Z'n Japanicorner

Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani.

Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon.

Hiromi Taniguchi

Raasto.comin viides kuukauden japanilainen on maratonin maailmanmestari Hiromi Taniguchi.

Raastokilleri

5.4.1960 tapahtui japanilaisen maratonjuoksun kannalta jotain hyvin merkittävää. Sinä päivänä Nangon kaupungissa Miyazakin hallintokunnassa irvisti ensimmäisen irvistyksensä lapsi, joka sai nimekseen Hiromi Taniguchi. Silloin eivät vielä monetkaan aavistaneet, että tulevaisuudessa tätä irvistystä saisi maailma nähdä vielä rutkasti lisää, varsinkin maratonin loppukilometreillä. Hiromi-poika oli jo pienestä pitäen erittäin kova poika raastamaan ja vartuttuaan 171-senttiseksi ja 56-kiloiseksi sitkulaiseksi, huomasi hän olevansa erittäin kova poika myös juoksemaan. Kuitenkaan monien muiden japanilaisten huippumaratoonareiden tapaan hän ei menestynyt juniorina kovinkaan kummoisesti, sillä 22-vuotiaana hän kulutti 1500 metriin aikaa 3.54. Hänen koneensa oli kuitenkin tehty maratonia ja vain maratonia varten.

Päästyään opiskelemaan ja valmistuttuaan Nipponin yliopistosta pääaineenaan liikuntakasvatus (samassa opinahjossa muutamaa vuotta myöhemmin opiskeli myös naisten kaksinkertainen maratonin olympiamitalisti Yuko Arimori) päätti Taniguchi panostaa todenteolla juoksemiseen. Tässä häntä auttoivat kuuluisat Sohin veljekset, jotka noihin aikoihin olivat päättelemässä omaa juoksijanuraansa. Veljeksille oli juoksijanuransa aikana kehittynyt erittäin hyvä maratonsilmä ja he pystyivät näkemään kenellä olisi ainesta huipulle ja kenellä ei. Tätä arviota he eivät perustaneet siihen, kuinka kovaa joku juoksee 13-vuotiaana 800 metriä tai millä tyylillä hän juoksee. Päinvastoin, veljeksille oli kehittynyt suorastaan epäinhimillinen vainu haistaa maratonlahjakkuudet ilman, että tämä lahjakkuus näkyisi vielä juoksijasta päällepäin. Vaikka monet pilkkasivatkin Taniguchin kenties maailman tiheärytmisintä, matalaa maratontikutusta (n. 200 askelta minuutissa), eivät Sohin veljekset epäröineet ottaa häntä valmennukseensa Asahi Kasei yhtiöön. Niinpä ei kulunut kauaakaan, kun Taniguchi harjoitteli jo Sohin veljesten opissa täyttä raikua.

2.07.40

Ensi töikseen Sohin veljekset suosittelivat Taniguchille, että tämä ei kuluttaisi turhaan aikaansa radan kiertämiseen, vaan siirtyisi suoraan maratonille. Taniguchi ottikin neuvosta vaarin ja vuoden 1985 helmikuussa hän juoksi maratondebyytissään Bebbu-Oitassa voittoon ajalla 2.13.16. ”Ei lainkaan hassumpi ensimaraton”, tuumasivat Sohin veljekset ja piiskasivat suojattinsa entistä kovempaan harjoitteluun. Nieltyään kilometrejä ahkerasti koko kesän 1985, veti Taniguchi saman vuoden joulukuussa Fukuokassa jo 2.10.01. Uusi määrää kestäväinen maratontähti oli syttynyt ja tulevaisuus hohti Taniguchin horisontissa ylen kirkkaana. Varmaa oli, että kunhan hän saisi vielä lisää kilometrejä mittariin, tulisi 2.10 olemaan hänelle maratonilla helppoa kauraa.

