|
Z'n japsicorner Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani. Z'n japsicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon. Toshinari Takaoka Raasto.comin kymmenentenä japanilaisena tulee esitellyksi Toshinari Takaoka, tuo raastohurjimus. Yamashiron oma poika Toshinari Takaoka putkahti mutsistaan 24.9. vuonna 1970 Yamashirossa, Kioton ”läänissä” Japanissa. Lapsuutensa Toshinari vietti kuten pojanviikarit yleensä ympäri maailman tapaavat tehdä: ylenpalttisesti telmien. Jossain vaiheessa nuoruuttaan hän alkoi telmimisen ohessa myös harrastaa kestävyysjuoksua. Tämän jälkeen ei kulunut enää kauaakaan, kun hänen verensä alkoi jo vetää myös kilpailuihin, sillä kukapa nuori veijari ilman kilpailemista haluaisi treenata? P16-sarjassa Takaoka vetäisikin 5000 metriä radalla aikaan 14.53,7, joka oli omassa ikäluokassaan kohtalainen tulos ja kertoi ainakin sen, että jonkinlaisia lahjoja pojalla tuntui kestävyysjuoksuun olevan. Niin aloitti Takaoka taipaleensa pitkänmatkanjuoksijan yksinäisellä polulla ja innoittajina hänelle varmaan toimivat maansa lukuisten kovien maratonhirmujen edesottamukset kansainvälisillä maanteillä Toshihiko Sekon johdolla. Jostain syystä pari seuraavaa vuotta Takaoka kuitenkin jurnutti vitosella ainoastaan 14.58-15 minuutin aikoja, eikä 19-vuotiaanakaan matka taittunut kuin 14.40:een. Näillä tuloksilla ei tietenkään ollut mitään asiaa nuorten arvokisoihin, mutta vastapainoksi kilparadan tökkimiselle koulun puolella sen sijaan kulki hyvin. Niinpä kovan henkisen raaston jälkeen (Japanissa yliopistoon pyrkiminen on hirveää raastoa) Ryukokun yliopiston portit aukenivat Takaokalle lukion päätyttyä. Nyt hän pystyi keskittymään juoksuun enemmän kun tie yliopistoon oli raivattu ja eipä kulunut kauaakaan, kun tuloskehityskin lähti nousuun. Ensiksi vuonna 1990 Takaoka pudotti vitosen aikansa 14.25:een ja sitä seuraavana vuonna hän ravasi kyseisen matkan jo alle 14 minuutin (13.57,4). Yhä nälkäisemmän suden tavoin Takaoka jolkotti lenkkejään ja vuonna 1992 rävähti. Kuin Dracula veripankkiin, hyökkäsi Takaoka vitosen kimppuun, ja 12 ja puolen kierroksen raivoamisen jälkeen kello näytti aikaa 13.20,43, mikä oli Japanin ennätys. Vuodessa oli Takaoka teurastanut vitosen ennätyksestään lähes 40 sekuntia, ja moni japanilainen maratonfani alkoi jo innosta kirkuen odottaa hänen ensimaratoniaan. Sitä he saivat kuitenkin odottaa kauan. Kanebon väreihin Vuonna 1993 Takaoka osallistui ensimmäisiin arvokisoihinsa. Yleisurheilun MM-kisoissa Stuttgartissa hän putosi 5000 metrin alkuerissä, mutta Universiadeissa hän otti komeasti saman matkan pronssia. Hän oli matkalla kohti suuria saavutuksia, eikä niiden esteenä ainakaan ollut työelämän murheet. Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Takaokan ei nimittäin tarvinnut kauaakaan miettiä sitä, panostaisiko tosissaan juoksuun vaiko työelämään. Hänen tuloksensa juoksuradoilla olivat näet siksi lupaavia, että firma nimeltä Kanebo tarjosi hänelle mahdollisuuden harjoittaa juoksemista ammatikseen firman joukkueessa. Kanebon valmentajana ei ollut kuka tahansa heppu, vaan legenda jo eläessään, aikanaan 10 000 metriä ja maratonin aikoihin 27.47,35 ja 2.07.57 juossut Toshihiko Sekon ja Sohin veljesten kova kilpakumppani 1980-luvulta, Kunimitsu Ito. Takaoka liittyikin Kaneboon ja Iton ohjelmat alkoivat purra häneen kuin tappajahai uimarijoukkoon. Kun vuonna 1993 Takaoka oli juossut 10 000 metriä aikaan 28.21,1, niin seuraavana vuonna hän vetäisi sen jo alle 28 minuutin (27.59,72). Hänestä alkoi kuoriutua esiin varsinainen raastoninja, jonka edesottamukset radalla alkoivat herättää kunnioitusta ympäri Japanin. Tuo pitkä (186 cm) hujoppihan on hirttoköyttäkin sitkeämpi, mietti moni. Tätä kunnioitusta ei ainakaan vähentänyt se, että vuoden 1994 Aasian kisoissa Hiroshimassa Takaoka