SM-maastot 2006

Tällä kertaa kisaraportin tarjoaa nuori voima, Satavan Gepardi.

Taas on yhdet SM–maastot takana. Tällä kertaa kilpailtiin Saarijärven mahtavissa maisemissa, Kusiaismäellä. Omat lähtökohdat kisaan olivat jokseenkin epävarmat. Koko huhtikuu kului kuntopyörää ajellessa jalkavaivojen vuoksi, ja näin ollen pääsin juoksukuntoon vasta kaksi viikkoa ennen SM-maastoja. Pm-maastot kuitenkin osoittivat ainakin itselleni, että kunto oli edelleen hyvällä mallilla. Kun vielä SM-maastoja edeltänyt harjoitusviikko sujui loistavasti, lähdin kaikesta huolimatta luottavaisin mielin Saarijärvelle.

Reissu alkoi lauantain aamupäivällä Turun Weikkojen yhteiskuljetuksella. Matka Saarijärvelle sujui päällisin puolin mukavasti, vaikka eräs urheilija varmaan vieläkin näkee painajaisia kuskimme toiminnasta. Suotta, sanon minä. Valmistautuminen kisaan oli käynnissä jo menomatkalla, kun arvuuteltiin eri vuosien maastomestareita. Tuomas ”Z” Zacheus oli ”yllättäen” ylivoimainen näissäkin kysymyksissä. Muuten menomatka oli sitä yleistä jutustelua paljolti kestävyysjuoksuun liittyen. Hellstenillä oli varmaan hauskaa pelkääjän paikalla. Saarijärvelle saavuimme kuuden maissa. Majoituimme Summasaaren hotellin yhteydessä oleviin mökkeihin ja kävimme pikaisesti kisapaikalla. Siellä kaikki suorittivat omat valmistelunsa ja ainakin konkari Jukka Savonheimon askellus oli herkkää ja vauhti ripeää. Siinäkö musta hevonen lyhyelle? Ei, vaan pitkälle. Savonheimo päätti yllättää kaikki juoksemalla miesten pitkän. Keskisalo ja Utriainen huokaisivat helpotuksesta, kun Savonheimoa ei lyhyellä nähty.

Lauantaina kisaradasta jäi arvoituksellinen fiilis. Itseäni jäi mietityttämään runsas mäkisyys, sillä jo Rio de Raision pm-maastoissa jäin aina ylämäessä muista jälkeen. Huomenna siihen ei olisi varaa, uumoilin. Loppuilta kului vahvasti ravintoa tankatessa ja ottamalla rennosti. Huoneiden valinnassa minulle ja Z:lle lankesi huone, jossa oli parisänky. Z meni nukkumaan olohuoneeseen, jotta molemmat saisivat paremmin unta. En kuitenkaan nukkunut kovin hyvin tuona yönä, kuten en kovin usein muutenkaan vieraissa paikoissa.

Kisapäivä alkoi aamulenkillä Summasaaren upeissa maisemissa. Olotila ei aamuvarhain ollut parhaasta päästä, mutta onko se koskaan? Aamupalan kävin hotkaisemassa noin 5 tuntia ennen kisaa ja vaikka Z käski tankata rajusti, niin siltikään en ruokapöydässä parhaimpaani pystynyt. Z itse alkoi panikoida, että ”mitä jos ei alakaan tunkea ennen kisaa?” Hetken päästä hän kuitenkin jo nousi helpottuneena, suuntanaan lähin WC. Vähitellen kaikki siirtyivät mökkeihinsä valmistautumaan kisaa varten.

Itse saavuin kisapaikalle puolen päivän aikaan, jolloin miesten pitkä starttasi. Kisa oli periaatteessa alusta asti yhden miehen näytöstä. Jussi Utriainen oli pitelemätön. Radan reunalla oli mukava seurata kisaa ja huomata, kuinka vannoutuneesti ihmiset kannustivat suosikkejaan ja muitakin. Lopulta myös kisan rauhallisemmin aloittanut Raision lordi, Juha Hellsten, nousi mitaleille. Erityisen tiukka kisa ei ollut, vielä vähemmän naisten kisa (Annemari Sandell–Hyvärisen ylivoimaa), mutta aika jännittävä kuitenkin.

Itsellänikin jännitys kasvoi, mitä lähemmäs oman kisan lähtö tuli. Lähdin tuntia ennen lähtöä verryttelemään Loimaan Samuli Heikkisen kanssa ja aloin taas perinteiseen tapaan panikoida pikkuasioista. ”Mitä oikein luulen tekeväni? Yleensä lähden 45 minuuttia ennen lähtöä verskaamaan, nyt jo tuntia ennen? Näinkö tässä sitten kävi? Onko kausi ohi?” Verryttelyssä olotila jalkojen suhteen oli kamala, mutta aukaisuvedoissa tilanne oli todellisuudessa huomattavasti parempi.

Odotin kisasta todellista via dolorosaa, mutta siitä tulikin kaikkea muuta. Jokisen Tuomas meni alusta asti omia menojaan ja muu porukka aloitti rauhallisemmin. Heti ensimmäisellä kierroksella huomasin, että ylämäet ovat hoideltavissa ja tuo tunne vain parani kisan edetessä. 2,5 kilometrin kohdalla minusta tuli Jokisen jälkeen seuraava karkulainen. Tuomas jatkoi ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta vähitellen aloin itsekin saada kaulaa muihin. Tuokko nuorempi pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta lopulta hänenkin oli jäätävä kauemmas. Yleisön, ja erityisesti weikkolaisten kannustus antoi paljon voimaa. Erityiskiitokset tässä kohdin myös Pekka Jokiselle. Viimeisessä mutkassa 100 metriä ennen maalia olin jo viittä vaille lopettaa (pieniä kommunikaatio-ongelmia toimitsijoiden kanssa), mutta lopulta saavuin toisena maaliin. Tunnelma oli, totta kai, mahtava.

Seuraavana matkana ollut miesten lyhyt oli kisojen mielenkiintoisin mittelö. Kisasta tuli Jussi Utriaisen ja Jukka Keskisalon kaksinkamppailu. Pitkään näytti siltä, että teräksisessä kunnossa oleva Utriainen vie kullan, mutta Keskisalo tuli väkisin ohi viimeisten 300 metrin aikana. Jo pelkästään tämän yhteenoton vuoksi SM-maastot olisi pitänyt näyttää televisiosta. Mutta kun ei, niin ei.

Pikaisen ruokailun jälkeen alkoi kotimatka. Tälläkin kertaa viina (oikeastaan kalja) virtasi kuin Babyloniassa konsanaan. Weikkojen minibussiin oli soluttautunut myös HKV:n Simo Wannas. Tässä lyhyesti paluumatkan anti: ”Kaljaa! Kuselle! Kaljaa! Kuselle! Kaljaa! Kuselle!” Eräässä, en muista missä matkan vaiheessa, Weikkojen iskuryhmä yritti myös varastaa hylättyjä liikennemerkkejä tien varrelta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vielä loppuun mielenkiintoinen yksityiskohta. Tiesittekö, että Savonheimon ainut motiivi lähteä vuosittain SM–maastoihin on mitalikahvit? En minäkään…

Kaiken kaikkiaan vuoden 2006 SM-maastot antoivat hyviä ennusmerkkejä kesää ajatellen. Jos kaikki menee putkeen, Göteborgin EM-kisoissa tullaan näkemään hyviä suomalaissuorituksia pidemmillä matkoilla.

Teksti Satavan Gepardi