Vuonna 1986 japanilaisten maratonfanien kunnioitus Taniguchia kohtaan vain lisääntyi, sillä vaikka hän jäi Tokiossa helmikuussa 1986 seitsemänneksi ajalla 2.11.42 määrästä kankeana, oli lokakuussa Aasian kisoissa meno toista. Siellä Taniguchi tosin sai todeta vauhkon härän lailla juosseen Takayuki Nakayaman (2.08.21) menevän maratonilla armottomasti menojaan, mutta tuloksena oli kuitenkin hopeamitali lähes koko matkan yksin juosten ajalla 2.10.08. Se oli Taniguchin ensimmäinen arvometalli ja siitä oli hyvä jatkaa uran urkenemista kohti vuoden 1988 olympiakisoja.

Harjoittelu Sohin veljesten ikeen alla jatkui raisuna ja vuonna 1987 Taniguchi veti keväällä läpi kovanlaisen ohjelman. Viimeistään se teki hänestä supertähden maratonhullussa kotimaassaan. Ensin hän voitti helmikuussa Tokion maratonin (2.10.06) ja heti perään huhtikuussa myös Lontoon maratonin, jossa puhkesi myös ensimmäistä kertaa 2.10-raja (2.09.50). Ei ihme, että Sohin veljekset myhäilivät tyytyväisenä: heidän suojattinsa näytti kestävän mitä vain. Ehkä kevään hulluttelu kuitenkin maksoi veroaan Japanin olympiakarsintamaratonilla Fukuokassa joulukuussa 1987, missä Taniguchi viipyi 2.12.14 kaukana jälleen kerran pillastuneen mullikan lailla juosseen Nakayaman (2.08.18, puolikas 1.01!) takana. Viimeinenkin toivonkipinä olympiapaikasta Soulin kisoihin mureni Tokiossa helmikuussa 1988, jolloin Taniguchi sahasi 2.13.16. Katkeran pettymyksen kera saivat Taniguchi ja Sohin veljekset todeta olympialippujen menevän Nakayamalle, Masanari Shintakulle ja ”vanhalle konnalle” Toshihiko Sekolle.

Olympialaisten mentyä sivu suun päätti Taniguchi näyttää mistä puusta hänet on veistetty. Hän harjoittelikin koko kesän 1988 armottoman julmasti Sohin veljesten ruoskimana ja lokakuussa 1988 pari viikkoa Soulin olympialaisten jälkeen rävähti. Paikkana oli Pekingin maraton, missä Taniguchi raivosi peräti 2.07.40 häviten kuitenkin Etiopian Abebe Mekonnenille viisi sekuntia. Tuossa kunnossaan kaksikko Mekonnen-Taniguchi olisi varmasti ollut olympiamaratonilla kova sana, mutta kohtalo päätti silloin toisin. Niinpä Taniguchin ei auttanut muu kuin nostaa pää pystyyn kohti tulevia tavoitteita, olisivathan kolmen vuoden päästä edessä kotikisat, yleisurheilun maailmanmestaruuskisat Tokiossa.

MM-kultaa

Vuosina 1989-1990 konemaisen varma Taniguchi kulki maratonilla voitosta voittoon niin Tokiossa (2.09.34), Sapporossa kuin Rotterdamissakin (2.10.56). Samalla hän herkisteli myös nopeuttaan juoksemalla 5000 ja 10 000 metriä omiin ennätyksiinsä 13.49.17 ja 28.34.18. Kaikki näytti hyvältä MM-kotikisoja ajatellen, kunnes MM-karsintamaratonilla Tokiossa helmikuussa 1991 tuli katastrofi. Jostain syystä ”Tanilla” ei kulkenut silloin pätkääkään, vaan hän jäi yhdeksänneksi itselleen vaatimattomalla ajalla 2.11.55. Moni Taniguchin fani väänsikin jo itkua, kunnes tuli helpottava tieto: Taniguchi valittiin kuin valittiinkin MM-joukkueeseen. Vähäisin vaikutus tähän ei ollut sillä, että joukkuetoveri Asahi Kaseista, Koichi Morishita tyytyi juoksemaan niissä kisoissa ainoastaan kympin maratonin maailmantilaston ykkösajastaan (2.08.53) huolimatta.