voitti sekä 5000 metriä että 10 000 metriä leikittelevän helposti, tosin aikamoisen raaston kera. Viimeistään Aasian kisojen tuplamestaruuden jälkeen hänestä tuli tähti kotimaassaan. Koska Takaoka oli kehittynyt juoksijana melkoisin harppauksin, ei ollut ihme, että hänen mielessään alkoivat siintää vuonna 1996 pidettävät Atlantan olympiakisat utuisen haaveen tavoin. Tämä unelma realisoitui vuonna 1996 kun Takaoka juoksi kesäkuun alussa Osakassa kympin 27.49,89:ään. Japanista ei löytynyt enää häntä parempia rataravureita ja niin Japanin olympiakomitea valitsi poikansa olympiajoukkueeseen toivoen tietysti tämän raastavan itsensä olympiakisoissa kantokuntoon. Atlantan olympiakympillä Takaokan kohtalona oli kuitenkin pudota tylysti alkuerissä täydessä kulkemattomuudessaan. Valtavan pettymyksen kera joutui Takaoka katsomaan kympin finaalia katsomon puolelta saamatta itse olla mukana unohtumattomassa Paul Tergatin ja Haile Gebreselassien mittelössä. Pettymys oli niin kova, että Takaoka alkoi vahvasti epäillä omia kykyjään ratajuoksija, mutta käytyään pitkän keskustelun mestarinsa Kunimitsu Iton kanssa, päätti Takaoka pysyä radan kiertäjänä ainakin seuraaviin olympiakisoihin saakka. Kovaa raastoa Sydneyn olympiakisoissa Atlantan olympiakisojen jälkeen Takaoka aloitti uuden olympiadin juoksemalla vitosen 13.27,56 ja kympin 27.53,03. Tällaisilla esityksillä hänet valittiin luonnollisesti maansa joukkueeseen Ateenan MM-kisoihin 1997, mutta pettymykset Takaokan juoksijan uralla jatkuivat edelleen. Selvitettyään alkueristä tiensä MM-kympin finaaliin, ei Takaoka pystynyt juoksemaan finaalissa lainkaan jalkavamman vuoksi. Moni alkoikin Japanissa varmaan olla sitä mieltä, että Takaokan olisi jo korkea aika siirtyä maratonille, siirtyväthän japanilaiset tälle kuninkuusmatkalle perinteisesti jo melko nuorena veisaamatta viis radan kiertämisestä. Tällaisista puheista Takaoka ei kuitenkaan piitannut. Hän oli luvannut mestarilleen pysyvänsä ratajuoksijana seuraaviin olympialaisiin saakka ja tämän lupauksen hän totta vieköön aikoi pitää. Jalkavammasta toivuttuaan hän piiskasikin itseään seuraavan talven ja kevään kovemmin kuin koskaan tavoitteenaan selvä kehittyminen ratajuoksijana erityisesti vitosella. Hechtelin kestävyysjuoksufestivaaleilla elokuussa 1998 hän näyttikin epäilijöille olevansa japanilaiseksi melkoinen ratapeto juoksemalla vitosen komeaan Japanin ja Aasian ennätysaikaan 13.13,40, eikä neljä päivää myöhemmin Tukholmassakaan aikaa kulunut kuin 13.18,10. Hän oli lyönnissä ja onnistuneen kauden 1998 jälkeen ei motivaatiota seuraavalle harjoituskaudelle tarvinnut kaivaa kovinkaan syvältä. Takaokan harjoittelu tiivistyikin edelleen ja Sydneyn olympialaisten aattovuonna 1999 hän oli nopeammassa kunnossa kuin koskaan. Jo toukokuun lopussa hän juoksi 3000 metrillä ajan 7.41,87, mikä sekin oli Japanin ennätys. Häpeämistä ei myöskään ollut hänen sen vuoden 1500 metrin ajassaan 3.40,20. Ehkä hän oli kuitenkin liian aikaisin huippukunnossa, eikä paras vire tainnut kestää aivan Sevillan MM-kisoihin saakka. MM-kympillä 24.8.1999 Takaokalla ei näet ollut aivan paras kulku päällänsä, mihin tosin saattoi vaikuttaa Sevillassa MM-kisojen aikaan vallinnut tappohelle, joka maratonilla kaatoi miestä lakoon kuin heinää. Hirveän kuumuustaiston jälkeen Takaoka löysi itsensä 10 000 metrin kilvan maalista 12. sijalta ajalla 28.30,73 runsaat puoli minuuttia voittaja Gebrselassien takana. Vitosen erissä muutamaa päivää myöhemmin kulku oli vielä huonompaa, eikä ajalla 13.47 ollut mitään jakoa finaalipaikoista kilvoiteltaessa. Jälleen oli yksi tuskan höystämä kilpailukausi Takokalta takana ja tuota pikaa Sevillasta kotiin palattuaan hän alkoi latoa määrää koneeseen mielessään vain ja ainoastaan kosto. Niin koitti olympiavuosi 2000 ja Takaoka oli iskussa. Hän varmisti paikkansa Japanin olympiajoukkueessa hyvissä ajoin juoksemalla 5000 metriä 13.15,34. Tästä huolimatta kymppi oli kuitenkin hänen ehdoton päämatkansa. 