Z'n Japanicorner

Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani.

Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon.

Sohin veljekset

Kolmansina Z:n Japanicornerin jäseninä esitellään legendaariset Sohin veljekset, jotka ovat kunnostautuneet sekä urheilijoina että valmentajina. Veljekset ovat kuin maratonpaita ja housut, joten heitä ei voi esitellä erikseen.

Veljekset kuin maratonilvekset

Ei arvannut Sohin veljesten äiti putkauttaessaan identtiset kaksospojat maailmaan 9.1.1953 Oitassa Bebbun kylpyläkaupungin lähimaastossa kuinka merkittävä vaikutus näillä pojilla tulisikaan olemaan japanilaiseen maratonjuoksuun. Veljekset saivat nimikseen Takeshi ja Shigeru ja he olivat kuin pari asicsin maratonkenkiä – erottamattomat. Tuskin edes heidän äitinsä kykeni erottamaan poikia toisistaan, siksi samannäköisistä veijareista oli kysymys. Veljesten lapsuus sujui varsin köyhissä oloissa, sillä toisen maailmansodan jälkeen Japani oli raunioina, eikä sen talous ollut kummoisessakaan jamassa. Tästä eivät veljekset kuitenkaan välittäneet, vaan varttuivat raikasta japanilaista maratonilmaa hengittäen, toistensa kanssa leikkisästi kisaillen, kuten niin monet nuorukaiset ympäri maailmaa tekevät. Seurattuaan 11-vuotiaina Kokichi Tsuburayan pronssijuoksua Tokion kotikisojen maratonilla ja Kenji Kimiharan hopeairvistystä Mexico Cityn happiköyhässä ilmassa neljä vuotta myöhemmin, olivat veljekset täynnä pyhää maratonintoa. Niinpä ei kulunut aikaakaan, kun heidän verensä alkoi jo vetää 42 kilometrin ja 195 metrin pariin. He alkoivat harrastaa ruumiinsa pieksämistä kestävyysjuoksun parissa. Lenkkiseurastakaan ei ollut puutetta, sillä veljekset juoksivat aina yhdessä maratonista haaveillen.

Harrastettuaan lenkkeilyä muutaman vuoden veljekset olivat valmiita tarttumaan haasteeseen. Veisaamatta viis siitä Suomessakin vallitsevasta käsityksestä, että tullakseen hyväksi maratoonariksi on tahkottava ensin vuosikaudet ratamatkoja ja siirryttävä vasta uran ehtoopuolella maratonille, vain 20-vuotiaat veljekset painelivat vuonna 1973 maratonin aikoihin 2.17.29 (Shigeru) ja 2.17.47 (Takeshi). Noin nuorille maratonsälleille nuo ajat olivat vähintäänkin lupaavia. Veljesten maratonkokeilu oli siksi onnistunut, että he tiesivät löytäneensä tuosta valtaisaa raastoa vaativasta juoksulajista oman matkansa, he näet suorastaan nauttivat tuskasta ja varsinkin sen kestämisestä.

Soh'n pojat tutulla paikalla.

Tämä innosti veljeksiä entistä kovempaan harjoitteluun ja vuonna 1975 silloin 22-vuoden ikään varttuneina he painelivat jo ajat 2.12.52 (Takeshi) ja 2.15.50 (Shigeru). Viimeistään tällöin kaikille valkeni, kuinka lupaavista juoksijoista oli kysymys. Ei ollutkaan ihme, että Asahi Kasei –kemiayhtiö tarjosi pojille työpaikan ja mahdollisuuden julmaan harjoitteluun firman suojissa entisen huippumaratoonari Kurao Hiroshiman valmennuksessa. Toki veljekset joutuivat tekemään puolipäiväisesti kevyttä paperinpyörittelyä firman toimistossa, mutta todellisuudessa heidän pääasiallinen työmaansa oli maantie. Muutamassa vuodessa veljesten tulevaisuus muodostuikin täysin selväksi: heidän ammatinvalintansa oli maraton, vain maraton ja ainoastaan maraton.