Saatuaan tiedon MM-valinnastaan Taniguchi vetäytyi harjoittelemaan Hokkaidon leirille julmemmin kuin kenties koskaan aiemmin. Raasto.comin toimituksella ei ole tarkempaa tietoa, kuinka kovaa Taniguchi MM-maratonille harjoitteli, mutta koska miehen valmentajia olivat Sohin veljekset, ei tarvitse olla suurikaan selvännäkijä arvatakseen, että ohjelmaan kuului 40 kilometrin kovien lenkkien lisäksi ainakin 70 kilometrin pitkiä lenkkejä. Palattuaan viimeistelyleiriltään ihmisten ilmoille, oli Taniguchi täynnä pyhää maratonluottoa ja hän oli tarvittaessa aitoon kamikaze-tyyliin valmis juoksemaan itsensä ”kuoleman porteille” maratonvoitosta taistellessaan.

Tokion MM-maratonin startatessa liikkeelle 1.9.1991 ilma oli kestävyysjuoksuun kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Vaikka kello oli vain kuusi aamulla, lämpötila oli silti 26 astetta ja kosteusprosentti 73. Auringon noustessa keli vain paheni, joten Taniguchin ei ollut mitään järkeä säntäillä kärkeen kisan alkuvaiheessa. Niinpä hän vaanikin alkumatkan kärkijoukon häntäpäässä kuin saalistava peto keskittyen vain tasaisen tappavaan tikuttamiseen poimien yhden kerrallaan kärkijoukosta putoavista hurjapäistä. Kärkijoukko pienenikin matkan edetessä tasaiseen tahtiin ja 30 kilometrin kohdalla siihen kuuluivat enää Taniguchin lisäksi Futoshi Shinohara Japanista, Ahmed Salah Djiboutista, Jan Huruk Puolasta, Salvatore Bettiol ja Gelindo Bordin Italiasta, Steve Moneghetti Australiasta, Murilio Castillo Meksikosta ja Tekeye Gisilase Etiopiasta. Kovaa vauhtia kärkiporukkaa lisäksi lähestyi USA:n Steve Spence.

Vaikka Taniguchin meno näytti vielä tuossa vaiheessa ilmiömäisen helpolta, eivät Sohin veljekset kokeneina maratonguruina halunneet ottaa minkäänlaista riskiä saunankostessa säässä. Niinpä vasta 38 kilometrin kohdalla he antoivat Taniguchille luvan ampaista kärkeen. Tuolloin niin kisaa TV:stä seuraavat kuin paikan päällä maratonviihteestä nauttivatkin saattoivat nähdä Taniguchin ilmeen muuttuvan hetkessä tyynestä pokerinaamasta armottoman julman näköiseksi irvistykseksi tämän piiskatessa kuivansitkeää kehoaan kohti maratonin MM-kultaa. Djiboutin maratonlegenda Ahmed Salah yritti pyristellä mukana hetken, mutta Taniguchin painaessa lisää maratonkaasua oli hänenkin viimeisenä antauduttava. Viimeisten kilometrien julmista kärsimyksistä huolimatta Taniguchin onnistui pitämään muut takanaan. Hänen saapuessaan maaliin ensimmäisenä japanilaisena maratonin maailmanmestarina, olivat häntä maaliviivan takana vastassa ketkäpä muutkaan kuin Sohin veljekset. Jotain karmeasta kelistä kertoi voittoaika 2.14.57.