25 kierrosta radalla oli näet hänelle varsinainen intohimo. Häntä suorastaan himotti kiertää 400 metrin rinkiä ympäri kierros toisensa jälkeen tuskan vallassa. Olympialaisia varten Takaoka hinkkasi maantietä, metsäpolkua, hiekkatietä ja rataa niin kuin ei koskaan ennen Kunimitsu Iton katseen (ja ruoskan) alla. Kesän kääntyessä syksyksi ja olympiakisojen alkaessa Takaoka olikin elämänsä parhaassa vireessä, eikä kunto tällä kertaa turvonnut esiin liian aikaisin. Sydneyn olympiakisat hän aloitti 22.9.2000 juoksemalla 10 000 metrin alkuerässään 27.59,95 ja sijoittumalla erässään viidenneksi. Tämä tiesi sitä, että tie finaaliin oli raivattu ja vasta nyt alkaisi todellinen raasto. Finaaliin Takaoka keskittyi vetämällä lenkkiä ja soittelemalla kotiin Japaniin, josta olikin kerrottavana hyviä uutisia: hänestä oli tullut pienen raastaja-lapsen isä. Niinpä olympiafinaaliin Takaoka saattoi lähteä mieli kevyenä, mutta silti pyhää raastointoa puhkuen. Kympin olympiafinaalissa 25.9 Takaoka seurasi alkumatkan kärkiletkaa rennon letkeästi pitkiä jalkojaan oikoen. Näin jatkui muutaman kilometrin ajan ja Japanissa televisiovastaanottimien ääressä alkoi jo kuume nousta, mutta kun 7 kilometrin jälkeen kärki laittoi lisää höyryä kiukaalle, Takaoka alkoi kärsiä. Tästä hetkestä ei kulunut enää kaukaakaan kun mitalistit menivät jo omia menojaan, eikä Takaoka pystynyt enää roikkumaan völjyssä. Viimeisten kierrosten voimakkaan purukaluston esittelyn jälkeen hän saapui maalin sitkeän taiston jälkeen seitsemäntenä omalla ennätysajallaan 27.40,44, runsaat 20 sekuntia jälleen legendaarisen kamppailun käyneiden Gebrselassien ja Tergatin takana. Vaikka kiihkeimpien fanien mielestä seitsemäs sija olympialaisissa ei ole mitään, saattoi Takaoka olla suoritukseensa kuitenkin kohtalaiseen tyytyväinen. Kovin maratonille taipuvaiset Japanilaiset miesjuoksijat eivät nimittäin olleet saavuttaneet olympiaradalla parempaa sitten Kohei Murakoson päivien. Yhden välipäivän jälkeen Takaoka starttasi vitosen eriin. Jos kympin finaali painoikin jonkun verran hänen kintereissään, ei sitä vitosen alkuerissä juurikaan huomannut. Hän nimittäin juoksi takuuvarmasti finaaliin olemalla erässään viides ajalla 13.29,99. Merkittäväksi tämän saavutuksen tekee se, että Sydneyn miesjuoksijoista Takaoka oli ainoa, joka taisteli itsensä finaaliin sekä vitosella että kympillä. Vitosen finaalissa parin välipäivän jälkeen Takokan moottorisahasta oli kuitenkin aika lailla bensa loppu ja perin juurin väsyneenä hän saapui maaliin joukon viimeisenä kone piiputtaen ajalla 13.46,90. Niin Sydneyn olympialaiset oli kisailtu ja Takaoka saattoi suunnata katseensa kohti uusia haasteita. Japanin kympin ennätys rikkoutuu Vuoden 2000 lopussa Takaoka oli Japanin ennätysmies 3000 ja 5000 metrillä, mutta ei kympillä. Japanin 10 000 metrin ennätys (27.35,33) oli nimittäin 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun huippumaratoonari Takeyuki ”määräkone” Nakayaman hallussa. Takaoka tiesi, että hänen sielunsa ei saisi rauhaa ennen kuin Nakayaman ennätys olisi rikottu, joten talven 2000-2001 hän rankaisi itseään harjoituksissa säälimättömän julmasti tavoitteenaan vain ja ainoastaan Nakayaman ennätyksen poistaminen kirjoista. Harjoittelu sujui siksi hyvin, että jo keväällä Takaoka oli tautisessa lyönnissä. Paikaksi ennätysyritykselle valittiin Stanfordin yliopiston kisat, USA:ssa 4.5.2001. Jännitys ennen kilpaa kohosi huippuunsa kun USA:n Abdi Abdirahman tiedusteli Takaokalta, voisivatko he vetää kilvassa vuorovedolla mahdollisimman kovaa. Tähän Takaoka vastasi: ”tavoitteeni on juosta 66 sekunnin kierroksia, 27.30 kympin vauhtia”. Hän oli totta viekään päättänyt päästää