Alle 2.10

Veljesten nousu Japanin kansalliseen kärkikaartiin oli niin nopeaa, että vuoden 1975 syksyllä he eivät voineet ottaa tavoitteekseen muun kuin Montrealin olympiakisoihin selviytymisen. Toisen veljeksistä, Takeshin, kohtaloksi niitä kisoja ajatellen koituivat kuitenkin yhä kovemmasta harjoittelusta johtuen jalkavammat. Sen sijaan Shigerulla kulki. Hän raivasi kevyesti tiensä Japanin olympiajoukkueeseen sijoittumalla helteisellä Maininci maratonilla (joka oli silloin Japanin karsintakisa) kolmanneksi huhtikuussa 1976 Akio Usamin ja Noriyasu Mizukamin jälkeen ajalla 2.18.05. Niinpä vain 23-vuotiaalla Shigerulla oli edessään Japanin olympiapuvun sovitus ja matka Montrealin pätsiin kamppailemaan mm. kovien Suomi-raastajien Virenin, Spikin ja Toivolan kanssa maratonin herruudesta. Luultavasti Shigerulla oli kisoissa tavoitteena voitto ja vain voitto, mutta oppirahat oli vielä maksettava korkojen kera. Lähdettyään olympiamaratonin alussa mukaan kärjen vauhtiin (5 km 15.19, 10 km 30.49), joutui hän tunnustamaan mm. meidän Lassemme vauhdin itselleen vielä aivan liian raisuksi. Hänen kohtalonaan oli sinnitellä maaliin sijalla 20 kaukana kärjen takana, mutta kuitenkin parhaana japanilaisena ajalla 2.18.26 kostoa vannoen. Kun Takeshinkin jalat saatiin myöhemmin syksyllä kuntoon, saattoi harjoittelu jälleen jatkua täydellä tehollaan.

Valmentaja Hiroshiman kivenkovat ohjelmat 70 kilometrin pitkine lenkkeineen alkoivat purra veljeksiin kuin vaseliini nivusiin ja kun helmikuussa 1978 Shigeru raastoi takaraivoon asti irvistäen Bebbun maratonilla siihen mennessä kaikkien aikojen kolmanneksi nopeimman ajan ja Japanin ennätyksen 2.09.06, oli nousu aivan terävimmälle maratonhuipulle tosiasia.

Shigeru Soh pelottelee katsomoa irvistyksellään, ja
näyttää mitä tuleman pitää. Edellä Neuvostoliiton Mosejev.

Myös Takeshi soitti maratonviulua taustalla hyvin ajallaan 2.12.49. Samaan aikaan samasta maasta huipulle oli kuitenkin nousemassa veljesten lisäksi myös mies, jonka harjoittelu tulisi mullistamaan kaikki inhimillisen käsityskyvyn rajat. Joulukuussa 1978 Toshihiko Seko –niminen heppu jätti Shigerun Fukuokassa kuin seisomaan ajalla 2.10.21. Yhtäkkiä Japanilla oli esittää Sekon ja Sohin veljesten muodossa sellainen maratonkolmikko, mistä muut maat pystyivät siihen aikaan vain uneksimaan. Tämä käsitys vain vahvistui vuonna 1979 kolmikon julmistellessa Fukuokan uljaassa kamppailussa tulokset 2.10.35 (Seko), 2.10.37 (Shigeru) ja 2.10.40 (Takeshi). Vuoden 1980 Moskovan olympiamaratonilla tälle kolmikolle ei kelpaisi mikään, eikä mikään muu kuin kolmoisvoitto. Valitettavasti mukaan kuitenkin astui politiikka Japanin päättäessä suuressa viisaudessaan boikotoida Moskovan kisoja USA:n typerää esimerkkiä seuraten. Tämän päätöksen kuultuaan sekä Seko että Sohin veljekset harjoittelivat kesän 1980 mielessään vain ja ainoastaan kosto.

