|
Z'n Japanicorner Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani. Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon. Nobuyuki Sato Raasto.comin 16 japanilaisena esitellään maratonkamikaze Nobuyuki Sato. Vanha pallon potkija Nobuyuki Saton mutsi sai Nobuyuki Saton 8.8.1972. Tämä iloinen perhetapahtuma tapahtui Kariyan kaupungissa puolimaratonin päässä suurkaupunki Nagoyasta. Nuoruudessaan Sato ei ollut tuulennopea, mutta pitkäkestoisemmissa suorituksissa hän pieksi ikätoverinsa vaivatta. Tämä sai Saton tuumimaan, josko hänellä olisi lahjoja kestävyysjuoksuun ja hänellähän oli. Jostain käsittämättömästä syystä Sato kuitenkin harrasti aluksi jalkapalloa, tuota tuomarin manipuloimiseen tähtäävää nurmikolla kieriskelijöiden peliä. Sato ei ollutkaan hullumpi potkupallon pelaaja nuoruudessaan, sillä hän oli koulujoukkueensa vakiopelaajia ja harrastipa hän pallon jahtaamista myös kotikaupunkinsa joukkueessa. Palloilustaan huolimatta Satoa kuitenkin kiinnosti maratonkisojen seuraaminen televisiosta, eikä tämä ollut ihme, sillä tuohon aikaan Toshihiko Seko, Sohin veljekset ja Kunimitsu Ito olivat maineensa tunnossa. Maratonfanius kyti Saton sisällä niin, että ollessaan seitsemännellä luokalla koulussa hän ei voinut enää paeta kohtaloaan. Hän tuli järkiinsä, hylkäsi palloilun ja alkoi kilpailla raakuutta vaativassa kestävyysjuoksussa siitä huolimatta, että hänen jalkapallohullussa koulussaan ei ollut edes poikien kestävyysjuoksujoukkuetta. Sen sijaan tyttöjen joukkue oli ja sen valmentaja Fumi Nakano otti Saton siipiensä suojiin. Pelit ja leikit saivat jäädä Saton alkaessa rankaista lihaansa kestojuoksun parissa kuin itseään ruoskiva sadisti. 15-vuotiaana Sato sijoittuikin kolmanneksi Japanin koulujen mestaruuskisoissa 3000 metrillä ajalla 8.45,13. Lienee turha sanoakaan, että tuon ikäiselle sällille aika ei ollut lainkaan hullumpi. Peruskoulun käytyään Sato aloitti opinnot Chukyon lukiossa, jossa harrastettiin jotain muutakin kuin potkupalloa, nimittäin lajien kuningasta, kestävyysjuoksua. Siellä koulun kestävyysjuoksuvalmentajana hääri Koshiro Kawaguchi, joka oli aikanaan tempaissut maratonin 2.12:een. Siinäpä oli Satolle oiva koutsi, joka viisaana miehenä ymmärsi, että Saton treeniä on kovennettava maltillisesti, eikä suinkaan yhtäkkisenä hyppäyksenä hirveään rassaukseen. Pitkässä juoksussa näet junnuna juostuilla tuloksilla ei ole mitään väliä, jos tähtäimenä on juosta kovaa aikuisena. Lukioaikanaan Sato kehittyikin tasaisesti niin, että lopulta hän kiskoi lukion kolmannella luokalla 5000 metriä aikaan 14.24,9. Kaikkein omimmillaan Sato oli kuitenkin maantiellä, jossa hän Japanin lukioiden välisissä Ekiden- maantieviestikisoissa veti kerran 10 km:n osuuden jopa alle 30 minuutin (29.59). Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Sato suuntasi kulkunsa Chuon yliopistoon, koska hän himoitsi korkeakoulututkintoa. Tämä oli siinä mielessä järkevääkin, koska jos juoksu-ura jostain syystä ennenaikaisesti loppuisi, olisi tällöin joku tutkinto varoiksi takataskussa odottamassa. Chuon yliopistossa oli tietenkin myös juoksujoukkueensa, eikä lainkaan hullumpi juoksujoukkue ollutkaan. Se nimittäin sijoittui parhaimmillaan kolmanneksi yli 200 kilometrin mittaisessa Hakonen Ekiden -viestissä, joka juostiin Tokiosta Hakoneen ja takaisin. Toki Sato joukkuetovereineen juoksi Tokion seudun yliopistoille tarkoitetun Hakonenin lisäksi myös koko Japanin yliopistojen mestaruus-Ekidenissä. Siinä Sato oli parhaimmillaan 19,7 kilometrin mittaisella osuudella toiseksi nopein ajalla 59.33. Ennen yliopistosta valmistumistaan Sato vetäisi myös puolimaratonin aikaan 1.02.39. Näiden näyttöjen perusteella Satosta kiinnostui yksi jos toinenkin maratonjuoksua sponsoroiva firma, mutta voiton vei tappavan kovista maratonhyeenoistaan tunnettu Asahi Kasei. Sen valmentajina häärivät, ketkäpä muutkaan kuin Sohin veljekset. Sohin veljesten oppiin Siirryttyään Asahi Kaseihin Sato huomasi nopeasti, että aikoinaan maratonin 2.08.55 ja 2.09.06 jyystäneiden Sohin veljesten armoton piiskaus oli hänen seuralaisenaan päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tästä hänen ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä yksin, sillä Kaseissa Saton harjoittelutovereita olivat mm. vuoden 1991 maratonin maailmamestari Hiromi Taniguchi, vuoden 1992 maratonin olympiahopeamitalisti Koichi Morishita (silloin kun jalkavaivoiltaan pystyi juoksemaan), tuleva olympiamaratoonari ja MM-kisaedustaja Shinji Kawashima sekä nuoret hurjapäät Nozomi Saho ja Muneyuki Ojima. Juoksivatpa Saton kanssa välillä lenkkejä myös itse Sohin veljekset. Tällaisessa harjoitusporukassa ei voinut olla kehittymättä ja niinpä jo ensimmäisenä kautenaan Kasein väreissä Sato tykitti 10 mailia 46.20:een. Hänen tavoitteenaan oli kuitenkin maraton, silkka maraton, eikä tämän tavoitteen suhteen Sohin veljekset suinkaan olleet poikkiteloin. Ensimmäisellä maratonillaan Fukuokassa vuonna 1996 Saton kisa pilaantui kuitenkin päättömään säntäilyyn. Täydessä maratonmalttamattomuudessa hän ampaisi kisan kärkeen kuin pillastunut hevonen heti puolimatkan jälkeen ja johtikin kisaa parhaimmillaan 16 sekunnilla. Tämän jälkeen tuli kuitenkin noutaja ja kello ehti käydä 2.17.48 ennen kuin Sato oli maalissa. Tästä hän ei kuitenkaan masentunut, vaan päätti vetää uutta maratonia suoleen. Maaliskuussa 1997 Sato paransikin Lake Biwassa ennätystään lukemiin 2.12.28. Tällaiset tulokset eivät kuitenkaan palavasti maratonhuipulle himoavaa Satoa tyydyttäneet. Niinpä hän treenasi kuin maratonriivattu ja ilmaantui seuraavalle maratonilleen iskussa. Se juostiin Rotterdamissa keväällä 1998, mutta siellä Sato pilasi jälleen hyvän kuntonsa järjettömään vauhti-iloitteluun. Hän nimittäin seurasi Espanjan Fabian Ronceroa puolimatkaan ME-vauhtia (1.03.11), mutta hyytyi sitten toisella puoliskolla kuin vanha kaluuna kaikkien hiilihydraattivarastojen palaessa poroksi jo alkumatkalla. Vaikka virallinen selitys Saton hyytymiselle olivatkin liian tiukalle sidotut kengän nauhat (jolloin ne aiheuttivat rakkoja), epäilee raasto.com, että suurin syy löytyi kuitenkin vauhdinjaosta. Joka tapauksessa viimein maali koitti Satollekin ajassa 2.19.23, eikä hänet toisella