Nakayaman ennätyksen vihdoin haudan lepoon. Tähän juoksuun hän oli keskittynyt kuin psyko. Stanfordin kilpa alkoi erittäin kovavauhtisesti kuuden kenialaisen hipsutellessa kärjessä höyhenenkevyillä askeleillaan. Armoa ei totta vieköön tunnettu 1000 metrin väliajan ollessa 2.41,9. Sama raisuhko ravi vain jatkui ja 2 kilometrin paalu ohitettiin ajassa 5.23,3. Tässä vaiheessa murhaavassa vauhdissa mukana oli enää kenialaisten lisäksi USA:n pojat Meb Keflegzighi, Bob Kennedy ja Alan Culpepper. Pian Culpepper alkoi kuitenkin jäädä porukasta. Sen sijaan Takaoka juoksi viisaasti kakkosporukassa Jeff Schieblerin, Abdi Abdirahmanin ja seuratoverinsa Satoshi Irifunen kanssa. Sopimuksensa mukaan Takaoka ja Abdirahman vetivät vuorovedolla kuin jalopeurat. 4000 metrin väliaikapisteelle kärki saapui edelleen kovassa ajassa 10.49,8 ja Sama tahti jatkui myös 5000 metrin paalulla (13.34,3). Nyt alkoi kuitenkin Bob Kennedyn kone ujeltaa jo siihen malliin, että hänen oli antauduttava kärkiryhmästä. Eipä kulunut kauaakaan, kun myös Keflezighi joutui toteamaan kärjen vauhdin itselleen liian kovaksi. Kova vauhti oli harventanut myös kenialaisten joukkoa sellaiseksi, että enää kärkiryhmässä juoksivat Abraham Chebii, Ben Maiyo ja Luke Kipkosgei, joista viimeksi mainittua Keflezighi saalisti rullaavaisella askeleellaan yleisön kannustaessa voimakkaasti omaa poikaansa. Niin jyräsivät Chebii (27.04,20), Maiyo (27.07,55) ja Kipkosgei (27.12,37) maaliin ennen USA:n ennätyksen juossutta Keflezighiä (27.13,98). Sen sijaan takana taisteltiin vähintään yhtä armottomasti. Abdirahmanin pudottua völjystä Schiebler, Takaoka ja Culpepper raastoivat minkä ikinä pystyivät. Viimeisen 800 metrin alkaessa Takaokalla oli aikaa vielä 2.05 Japanin ennätykseen ja älyttömän irvistämisen jälkeen hän saapui maaliin kilvan kuudentena ajassa 27.35,09, juuri ja juuri Nakayaman ennätyksen paremmalla puolella. Puhallettuaan muutaman henkäisyn maalissa Takaoka sanoi: ”vauhti oli kovaa alusta alkaen, mutta vitosen paalulla (13.42) ei tuntunut missään. Sen sijaan toisella puoliskolla oli henkisesti rankkaa kun kierrosajat putosivat välillä 67-68 sekuntiin ja meinasin katketa henkisesti. Halusin kuitenkin todella tämän ennätyksen itselleni”. Nyt Takaoka oli maansa ennätysmies kaikilla juoksumatkoilla 3000 metristä kymppiin. Hän oli ratapsyko. Siirtyminen maratonille Viimeiset arvokisansa Japanin paidassa ratajuoksijana Takaoka kävi Edmontonin MM-kisoissa vuonna 2001, jolloin hän oli kympillä 15. ajalla 28.13,99. Ehkä hänen keskittymistään ainakin alitajuisesti MM-kympille haittasi se, että jo aiemmin samana vuonna Takaoka oli sanonut juoksevansa maratondebyyttinsä loppuvuodesta 2001. Kun lisäksi Nakayaman kympin ennätys oli vuosikausien sitkeän yrittämisen jälkeen vihdoin kaatunut, voi olla, että Takaoka ei ollut Edmontonissa aivan parhaassa vireessään henkisesti. Joka tapauksessa MM-kympin jälkeen Takaoka suuntasi nopeasti ajatuksensa maratonille, jonka debyyttipaikaksi valittiin Fukuokan maraton joulukuussa 2001. Siellä Takaokan mestari Itokin oli aikoinaan raastanut harva se vuosi, yleensä hirveän kovaa.
Takaoka testasi ennen maratonia maratonkykyään juoksemalla 30 kilometriä aikaan 1.29.23. Vaikka tänä tulos ei aivan rikkonutkaan valmentaja Iton aikoinaan juoksemaa ennätystä (1.29.12), pystyivät Takaoka ja Ito tekemään sen perusteella johtopäätöksen, että 3 minuuttia kilometrillä oli vauhtina Takaokalle suhteellisen helppoa kauraa. Kyse olisi vain siitä, riittäisikö hänen kestävyytensä vielä viimeiselle 12 kilometrille, jotka – kuten valmentaja Ito hyvin tiesi – olisivat kaikkein piinaavimmat kilometrit, jossa ihmiskeho kärsisi kovemmin kuin yksikään toisiaan ruoskiva sadisti. Lääkkeeksi tähän Takaoka lisäsi harjoitteluunsa lisää pitkiä lenkkejä ja määrää. Niin koitti vihdoin Takaokan debyyttimaratonin päivä 2.12.2001, jota koko Japanin kansa oli jo vuosia odottanut kehoa värisyttävän maratoninnon vallassa. Valitettavasti tuossa Fukuokan kilvassa lämpötila oli kuitenkin liian korkea huipputulosten tekemisen kannalta, sillä jo lähdössä lämpötila oli kohonnut 15,9 asteeseen, josta se luonnollisesti kisan edetessä selvästi nousi. Tästä huolimatta kisa lähti liikkeelle vauhdikkaasti jänisten vetäessä 10 km aikaan 30.12, jonka jälkeen vauhti jatkui raakana. 