Olympiapettymys Barcelonassa

Ei ole yllätys, että Taniguchin tuotua Japanille sen suuresti himoitseman maratonin maailmanmestaruuden kotikentällä, hänet valittiin suoraan Japanin joukkueeseen myös seuraavan vuoden Barcelonan olympiakisoihin. Maailmanmestaruuden jälkeen olympialaisissa Taniguchin tavoitteena ei voinut olla muu kuin kulta, vain kulta ja ainoastaan kulta.  Kevään 1992 aikana hän kävikin tutustumassa huolellisesti Barcelonan maratonreittiin ja varsinkin sen lopussa olevaan tappavan kovaan Montjüicin nousuun. Sohin veljesten ruoskittua Taniguchia koko kesän 1992 kestämään maratonin tuskaa, oli sekä hän että veljesten toinen suojatti, myös olympiamaratonille valittu Koichi ”raastajien raastaja” Morishita olympiamaratonpäivän koittaessa hirveässä iskussa. Valittamista ei myöskään ollut Japanin kolmannen edustajan, Takeyuki Nakayaman vireessä.

Vaikka olisi miten kovassa kunnossa, ei maratonilla kaikki kuitenkaan suju aina suunnitelmien mukaan. Tämän sai Taniguchi katkerasti todeta Barcelonan olympiamaratonilla 9.8.1992. Juostuaan pääjoukon mukana helpon näköisesti ensimmäisen puolikkaan, tapahtui jotain sellaista, mitä ei missään nimessä olisi saanut tapahtua. Hitaahkosta alkuvauhdista johtuen vielä tuossa vaiheessa kisaa kärkijoukossa tungeksi runsaasti juoksijoita eri puolilta maailmaa ja kun espanjalaiset järjestäjät eivät olleet tuoneet juotto- ja sieniasemille riittävästi pöytiä, oli seurauksena hirveä ryysis. Juoksijajoukon saapuessa 22,5 kilometrin kohdalla olevalle sieniasemalle kuin silmitön biisonilauma, taklattiin Taniguchi tien pintaan ja häneltä lähti kenkä jalasta. Kun samaan aikaan Italian Salvatore Bettiol nykäisi, huomasi Taniguchi olevansa äkkiä kaukana kärjen takana sen viilettäessä karkuun kolmen minuutin kilometrivauhtia. Etsittyään juottopöydän alle liukuneen kengän takaisin jalkaansa, hän aloitti raivokkaan takaa-ajon saadakseen kärkijoukon kiinni, mutta tällöin se oli jo myöhäistä. Koska Bettiolin nykäyksen vuoksi kaikki kisan juoksijat vetivät yhtäkkiä kaikki pelissä, ei nousu kohti kärkeä ollut enää helppoa. Kun lisäksi heti Bettiolin iskun jälkeen Morishita ja kaksi korealaista repivät lisää vauhtia kuin raivoisat hyeenat, oli peli mitalien osalta pelattu. Kaikkensa antaen Taniguchi kuitenkin ohitti juoksijan toisensa jälkeen ja nousi lopulta maalin koittaessa sijalle kahdeksan noin minuutin hopealle sijoittuneelle Morishitalle jääneenä. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, miten Taniguchi olisi tuossa kisassa pärjännyt ilman sieniasemalla tapahtunutta onnettomuutta. Olisiko hän pysynyt mukana Morishitan ja lopulta kultaa voittaneen Korean Whang Young-Chon raivokkaassa vedossa? Se on ainakin varmaa, että hän olisi silloin joutunut kärsimään julmemmin kuin koskaan.