puoliskolla ohittanut kuin 19 miestä. Erinäisten kovien, vielä kovempien ja kaikkein kovimpien lenkkien jälkeen Sato nähtiin seuraavaksi maratonilla Fukuokassa joulukuussa 1998. Siellä hän ei aiempien maratoniensa tapaan enää hyytynytkään 35 kilometrin tolpalla kuin kiisseli, vaan pystyi juoksemaan kohtuullisen reippaan alkuvauhdin jälkeen 35-40 kilometrin välisen vitosen 15.10:een. Koska Sato oli siis selvinnyt ensimmäistä kertaa maratonurallaan ilman mainittavaa hyytymistä 40 kilometrin paalulle, sen jälkeiset 2 km 195m olivat hänelle enää lastenleikkiä, tosin aika raastoisaa sellaista. Niinpä hän tuota pikaa saapui täydessä maratononnellisuudessa maaliin kisan kakkosena ajassa 2.08.48, kuusi sekuntia kisan voittaneen Kenian Jackson Kabigan takana. Näin kova ennätysparannus vei Saton luonnollisesti Japanin joukkueeseen seuraavan vuoden MM-kisoihin. Siellä Sato aikoi tietenkin voittaa, eikä Sohin veljeksillä ollut mitään tätä tavoitetta vastaan. Päinvastoin, he ruoskivat Saton kovavauhtiseen määrään perustuvilla valmennusmetodeillaan tautiseen MM-iskuun. Tuskaa pelkäämätöntä raastoa Sevillan MM-maratonilla Niin kului talvi, kevät ja kesä ja Saton kunto kohosi heliumilla täytetyn ilmapallon tavoin. Tästä kertoi mm. se, että hän vetäisi ratakympin 28.16:een. Elokuussa 1999 hän matkustikin Sevillan MM-kisoihin täynnä maratonluottoa. Kolme päivää ennen MM-maratonia valmentaja-Sensei Shigeru Soh sanoi: ”Sato on herpaantumattomassa vireessä. Hän on vetänyt jopa tiukempaa settiä kuin Koichi Morishita ennen Barcelonan olympiamaratonia vuonna 1992”. Kaikki tiesivät, että Sato oli kunnossa. Kysymys oli vain siitä, kuinka hän pystyisi pitämään malttamattoman ja ylenpalttiseen maratonsäntäilyyn taipuvaisen luonteenlaatunsa kurissa maratonin alkumatkalla. Kuten arvata saattaa, MM-maratonin lähtiessä liikenteeseen 28.8.1999 klo 18.45 sää Sevillassa oli tappavan kuuma. Lämpötila oli 27 astetta ja kosteusprosentti 49. Niinpä kisan alkuvauhti oli aika maltillinen. Yli 17 minuuttia kesti ennen kuin kisan kärkijoukko mullisteli 5 kilometrin pylväälle ja 10 kilometrin viitalla aikaa oli kulunut kärjessä kuumottavalta Marokon El Mostafa Damaouilta 32.30. Hän oli jo 36 sekuntia edellä seuraavaa kaksikkoa, jossa juoksivat Kenian Simon Biwott ja Sato. Näitä taas muu joukko seurasi 6 sekunnin päässä. Mitään ei kuitenkaan oltu vielä ratkaistu. 15 kilometrin tolpalla Damaoui (48.01) oli jo 40 sekuntia ennen seuraavaa ryhmää, jossa myös Sato juoksi. Tässä joukossa vaanivat myös Kovat espanjalaiset Abel Anton ja Martin Fiz, jotka edellisissä MM-kisoissa olivat ottaneet kaksoisvoiton. Näkyipä joukossa taivaltavan myös muutama kova italialainen, kenialainen ja etelä-afrikkalainen tuimine maratontuijotuksineen. Puolimatkan paalulla Damaoui (1.07.24) oli jo vajaan minuutin karussa seuraavaa ryhmää. Valtava maratonjännitys väreili Sevillan illassa. Kuin ihmeen kaupalla Sato onnistui pidättelemään itseään aina 25 kilometrin laatalle saakka, mutta sitten, 17 kilometrin päässä maalista hän ei kestänyt enää. Hän ampaisi pääjoukon kärkeen kuin ahnas tiikeri ja oli tuota pikaa