15 kilometrin paalu sivuutettiin ajassa 45.18, eikä 20 kilometrin väliaikakaan ollut sen hiljaisempi kuin 1.00.14. Puolimatkan (1.03.35) jälkeen vauhti alkoi kuitenkin hidastua selvästi, mutta tästä huolimatta mies toisensa jälkeen putosi kärkiryhmästä, kunnes 36 kilometrin kohdalla kärjessä olivat enää Kenian Laban Kagika, Etiopian olympiavoittaja Gezehegne Abera ja Japanin pojat Takaoka ja Koji Shimizu. Koska vitosen pätkä 30 kilometristä 35 kilometriin oli kestänyt 15.35, eivät Smimizu ja Abera tällaista ”hölkkäilyä” kauan katsoneet, vaan lisäsivät kierroksia koneeseen 38 kilometrin paikkeilla, jolloin Takaokan sekä Kagigan oli antauduttava. Heidän koneestaan kerta kaikkiaan loppui raaka kestävyys. Sitkeästi kuitenkin loppuun asti itse itseään ruoskien Takaoka saapui maaliin kolmantena ajalla 2.09.41, vajaat 20 sekuntia voittaja Aberan takana. Kisan jälkeen Takaoka tuumi: ”viimeiset 3-4 kilometriä olivat hirveää raastoa, mutta ajattelin, että juuri tätä on maraton”. Kenties pienestä pettymyksestä huolimatta ensi kokemus maratonista oli saatu ja Takaoka tiesi pystyvänsä tiputtamaan jatkossa tuosta ajasta reilustikin, tulisihan hän keskittymään maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kuin maratonille. 2.06.16 Debyyttimaransa jälkeen Takaoka alkoi tahkoamaan vauhdikasta määrää ennennäkemättömällä raivolla. Tämän ansiosta erityisesti hänen kestävyytensä alkoi kohentua selvästi. Kun samalla myöskään hänen nopeusominaisuutensa eivät merkittävästi heikentyneet (Takaoka juoksi 5000 metriä 13.29,77 vuonna 2002) voitiin sanoa, että hän oli yhtä aikaa kestävä kuin kameli ja nopea kuin jänistä saalistava kotka. Kovan harjoittelun lisäksi mestari Kunimitsu Ito määräsi Takaokan katsomaan maratonvideoita hirveän läjän, jotta tämä oppisi maratonin taktiikan mahdollisimman hyvin. Tuota pikaa Takaokan kaaliin alkoikin kehittyä vertaansa vailla oleva maratontietokone. Kaksikko Ito-Takaoka ei aikonut jättää mitään sattuman varaan seuraavalla maratonilla. Koska Chicagon maraton oli osoittautunut ylen nopeaksi reitiksi vuosien varrella ja koska siellä vastus oli aina todella kovaa, päättivät Takaoka ja Ito, että Takaokan seuraava maraton tultaisiin juoksemaan siellä. Kesän 2002 Takaoka viettikin kovaa harjoitelleen (ja maratonvideoita katsellen). Takaokan kunto paisuikin siksi turpoavaksi, että Chicagoon saapuessaan Takaoka sanoi: ”olen valmis 2.05-vauhtiin. Aion seurata kärkeä oli vauhti mikä tahansa. Vaikka he vetäisivät viimeisen vitosen 14.50:een, olen mukana”. Hän oli kuin huippuunsa viritetty kenguru. Chicagon maraton 13.10.2002 oli yksi kaikkien aikojen kovimmista kaupunkimaratoneista, missä viisi miestä latoi alle 2.07, heidän joukossaan Takaoka. Kärjen vauhti oli hirvittävän kovaa alusta alkaen, mutta Takaoka seurasi sitä helpon oloisesti kilometrin toisensa jälkeen, maili mailin perään. Puolimatkaan saavuttiin ajassa 1.02.30, mutta tästä huolimatta kärki sen kuin paahtoi samaa vauhtia sääliä tuntematta. Kun saavuttiin 30 kilometrin paalulle, Takaoka iski. Hän vetäisi seuraavan mailin 4.40:een ja pudotti kaikki muut kelkastaan. Ei kulunut kauaakaan kun kisan suurimmat suosikit USA:n Khalid Khannouchi ja Kenian Paul Tergat olivat jo 20 sekuntia Takaokaan jäljessä.