Tämä turhautunut raivo pääsi valloilleen Fukuokassa joulukuussa 1980, jolloin Moskovassa maratonin olympiavoittonsa uusinut Waldemar Cierpinski oli Sekon ja Sohin veljesten käsittelyssä kevyttä tavaraa. Sekon (2.09.45) ja Takeshin (2.09.49) jyrätessä alle 2.10 myös Shigeru (2.10.23) piti olympiavoittajaa pilkkanaan ja pieksi tämän loppukirissä sekunnin erolla. Tämän näytöksen nähtyään kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuinka Moskovassa olisi käynyt, jos Seko ja Sohin veljekset olisivat päässeet siellä juoksemaan.

Elämä kuitenkin jatkui ja veljekset ottivat tavoitteekseen Los Angelesin olympiamaratonin vuonna 1984. He harjoittelivat runsaasti ja kovaa, vetivät todella pitkiä lenkkejä ja todella kovaa. Tätä rallia seurattuaan valmentaja Hiroshima ei voinut muuta kuin murahdella tyytyväisenä. Tässä harjoitusmyllyssä täysin sivuseikka oli ulkomaisten asiantuntijoiden pilkkaavaiset lausunnot veljesten juoksutyylistä, sillä heidän mukaansa poikien kaikki raajat viuhtoivat milloin mihinkin suuntaan. Valmentaja Hiroshima kuitenkin ymmärsi, että maratonjuoksu (kuten kestävyysjuoksu yleensäkään) ei ole tyylilaji, koska siinä ei ole arvostelutuomareita. Ratkaisevaa on vain se, kuka on ensimmäisenä maalissa ja millä ajalla. Koska veljeksillä maisema vaihtui aika tehokkaasti, ei heidän luontaista juoksutyyliään ollut mitään järkeä lähteä korjaamaan vain tyyliniekkojen iloksi. Tyyliniekat katsokoot maratonin sijaan taitoluistelua, saattoi Hiroshima ajatella.

Los Angelesin raasto

Vuodet 1981 ja 1982 olivat veljeksille enemmän tai vähemmän välivuosia heidän keskittyessään Los Angelesin olympiakisoihin. Tämä oli siinä mielessä luonnollistakin, että he olivat raastaneet maratoneja erittäin kovaa jo 1970-luvun alkupuolelta saakka. Vuonna 1981 he tosin vetäisivät kuin ohimennen tulokset 2.10.19 (Shigeru) ja 2.11.29 (Takeshi). Pääasia oli kuitenkin harjoittelu. Perusta Los Angelesia varten piti valaa betoninkovaksi.

Kerran Uuden Seelannin leirillä pälkähti veljesten päähän juosta todella pitkä lenkki. ”Juostaan 4 min / km-vauhtia koko päivä”, tuumivat veljekset ja alkoivat pistää jalkaa toisen eteen. 125 km ja vajaat kahdeksan ja puoli tuntia myöhemmin sai Shigeru tarpeekseen, mutta Takeshi jatkoi aina 128,4 kilometriin saakka (aika 8.37). Pitkien lenkkien vetäminen olikin tarpeellista, sillä kolmesta paikasta Japanin olympiajoukkueeseen oli tulossa raastavainen otatus, jossa armoa ei tunnettaisi, mutta ei sitä kyllä pyydettäisikään.

Pojat pitkällä lenkillä.