karussa. ”Kun näin Espanjan Fabian Ronceron iskevän vuonna 1998 Rotterdamissa 25 kilometrin kohdalla päätin, että tulen vielä joskus itse tekemään samoin”, hän kertoi kisan jälkeen. Hetkessä Sato oli Marokon Damaouin kannassa ja saman tien yksin kärjessä. Hän kuvitteli nyt tyhjän maantien levittäytyessä eteensä juoksevansa 17 kilometrin mittaista Ekiden-viestin osuutta. Tunnelma kotona Japanissa alkoi kiehua kohti räjähdyspistettä maratonin jännityksen ottaessa kansan kutkuttavaan otteeseensa. 30 kilometrin viivalla Sato (1.35.30) oli jo 18 sekuntia edellä seuraavina juoksevia Kenian Biwottia ja Italian Vizenzo Modicaa, kun taas Damaoui oli hyytynyt kuin pohjaan palanut puuro. Sato veti nyt kärjessä aivan täpöillä ja hän viuhahti ohi 35 kilometrin merkistä 24 sekuntia ennen kovaa kolmikkoa Anton, Biwott ja Modica (1.51.34). Kyse oli nyt siitä, kuinka pitkään Saton kone kestäisi moista täpöillä rynkyttämistä, sillä yhdenkään kuolevaisen kone ei sitä voisi pitkään kestää, tosin ei sitä tarvinnut enää pitkään kestääkään. Aina 39 kilometriin saakka Sato pysyi kuin pysyikin kärjessä, mutta sitten kotiyleisönsä edessä täydessä maratonhurmiossa juossut Anton painoi ohi veri kuohuten. Sato yritti kaikkensa, vain kaikkensa, eikä mitään muuta kuin kaikkensa, mutta hän ei voinut Antonille mitään. Kaiken huipuksi vielä 40 kilometrin taululla Modica teki Satolle saman tempun kuin Anton eli veti lakkaamattoman säälimättömästi ohi. Viimeisten kilometrien voimakkaan syömäkaluston esittelyn jälkeen maaliin saavuttiin järjestyksessä Anton (2.13.36), Modica (2.14.03) ja Sato (2.14.07). Valtavan raaston jälkeen Sato oli saavuttanut MM-pronssia, Japanin ensimmäisen miesten maratonin arvokisamitalin sitten Koichi Morishitan vuoden 1992 olympiahopean. Tämä mitali merkitsi japanilaisille paljon, eikä vähiten Sohin veljeksille, jotka olivat valmentaneet jälleen yhden maratonkoneen mitaleille. ”On suuri ero tulla kolmanneksi kuin neljänneksi”, sanoi kisan jälkeen itse olympialaisissa vuonna 1984 neljänneksi jäänyt Takeshi Soh ääni väristen. Huonosti kisassa eivät juosseet japanilaisista kuudenneksi sijoittunut Atsushi Fujita ja seitsemäntenä maaliviivan ylle vaipunut Koji Shimizukaan. Näiden suoritusten ansiosta Japani sijoittui maratonin maailmancupin joukkuekisassa Italian jälkeen toiseksi (joka sai myös 3 miestä 10 parhaan joukkoon). Sen sijaan Akira Manailla (18.) ja Tadayuki Ojimalla (36.) ei kulkenut yhtä hyvin kuin muilla japanilaisilla, mutta sisukkaasti hekin saapuivat maaliin ennen vaipumistaan hervottomina kanveesiin. Valtava pettymys Sydneyn olympiamaratonilla Kun Sato palasi juhlittuna sankarina MM-pronssi kaulassaan maratonsekoon kotimaahansa, hänen tyytyväisyyttään lisäsi varmaan se, että MM-mitalinsa ansiosta hänet valittiin suoraan Japanin joukkueeseen seuraavan vuoden Sydneyn olympiamaratonille. ”Voin kuvitella itseni juoksemassa yksin kärjessä olympiamaratonin loppuvaiheessa”, muikisteli Sato, mistä voitiin päätellä, että mikään muu kuin voitto ei hänen tavoitteenaan olympiamaratonilla ollut. Niinpä Sato aloitti syksyllä 1999 harjoittelunsa