Viimeisen 10 kilometrin alkaessa Takaoka oli ME-vauhdissa, mutta nyt matka ja vauhti alkoivat aavistuksen painaa. Takana tulevat Khannouchi, Tergat ja hänen maamiehensä Daniel Njenga alkoivat saalistaa Takaokaa kuin veren haistaneet hyeenat. Hieman ennen 40 kilometrin paalua Khannouchi painoikin Takaokasta ohi ja hetkeä myöhemmin samaa yrittivät myös Tergat ja Njenga. Loppusuoralle tultaessa Njenga ja Takaoka vetivät kaikki mahdollinen ja mahdoton pelissä rinta rinnan, mutta Tergat alkoi olla tuskissaan. Älyttömän raastamisen jälkeen Khannouchin (2.05.56) perässä Nnjenga ja Takaoka heittäytyivät maalin aivan rinta rinnan (molemmille 2.06.16) Tergatin jäädessä heistä henkäisyn verran (2.06.18). Njengan, Takaokan ja Tergatin vielä kieriskellessä tien pinnassa tuskissaan, saapui tuota pikaa maaliin myös Marokon Abdelkader El Mouaziz loistoajalla hänkin (2.06.46). Valtaisan taistelun jälkeen Takaoka oli rikkonut Atsushi Fujitan Japanin ja Aasian maratonennätyksen 2.06.51 ja nyt hän oli maansa ennätysmies yhtä aikaa sekä 3000 metrillä, 5000 metrillä, 10 000 metrillä että maratonilla. Tähän ei edes Toshihiko Seko ollut aikoinaan pystynyt, vaikka kyseisten matkojen Japanin ennätyksiä jossain vaiheessa uraansa olikin hallussaan pitänyt. Ei ihme, että maalissa sekä Takaoka että Ito olivat innoissaan. ”Olen hyvin onnekas saadessani valmentaa Takaokaa, koska hän on niin suuri lahjakkuus”, Ito sanoi. Tällaiset sanat olivat mestarin suuri kunnianosoitus oppilastaan kohtaan. Myös muunlaista kunnioitusta Takaokaa kohtaan ilmeni, sillä hänet valittiin vuoden 2002 parhaaksi yleisurheilijaksi Japanissa. Valtava pettymys osa I Upean Chicagon juoksunsa jälkeen Takaoka alkoi luonnollisesti tähdätä jo vuoden 2004 Ateenan olympiamaratonille. Ensiksi olisi kuitenkin päästävä Japanin olympiajoukkueeseen, joka ei olisi helppo tehtävä edes 2.06-maratoonarille, siksi paljon maasta löytyi olympiamaratonille himoavia 2.07-2.10-miehiä. Ensimmäinen kolmesta Japanin olympiakarsintakilvasta järjestettiin Fukuokassa joulukuussa 2003 ja siihen kisaan myös Takaoka tähtäsi. Tämän vuoksi myös Pariisin MM-maraton kesällä 2003 jäi häneltä väliin. Koska Takaokan ratanopeus oli hänen suuri vahvuutensa maratonia ajatellen, ei tätä ominaisuutta ollut syytä päästä putoamaan maratonharjoittelun takia liian alas. Niinpä Takaoka vetäisikin 5000 metriä ja 10 000 metriä aikoihin 13.24,66 ja 28.03,62. Pidempää vauhtikestävyyttään hän puolestaan hioi juoksemalla puolikkaan 1.01.07:ään. Nähtiinpä Takaoka maantietä sahaamassa myös erinäisissä Ekiden-viesteissä Kanebon värejä kunniakkaasti kantaen. Fukuokan maratonille lähtiessään Takaoka oli hyvässä iskussa, mutta niin olivat muutkin. Kisaa edeltävässä lehdistötilaisuudessa hän sanoi: ”koska tämä on olympiakarsintamaraton, tavoitteeni on ensisijaisesti voitto. Toki olen valmistautunut juoksemaan maran läpi 3 minuutin km-vauhtia, mutta en ajattele aikaa. Harjoitteluni on mennyt niin hyvin, että maltan tuskin odottaa kilvan alkua”. Ehkä Takaoka oli liian itsevarma ennen kisaa ja lähti siihen aavistuksen verran ”takki auki”, mikä kostautuu maratonilla yleensä heti. Niin kävi tälläkin kertaa. Huolimatta 5-6 metriä sekunnissa puhaltavasta tuulesta, kärkiryhmä ampaisi Fukuokassa liikkeelle kaameaa vauhtia. 5 kilometriä ohitettiin ajassa 15.06 ja 10 kilometrin paalulla kello näytti aikaa 30.02. Tämä jälkeen vauhti aavistuksen jopa kiristyi ja 15 kilometriä hyökkäsi vastaan ajassa 44.57, eikä 20 kilometrin kohdallakaan aikaa ollut kulunut kuin 59.51. Tämän jälkeen vauhti alkoi kuitenkin hiipua ja kympin pätkä 20 kilometristä 30 kilometriin kesti jo 30.43. Seuraavien kahden kilometrin aikana (3.11 ja 3.13) vauhti hyytyi edelleen ja tähän kyllästyneenä Etiopian Hailu Negusse säntäsi kärkeen. 