Paikaksi Japanin olympiakarsinnalle määrättiin Fukuoka joulukuussa 1983. Aiemmin samana vuonna Tokiossa veljeksistä Takeshi oli herkistellyt Sekon (2.08.38) kannoilla 2.08.55, mikä oli Sohin perheen ensimmäinen 2.09-alitus. Fukuokassa olivat kuitenkin kovat piipussa Sekon, Sohin veljesten, Kunimitsu Iton ja monien muiden kovien jyrääjien himoitessa olympialippua. Niinpä olikin luonnollista, että asfaltti laitettiin rullalle. Kamppailun tauottua voitiin tulostaululta lukea, että Seko oli voittanut kolmen sekunnin erolla Tansanian Juma Ikangaahan (2.08.52 - 2.08.55) ja seuraavina maaliin olivat tulleet Sohin veljekset ajoilla 2.09.11 (Shigeru) ja 2.09.17 (Takeshi). Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa saman perheen jäsenet olivat alittaneet samassa kilpailussa 2.10. Seuraaviksi sijoittuivat USA:n Alberto Salazar (2.09.21) ennen Kunimitsu Itoa, jonka loistava 2.09.35 ei riittänyt viemään häntä Japanin olympiajoukkueeseen.

Los Angelesin olympiamaratonilla veljesten tavoitteena ei ollut enempää ja vähempää kuin voitto ja Sekon lyöminen. Harjoiteltuaan tiiviisti talven, kevään ja kesän 1984, astuivat veljekset olympiamaratonin lähtöviivalle valmiina ottamaan kehoistaan irti viimeisenkin voimarippeen. Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun Shigeru nuorena koltiaisena oli edellisen kerran juossut maratonia Olympian kentillä, kun taas Takeshille kerta oli ensimmäinen, aivan kuten monissa liemissä keitetylle Sekollekin.

Losin olympiamaraton 12.8.1984 oli alusta asti tasaisen vauhdikas juoksu johtuen hyvin pitkälle inhimillisistä sääolosuhteista. Aina 30 kilometriin (1.33.04) saakka kisa kulkikin Sohin veljesten, Sekon ja koko Japanin kansan toivoman käsikirjoituksen mukaan. Sitten kuitenkin tapahtui jotain odottamataonta: sekä Shigeru että Seko alkoivat jäädä kärkijoukosta nopeaan tahtiin, kun taas Takeshi veti joukon mukana kuin tyhjää vaan. Lopullinen ratkaisu koitti 35 km:n kohdalla, missä Portugalin Carlos Lopes, Irlannin John Treacy ja Englannin Charles Spedding menivät omia menojaan Takeshin jäädessä kamppailemaan muista sijoituksista. Vaikka Takeshikin veti viimeiset 7 km 195m noin 3.05 / km-vauhtia, oli hänen kohtalonaan saapua olympiamaratonin maaliin neljäntenä sinänsä arvokisajuoksuksi mainioilla ajalla 2.10.55. Neljännestä sijasta huolimatta hänen juoksussaan ei ollut mitään häpeämistä, sillä taakse jäivät mm. sellaiset kovat maratonnimet kuin Rob De Castella, Juma Ikangaa, Alberto Salazar sekä Monrealissa kahdeksan vuotta aiemmin meidän Lasseamme vitosella kiusannut Rod Dixon. Sen sijaan Seko ja Shigeru hiipivät sydän pettymyksestä murskana, mutta kuitenkin loppuun asti kaikkensa yrittäen maaliin sijoilla 14 ja 17 heille vaatimattomilla ajoilla 2.14.13 ja 2.14.38.