kohti olympiamaratonia täynnä maratonintoa. Lisäpontta olympiavalmistautumiseensa Sato sai vielä keväällä 2000, kun hänen harjoittelukaverinsa Asahi Kaseista, Shinji Kawashima raivasi myös tiensä Japanin maratonjoukkueeseen juoksemalla Lake Biwassa 2.09.04. Olympialaisiin harjoitellessaan Sohin veljesten valmentama kaksikko Sato – Kawashima ei jättänyt mitään sattuman varaan. He juoksivat huhtikuun lopussa tulevan olympiareitin läpi harjoituksena (Kwashima 2.17, Sato 2.21), jotta sen mutkat ja nyppylät tulisivat tutuiksi. Sitten he harjoittelivat Australiassa kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Tämän jälkeen kaksikko suuntasi harjoitusleirille kotimaansa pohjoisosaan Hokkaidon saarelle. Määrää kertyi mittariin ja laatua koneeseen. Harjoittelu sujui hyvin, liian hyvin. Jokainen kestävyysjuoksua hieman pidemmän aikaa harrastanut näet tietää, että kun kovakaan harjoittelu ”ei tunnu missään” tai kun ”treeneissä kulkee aina”, niin tällöin ollaan vaarallisilla vesillä. Nousukunnon ja sen lipsahtamisen ylikunnon puolelle välinen raja on hiuksenhieno, koska nousukunnossa kulku on hyvä, jolloin harjoituksen teho kuin itsestään nousee salakavalan kovaksi. Näin taisi Japanin pojille käydä ennen olympiakisoja, eikä vain Satolle ja Kawashimalle, vaan myös heidän lisäkseen olympiajoukkueeseen valitulle Takayuki Inubushille, joka syksyllä 1999 oli pitänyt 2.07-rajaa maratonilla pilkkanaan (2.06.57). Kun itsekin aikoinaan kovina harjoittelijoina tunnetuksi tulleet Sohin veljekset sanoivat ennen olympiakisoja Saton harjoitelleen ”erittäin kovaa”, he myös tarkoittivat tällä ”erittäin kovaa”, sillä tuskinpa muinoin 100 kilometrin pitkiä lenkkejä vedelleet veljekset kovin heppoisin perustein sanovat jonkun harjoitelleen ”erittäin kovaa”. Luultavasti tämä armoton rallatus oli Satolle liikaa ja hänen kynttilänsä paloi molemmista päistä kuin öljyinen luikku. Joka tapauksessa Sato joukkuetovereineen matkusti syksyllä olympiakisoihin täynnä toivoa. Kisapaikalla toivoa lisäsi vielä se, että viikkoa ennen miesten maratonia Naoko Takahashi kipitti vastustamattomasti naisten maratonin olympiakultaan kautta aikain ensimmäisenä japanilaisena. ”Itkin kun katsoin kisaa televisiosta”, tunnusti Sato ja jatkoi:” Takahashin voitto antoi minullekin uskoa voittoon.” Vaikka Sato uskoikin kaiken olevan omalta kohdaltaan kunnossa, näin ei todellakaan ollut. Miesten olympiamaraton ammuttiin Sydneyssä liikenteeseen 1.10.2000 klo 16.00. Ilma oli lämpötilan puolesta maratonjuoksuun oiva, mutta erittäin kova tuuli riivasi ympäri planeetan paikalle maataan edustamaan saapuneita maratonkoneita. Reitillä, jonka lähtö ja maali olivat eri paikoissa, ensimmäinen puolikas oli myötätuulta ja toinen puolikas armotonta puskemista vastatuuleen. Suuri kärkijoukko (sisältäen Japanin pojista Saton ja Inubushin) juoksikin laumassa puolimatkaan noin ajassa 1.05, ottaen alkumatkalla kärjessä hurjastelleen Botswanan Tiyapo Mason kiinni. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Kenian Eric Wainaina iski yhdessä Etiopian Tesfaye Tolan ja Gezahegne Aberan kanssa kärkeen, eivätkä heitä pystyneet enää seuraamaan muut kuin Italian ”vanha Elvis” Giacomo Leone, Espanjan Martin Fiz, Zimbabwen Tendai Zimusasa, Britannian Jon Brown, Ranskan Mohammed Ouaadi, Marokon Abdelkader El Mouaziz ja Portugalin Antonio Pinto. Japanin pojista Sato ja Inubushi yrittivät roikkua hetken aikaa kärkiporukan tuntumassa väkisin, mutta tämä kostautui myöhemmin täydellisenä hyytymisenä. Ensin alkoi Inubushi suorastaan peruuttaa kärkijoukkoon nähden ja erinäisiä kilometrejä myöhemmin näin kävi myös Satolle. Sen sijaan jo alkumatkasta pääjoukosta pudonnut Kawashima pystyi jollain tavalla säilyttämään vauhtinsa. Viimeistään 30 kilometrin kohdalla japanilaiskatsojille kävi selväksi, että tuona päivänä ei kunnian kukko Japanin maratonpojille laulaisi. Inubushi näet vajosi kanveesiin ja keskeytti, Sato laahautui eteenpäin koko ajan vauhti hidastuen, kunnes 35-40 kilometrin väliseen pätkään häneltä kului jo yli 20 minuuttia. Kawashima puolestaan painoi eteenpäin vain sen voimalla, että oli täydellisessä kulkemattomuudessaan ymmärtänyt jättäytyä pääjoukosta jo alkumatkalla yrittämättä roikkua siinä väkisin. Niin saapui Etiopian Abera olympiavoittajana maaliin ajalla 2.10.11, mutta sitten saatiinkin odottaa kauan ennen kuin ensimmäinen Japanin edustaja tuli maaliin. Viimein, 2.17.21 kuluttua lähtölaukauksesta Kawashima ylitti maaliviivan sijalla 21 ja 2.20.52 ehti käydä kello ennen kuin täysin hyytynyt ja unelmansa juosta voittajana maaliin menettänyt Sato vaipui maaliviivan ylle olympiamaratonin 41. parhaana juoksijana. Lienee turha sanoakaan, että olympiamaraton oli japanilaisille täydellinen waterloo ja heidän kuntonsa oli murskautunut täysin sitten huhtikuun, jolloin Kawashima oli pitkänä lenkkinä juossut olympiamaratonin reitin aikaan 2.17.16 ja Sato 2.21.12, eli käytännössä samaan kuin nyt täpöillä. Elämää olympiamaratonin jälkeen Raasto.com ei tiedä kuinka Sato pääsi yli – vai pääsikö – olympiamaratonin epäonnistumisestaan. Jollain tavalla harjoitus kuitenkin hänelle varmaan myös vuonna 2001 maittoi, sillä Pekingin maratonilla Sato juoksi 2.10.32. Siitä olikin hyvä lähteä tavoittelemaan paikkaa vuoden 2003 Pariisin MM-maratonille, jolle ensimmäiset paikat jaettaisiin Fukuokassa vuonna 2002. Kaudella 2002 Sato olikin kunnossa. Neljässä Ekiden –viestissä hän latoi pöytään osuutensa nopeimmat ajat ja voitti kerran jopa olympialaisissa 10 000 metrillä 7:nneksi sijoittuneen Toshinari Takaokan. Ei ihme, että Sato sanoi ennen Fukuokan maratonia: ”Minitavoitteeni on juosta oma ennätykseni”. ”Sato on valmis”, sanoi puolestaan Asahi Kasein manageri Mitsuyo Kusu vastaanpanemattoman yksiselitteisesti. Jokin Satolla meni kuitenkin Fukuokassa perusteellisesti vikaan. Toki hän oli puolimatkassa (1.03.57) kärkijoukossa ja ennen 30 kilometrin paalua käväisi jopa kärjessä, mutta tämän jälkeen alkoi tuska. Tsuyoshi Ogatan iskettyä Sato ei pystynyt enää seuraamaan. Hän hyytyi kuin veri pakkasessa. Hän katkesi kuin korsi. Kuitenkaan hän ei joistain virheellisistä tiedoista poiketen keskeyttänyt, vaan saapui maaliin ajassa 2.29 käytettyään 40 kilometristä