35 kilometrin paalulla kärkiryhmässä oli enää seitsemän miestä: Negusse, Japanin pojat Toshinari Suwa, Tomoaki Kunichika, Tadayuki Ojima, Tsuyoshi Ogata ja Takaoka sekä Espanjan Antonio Pena. Näin mentiin pari kilometriä kunnes 37 kilometrin kohdalla Suwa yritti iskeä ja hetkeä myöhemmin Takaoka avasi pelin toden teolla. Seuraavat kaksi kilometriä hän veti 2.57:ään ja 2.58:aan ja ainoastaan Suwa ja Kunichika pystyivät seuraamaan. Valtava jännitys viilsi ilmaa samuraimiekan tavoin. Tämän jälkeen tapahtui yllätys, joka sai kisaa seuranneet japanilaiset haukkomaan hämmästyksestä henkeään. Kunichikan iskeydyttyä kärkeen 39,7 kilometrin kohdalla Takaoka ei yllättäen kestänyt enää raivoisaa vauhtia vaan alkoi jäädä. Tästä intaantuneena Kunichika veti välin 40-41 kilometriä 2.56:een ainoastaan Suwan roikkuessa tuntumassa kuin takiainen. Kuitenkin 41,3 kilometrin kohdalla myös Suwan oli antauduttava ja Kunichika juoksi voittajana maaliin ajalla 2.07.52, kolme sekuntia ennen Suwaa. Taaempana Takaoka kärsi napalmilieskoissa kärventyvän lihakimpaleen tavoin kolmantena maaliin ajassa 2.07.59, mikä tiesi olympialipun lentämistä taivaan tuuliin Vaikka muussa kahdessa Japanin karsintajuoksussa kukaan ei juossutkaan enää kovempaa, putosi Takaoka olympiajoukkueesta armottomasti, koska Kunichikan ja Suwan seuraksi olympiamaratonille valittiin Shigeru Aburaya Pariisin MM-kisaesityksensä perusteella. Lienee turha sanoakaan, että pettymys Takaokan ja Iton leirissä oli valtavaakin valtavampi. Valtava pettymys osa II Voi vain kuvitella mitkä tunteet Takaokan sisällä velloivat kesällä 2004 hänen katsellessaan (jos yleensä katseli) Ateenan olympiamaratonia televisiosta. Siellä hirvittävässä hellepätsissä Aburaya sijoittui viidenneksi ja Suwa heti hänen peräänsä kuudenneksi, mutta Kunichikalla (42.) ei kulkenut mihinkään. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, kuinka Takaoka olisi olympiamaratonilla pärjännyt, jos hänet olisi joukkueeseen valittu. Joka tapauksessa elämä jatkui ja olympiakisojen sijaan Takaoka tähtäsi Chicagon maratonille. Siellä hän ei juossutkaan hassummin (2.07.50, sijoitus 3.) jääden toki voittaja, Kenian Evans Ruttolle (2.06.16) selvästi. Takaokan mielessä oli kuitenkin uusi haaste, joka voisi hyvittää osittain sen kamalan pettymyksen, jonka olympiajoukkueesta putoaminen hänelle aiheutti. Takaoka näet siirsi katseensa vuoteen 2005 ja Helsingin MM-kisoihin, jossa hänen tavoitteenaan ei ollut mikään muu kuin voitto, vain voitto ja ainoastaan voitto. ”Unelmani on olla paras maailmassa”, Takaoka sanoi ääni väristen. Ei siis ollut ihme, että loppuvuodesta 2004 ja alkuvuodesta 2005 Takaoka oli tuttu näky maanteillä ja lenkkipoluilla, missä hän ikinä oleilikin. Pohdittuaan asiaa aikansa, päättivät Takaoka ja Ito, että Takaoka antaisi MM-kisanäyttönsä Helmikuussa 2005 Tokion maratonilla. Harjoittelu sujuikin jälleen kerran siksi hyvin, että ennen MM-karsintamaratonia hän saattoi todeta: ”Minulla ei ole mielessäni mitään tarkkaa aikatavoitetta, pääasia on ottaa voitto. Totta kai olen valmis juoksemaan kolmen minuutin kilometrivauhtia kuten aina. Voi olla, että säntään kärkeen jo aika aikaisessa vaiheessa.” Näin hän tekikin. Seurattuaan kärkiryhmää 24 kilometriin asti, ampaisi Takaoka tämän jälkeen irti ja juoksi ylhäisessä yksinäisyydessään voittoon ajalla 2.07.41, jolla MM-lippu Helsinkiin oli selviö. Helsingin MM-kisoissa hän aikoi tehdä elämänsä juoksun. Sitä ei kuitenkaan siellä tullut. Helsingin MM-maratonilla 13.8.2005 Takaoka ei ollut jostain syystä iskussa. Ehkä hän janosi voittoa liian kiihkeästi ja oli harjoittelut aavistuksen liian kovaa ennen MM-maraa, mene ja tiedä. Vaikka hän vaappuikin tutulla harpallaan kärkijoukon kovassa vauhdissa lähes 30 kilometriin saakka reitin varrella kisaa Japanin lippujen kanssa seuranneiden kolmen raasto.comin toimituksen jäsenen ja lukuisten japanilaiskatsojien iloksi, alkoi tämän jälkeen kärsimysten tie.