Juoksu-uran päätös ja uuden uran alku

Pojat puntaroivat tulevia ja menneitä

Lopetettuaan huippu-uransa veljesten aika ei tullut pitkäksi. He ryhtyivät valmentajiksi Asahi Kasei- kemiayhtiön palvelukseen (siis yhtiön, jonka puolesta he olivat itsekin juosseet). Veljekset osoittautuivatkin todella hyviksi valmentajiksi. Muutamassa vuodessa heistä kehittyi kenties maailman parhaat maratonvalmentajat. Veljesten Asahi-Kaseihin rakentama maratonkoneisto alkoi suorastaan suoltaa huippumaratoonareita. Heidän valmennettavistaan Hiromi Taniguchi (maraton 2.07.40) voitti Tokion, Lontoon ja Rotterdamin maratonit sekä maailmanmestaruuden vuonna 1991. Koichi Morishita (maraton 2.08.53), voitti Bebbu-Oitan ja Tokion maratonit ja juoksi olympiahopeaa 1992. Nobuyuki Sato (maraton 2.08.48) otti MM-pronssia 1999 ja oli Japanin olympiaedustajana Sydneyssä 2000. Shinji Kawashima (maraton 2.09.04) oli niin ikään olympiaedustajana Sydneyssä. Lisäksi veljesten valmennettavista Hiroshi Miki, Muneyuki Ojima, Nozomi Saho, Akira Manai, Tomonori Watanabe juoksivat maratonin aikoihin 2.08.05, 2.08.43, 2.08.47, 2.09.23, 2.09.40.

Kun Japanin Miyazakissa järjestettiin vuonna 1993 veteraaninen MM-kisat,
ilmestyi Takeshi M40-sarjan maratonin lähtöviivalle. Helteisen kosteassa säässä alusta loppuun saakka johtaen hän voitti sarjansa seitsemän minuutin erolla seuraavaan ajalla 2.22.29. Maalissa Takeshia oli ensimmäisenä onnittelemassa sillä kertaa huoltajan rooliin tyytynyt Shigeru.

Tätä nykyä veljekset valmentavat mm. sellaisia tulevaisuuden lupauksia kuin Yuki Yamamotoa, Tsutomu Sassaa ja Kei Ideä. Vaikka he ovatkin valmentajan urallaan keskittyneet pääasiassa miesten valmentamiseen, ovat he aiemmin naisjuoksijoista koutsanneet mm. vuoden 1997 10 000 metrin ja vuoden 2003 maratonin MM-pronssimitalistia Masako Chibaa (maraton 2.21.45). Ehkäpä mielenkiintoisin naisjuoksija, jolle veljekset tällä hetkellä oppejaan jakavat, on vuonna 1984 syntynyt Yukari Soh, joka vuonna 2005 juoksi 1500m 4.13.79 ja 5000m 15.29.45. Isäpapan (Takeshi) ja sedän (Shigeru) valmennustaitoihin neiti Sohin juoksu-ura ei ainakaan tule kaatumaan. Raasto.com odottaakin Sohin jälkikasvun maratondebyyttiä vesi kielellä.

Sohin veljesten kauden parhaat maratonit vuosittain:
       Shigeru  Takeshi
1973 2.17.29  2.17.47
1974 2.18.32  2.16.38
1975 2.15.50  2.12.52
1976 2.14.59  -
1977 -           2.17.35
1978 2.09.06  2.12.49
1979 2.10.37  2.10.40
1980 2.10.23  2.09.49
1981 2.10.19  2.11.29
1982 -           -
1983 2.09.11  2.08.55
1984 2.14.38  2.10.55
1985 2.10.23  2.10.23

Muita ennätyksiä:
5000m 13.40.8 (78) 13.42.4 (78)
10000m 28.17.6 (79) 27.59.3 (78)

Lähteet:

Anttila, S. 1995. Mustan juoksijan ylivoima löytyy lihassolusta. Juoksija 25 (9), 20-22.

Erinäiset tilastokirjat.

Hannus, M. 1983. Fukuokan aikakirjat. Juoksija 13 (12), 28-31.

Hannus, M. 1981. Made in Japan. Seko. Juoksija 10 (6), 56-59.

Hannus, M. 1993. Veteraanien MM-kisat Miyazakissa. Juoksija 23 (10), 42-43.

Nakamura, K. 2000. Nobuyuki Sato, a front runner http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14403.html [30.12.2005]

Nakamura, K. 2000. Profile of Shinji Kawashima, an Olympic marathon runner. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14342.html [30.12.2005]

Track and Field all-time Performances Homepage. http://www.algonet.se/~pela2/index.html [2.1.2006]

Teksti: Z