maaliin aikaa 23 minuuttia! Tämä tarkoittaa sitä, että Saton on täytynyt kontata tai jopa ryömiä maaliin, mutta hän teki sen. Fukuokan kisa oli luonnollisesti keskeyttämistä halveksivalle Satolle valtava pettymys varsinkin, kun hänen piti olla kunnossa. Keräiltyään itseään jonkin aikaa Fukuokan jälkeen, Sato päätti palata seuraavana vuonna sinne kostamaan, olisihan siellä hyvin juosseille tarjolla lippu vuoden 2004 Ateenan olympiamaratonille. Sieltä olympialippua ei kuitenkaan Saton kouraan irronnut, vaan valtava pettymys oli jälleen Saton seuralainen kilvan tauottua ja hänen tuloksensa jäi raasto.comillekin mysteeriksi. Aina vain Sato kuitenkin jaksoi yrittää. Vuonna 2005 hän juoksi Tokion maratonilla tavoitteenaan paikka Helsingin MM-maratonille. Siellä hän roikkuikin kärkiryhmän völjyssä puolimatkaan (1.03.42), mutta tämän jälkeen hänen oli antauduttava. 30 kilometrin kyltille saakka hän oli kuitenkin noin 2.10-vauhdissa, mutta viimeiseen 12 kilometriin kului aikaa niin, että lopulta Sato saapui maaliin ajassa 2.16.18. Tällainen pään hakkaaminen asfalttiin alkoi pikku hiljaa ottaa Satoa kaaliin ja niinpä hän aloitti juoksemisen ohella myös valmentajan hommat. Vuonna 2006 juoksija-valmentaja Sato nähtiin Lake Biwan maratonilla, mutta siinä kisassa hän putosi kärkijoukosta jo ennen 10 kilometrin paalua, eikä raasto.com tiedä, juoksiko hän maaliin vain ei. Ainakaan 20 parhaan joukkoon hän ei sijoittunut. Vaikka vaikuttaakin siltä, että Saton juoksut huipputasolla ovat tällä haavaa juostut, on hän kuitenkin ilman muuta eräs aikamme tuskaa ja kipua pelkäämättömimmistä maratonhyeenoista, joita maanteillä olemme nähneet. Hänelle ei ainakaan urastaan jäänyt siinä mielessä mitään jossiteltavaa, etteikö hän olisi uskaltanut juosta kisoissa rohkealla taktiikalla tai vetää harjoittelussaan itseään kuoleman porteille. Nobuyuki Saton parhaat maratonit 2.08.48 (2.) Fukuoka 6.12.1998 Lähteet Asian Ahtletics Association 2000. Japanese men raring to emulate Takahashi’s victory. http://www.asianathletics.org/html/athletespotlight/main.htm [28.11.2005] Nakamura, K. 2000a. Nobuyuki Sato, a front runner. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14403.html [6.3.2007] Nakamura, K. 2000b. Profile of Shinji Kawashima, an Olympic marathon runner http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14342.html [6.3.2007] Nakamura, K. 2002a. Can Gezahegne Abera gain repeat win in Fukuoka? http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=20062.html [22.3.2007] Nakamura, K. 2002b. Abera takes third Fukuoka win. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=20073.html [22.3.2007] Nakamura, K. 2005a. Takaoka is dreaming of Helsinki - Tokyo Marathon PREVIEW http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=28488.html [22.3.2007] Nakamura, K. 2005b. Takaoka wins Tokyo Marathon in 2:07:41 http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=28513.html [22.3.2007] Nakamura, K. 2006. Riri returns to defend - Lake Biwa Marathon preview http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=33662.html [22.3.2007] Teksti: Z |