Olympiapettymys Atlantassa

Olympialaisten jälkeen Taniguchi otti seuraavat vuodet hieman rauhallisemmin. Vuonna 1993 maraton taittui aikaan 2.11.02 ja vuonna 1994 kulki 2.10.46. Kun koitti vuosi 1995, oli Taniguchin jälleen aika tähdätä olympialaisiin, jotka pidettäisiin seuraavana vuonna kuumankosteassa Atlantassa. Siellä Taniguchi voisi hyvittää vuoden 1992 epäonnensa ja vuoden 1988 huonon vireensä Japanin karsintakilvassa. Juostuaan kilometrin poikineen kesän 1995 aikana, ilmaantui hän Fukuokan olympiakarsintamaratonille joulukuussa 1995 valmiina raastoon. Kaikki ei kuitenkaan tälläkään karsintamaratonilla ollut kohdallaan ja suureksi pettymyksekseen Taniguchi jäi kilvassa seitsemänneksi ajalla 2.10.42, eivätkä mahdollisuudet olympiaedustuksen uusimiseen näyttäneet hyviltä. Japanin olympiavalitsijat tuumivat kuitenkin Taniguchin kestävän hellettä siksi hyvin, että hänet kannattaa valita kisoihin ja niinpä ”Tanin” käteen lyötiin olympialippu 2.08-miesten Masaki Oyan ja Kenjiro Jitsuin seuraksi.

Vaikka Taniguchi harjoitteli parhaansa mukaan Atlantan olympiamaratonille, hän ei ollut enää syystä tai toisesta vireessä. Ehkä häntä painoi jo 36 vuoden ikä, ehkä määrä. Joka tapauksessa olympiamaratonilla 4.8.1996 hän pysyi kärkijoukossa vain puolimatkaan, jonka jälkeen peli oli pelattu. Vaikka hän sinnittelikin maaliin parhaana japanilaisena sijalla 19 (2.17.26) raskain jaloin kaikkensa yrittäen, oli pettymys suuri.  Kisan jälkeen Taniguchin oli myönnettävä, että parhaat juoksut alkoivat hänen urallaan oltu juostu ja hänen oli pikku hiljaa aika siirtyä maratonjäähdyttelijäksi. Jäähdyttelyä tai ei, vuonna 1997 hän silti vielä juoksi Tokiossa 2.11.26 ja Honolulussa 2.19.27. Myös tämän jälkeenkin Taniguchi on nähty satunnaisesti kiusaamassa nuorempiaan kilvanjuoksussa.

Vuosien kova raastaminen
näkyy Tanin kasvoilla

Monien muiden japanilaisten huippumaratoonareiden tapaan Taniguchi siirtyi huippu-uransa jälkeen valmentajaksi. Sohin veljeksiltä hän oli saanut sellaisen maratonvalmennuspääoman, että sitä ei ollut syytä hukata. Nykyään Taniguchi toimii Oki Electric yhtiön juoksutiimin valmentajana. Hänen valmennettavansa ovat pääasiassa naisia, joihin kuuluvat mm. tulevaisuuden lupaukset Akane Taira ja Yoko Miyauchi. Raasto.comin toimitus on varma, että Taniguchin valmennettavat juoksevat maratonin vielä jonain päivänä hirmuisen kovaa.

Hiromi Taniguchin parhaat maratonit vuosittain uran huippukautena:
1985 2.10.01
1986 2.10.08 (Aasian kisat 2.)
1987 2.09.50
1988 2.07.40
1989 2.09.34
1990 2.10.56
1991 2.11.55 (lisäksi MM-kultaa 2.14.57)
1992 2.14.42 (olympiakisat 8.)
1993 2.11.02
1994 2.10.46
1995 2.10.42
1996 2.17.26 (olympiakisat 19.)
1997 2.11.26

Lähteet:

Athletics 1996. The International Track and Field Annual. The Association of Track and Field Statisticians.
Ishida, M. http://www.t3.rim.or.jp/~sports/arch/oaa.html [2.3.2006]
Ishida, M. http://www.t3.rim.or.jp/~sports/latest/others/otl-m.html [2.3.2006]
Martin, D. E. & Gynn, R. W. H. 2000. The Olympic Marathon. The History and Drama of Sport´s Most Challenging Event. Human Kinetics.
Mochizuki J. 1991. Japani. Maraton ja maantiejuoksu ovat myös kansallisurheilua. Helsinki: Juoksija-lehti. Tokion 1991 MM-kisakirja, 14-19. Taniguchi toteutti Japanin toiveet. Helsinki: Juoksija-lehti. Tokion 1991 MM-kisakirja.

Teksti: Z