Marokon Jaouad Gharibin iskiessä hieman ennen 30 kilometrin paalua voimakkaasti irti kärkijoukosta, yritti Takaoka päästä nykäykseen mukaan väkisin. Tämä alkoi kostautua paria kilometriä myöhemmin, sillä tuskaisen Takaokan ohi alkoi lappaa mies jos toinenkin. Hänen koneensa meni aivan punaiselle. Muutaman kilometrin aikana hän putosi aina jonnekin 10. sijan paikkeille ja tilanne näytti todella huonolta. 35 kilometrin paalun jälkeen Takaoka sai kuitenkin jostain sen verran uusia voimia, että onnistui loppumatkasta nousemaan lopulta aina 4. sijalle Gharibin (2.10.10), Tansanian Christopher Isegwen (2.10.21) ja maanmiehensä Tsuyoshi Ogatan (2.11.16) jälkeen, uransa toistaiseksi ainoalla 2.10-päällityksellä (2.11.53). Laiha lohtu voittoa tavoitelleella Takaokalle oli se, että Japani voitti kilvan yhteydessä käydyn maratonin maailmacupin joukkuekisan ylivoimaisesti. Jälleen oli yksi valtava pettymys Takaokan uralla koettu ja niinpä hänen ei auttanut muu kuin jatkaa uraansa, koska voittoa ei Helsingistä tullut. Jos voitto olisi sieltä tullut, olisi Takaoka hyvinkin saattanut naulata kilpakenkänsä seinään.
Niin jatkoi Takaoka harjoitteluaan ja vuonna 2006 hän aloitti juoksemalla Tokiossa maratonin 2.09.31:een. Hän tähtäsi vakain aikein Osakassa vuonna 2007 järjestettäviin yleisurheilun MM-kisoihin, sillä voitto kotikisoissa maratonjuoksua yli kaiken arvostavan yleisön edessä olisi jotain ainutlaatuista. Jos näin kävisi, Takaoka valittaisiin ilman muuta suoraan vuoden 2008 olympiamaratonille Pekingiin ja siellä taas hänelle olisi mahdollista mikä tahansa. Jo pitkän uran kansainvälisillä radoilla ja maanteillä tehneelle Takaokalle Pekingin olympiakisat tulevat todennäköisesti olemaan uran viimeinen maali, onhan hän Pekingissä jo 38-vuotias. Raasto.com seuraa jännityksen vallassa, kuinka tuo sitkeä, periksiantamaton puurtaja tavoitteissaan onnistuu. Takaokan kaikki maratonit (tilanne
21.9.2006): Lisäksi 3000m 7.41.87, 5000m 13.13.40, 10 000m 27.35.09, puolimaraton 1.01.07 Lähteet Athletics 2003. The International Track & Field Annual. The Association of Tarck & Field Statisticians. Matthews, P. (ed.) Cheltenham: Sports Books. Nakamura, K. 2001a. Takaoka leads the Japanese 10000m Team for Edmonton. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=12979.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2001b. Takaoka, Keflezighi and Schibler Set National 10,000m Records in Stanford. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=13626.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2001c. Fukuoka Marathon – Abera Versus Biwott, Marathon Debut by Takaoka. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=12731.html [12.9.2006] Nakamura, K.2001d. Abera Wins 55th Fukuoka Marathon in Sprint Finish, as Takaoka Finishes Third in Debut. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=12737.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2002a. Chicago Run Secures Takaoka’s Asian Distance Record Monopoly. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=19861.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2002b. Toshinari Takaoka Wins Athlete of the Year Award in Japan. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=20927.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2003. 57th Fukuoka International Marathon – Preview. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=23652.html [12.9.2006] Nakamura, K. & Onichi, A. 2003. Kunichika Wins Fukuoka Marathon in 2:07. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=23662.html [12.9.2006] Nakamura, K. 2005. Takaoka is Dreaming of Helsinki - Tokyo Marathon Preview. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=28488.html [12.9.2006] Nakamura, K. & Onichi, A. 2005. Takaoka Wins Tokyo Marathon in 2:07:41. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=28513.html [12.9.2006] Teksti: Z |