyvä harjoitus.

Kärjen takana tapahtuu. Magnus Hellström, Tommi Karra,
Roni Haimakka ja Anders Backman 5 km:n kohdalla.

Kilpailun toinen puolisko oli muuten yksinäistä taivaltamista, paitsi että edellä menevät tulivat ennen 7,5 kilometrin kääntöpaikkaa vastaa kuin laitumelle vapaaksi päästetyt peurat. Näytin Toholle jo kaukaa, että ottaisi kurvissa sisälinjan, mutta hän ei huolinut.

Toho laskettelee maaliin.

Toisena ja kolmantena tulleet Hell ja Sääri sentään antoivat kaltaiseni sahan juosta ulkona, kuten oikein onkin. Kääntöpaikan jälkeiset kilometrit olivat henkisesti tuskaisia, koska selvää oli, että tälläkin kerralla meikäläisen Tulppaanijuoksusta tulee täydellinen Waterloo. Jalat läpsyivät tiehen vetelän kumin tavoin, puuskutin kuin sika ja irvistin naamani ruvelle, mutta vauhtia oli surkeaa. Lopussa sain kuitenkin sen verran taisteltua, että sentään päälle 35 minuutin aika ei mennyt. Viimeisen kilometrin voimakkaan purukaluston näyttämisen jälkeen maali koitti vihdoin ajassa 34.46.  

Z saapuu maaliin ja lapsia alkoi
itkettämään.

Maalissa sain kuulla, että Toho oli vetänyt toisen puoliskon löysätenkin aikaan 30.49 ja Hell ja Sääri hirvittävällä raastolla noin 31.20. Kuvaajana toiminut Ste nimesi Hellstenin raaston välittömästi kirkuraastoksi.

Hell luo kirkuraastoa.
Sääri ei armoa anele.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi moni muukin oli juossut hyvin, joten kauden alku näyttää lupaavalta. Jos ei ihmeitä satu, Toho ja Hell tulevat juoksemaan Hampurin maratonin 23.4. erittäin kovaa, kun taas meikäläisen kovaa juoksemiseksi siellä tarvitaan ihme. Loppuverryttelyssä juoksijaveljien kanssa niitä näitä jutellessa mieli alkoi kuitenkin jo piristyä ja myöhemmin kotona MM-maastoja katsellessa ajatukset olivat jo tulevissa koitoksissa. Kisoja tulee ja menee, mutta raasto säilyy.

Teksti: Z