Raasto.com'n kolumneissa käsitellään kestävyysjuoksua koskettavia ajankohtaisia aiheita, tutkimuksia ja henkilökuvia.

Paula Radcliffe – Kaikesta huolimatta

Vuosi 2004. Ateenassa istuu tien laidalla vuolaasti itkevä nainen. Hänen unelmansa ovat juuri pirstoutuneet kuumalle asvaltille tuhansiksi pienen pieniksi palasiksi. Unelman suolavetiset jäänteet valuvat katuojaan. Aurinko polttaa yhä niskaan. Tutut vuosien takaa tarjoavat kyytiä stadionille, mutta nainen ei rohkene kyytiin, sillä eihän sitä kehtaa toisten autoa liata.  

Paula Radcliffen uralla – olympialaisunelman sekä MM-unelmien murskautumisten ja Englannin mestaruusmaastoissa 11-vuotiaana saavutetun 299. sijan väliin – mahtuu monta hyvää ja heikkoa hetkeä.

Tähän päättyi unelman tavoittelu
vuonna 2004.

Menestymättömyyden makua vs. pilkahduksia paremmasta

Ensimmäiset Englannin mestaruusmaastot olivat Paula Radcliffen ohjelmassa 11-vuotiaana. Innostuneisuus mukaan pääsystä suuriin kisoihin ei laimentanut lainkaan sitä tosiasiaa, että hän sijoittui nuorten sarjassa vasta sijalle 299. Olihan hänen kanssaan kisassa yhteensä 606 (!) juoksijaa, joten sijoitus oli paremman puoliskon puolella. Seuraavana vuonna pienehkö harjoittelu maastokisoihin oli selvästi orientoituneempaa, ja Radcliffe sijoittui mestaruusmaastoissa jo neljänneksi – tuo niin tuttu sijoitus hänelle myöhempinä vuosina.

Uran alkuvaiheilla Radcliffen kansainvälisempi menestys painottui maastokisoihin, joista kirkkaimmaksi nousee vuonna 1992 Bostonissa lumisateessa juostujen MM-maastojen juniorisarjan ja tulevan kiinalaisen ja hieman jokseenkin kyseenalaisen maineen saavan ME-ilmiön airueen Wang Junxian voitto. Vastinetta tälle menestykselle aikuisten sarjassa Radcliffe janosi vuosia, mutta toistuvat vammat ja sairastelut eväsivät monet mahdollisuudet. Edellisistä johtuen Radcliffen MM-maastosuoritukset heittelehtivät valtavasti: 1993 18., 1995 18., 1996 19. sija. Menestystä alkoi tulla vasta uuden vuosituhannen tehdessä hidasta, mutta varmaa tuloaan: MM-hopeaa vuosina 1997 ja 1998 sekä pronssia vuonna 1999. Kirkkainta kaulaan ripustettavaa oli tarjolla vasta vuonna 2001 – yhdeksän vuoden päästä juniorimestaruudesta – jolloin Radcliffe voitti MM-maastokultaa (ja -hopeaa). Molemmat matkat olivat varsinaisia trillereitä Radcliffen ja Gete Wamin välillä. Katsomossa hurrattiin ja pääskyset kaikkosivat kotikoloistaan. Wamin kantapäiden katselu lyhyellä matkalla ei kuitenkaan ollut enää suuri pettymys, kun kauan kaivattu MM-kulta oli saavutettu. Vuonna 2002 Radcliffe uusi pitkän matkan MM-maastokullan. Euroopan mestaruusmaastoissa hän voitti kultaa vuonna 1998 palattuaan pitkältä vammakierteen aiheuttamalta tauolta. Tämän mestaruuden hän otti nimiinsä myös vuonna 2003.

Vuonna 1993 Stuttgartin MM-kisat olivat tavallaan Radcliffen kansainvälisen ratajuoksu-uran debyytti. Siellä hän sijoittui 3000m:llä seitsemänneksi. Vammat tuhosivat kokonaan Radcliffen mahdollisuudet kauden vuonna 1994 – sivusuun menivät niin MM-maastot kuin Helsingin EM-kisatkin. Göteborgin MM-kisoissa päännyökytystä nähtiin taas niin tutulla tavalla ja sijoituksella. Radcliffen persoonallinen juoksuelehtiminen onkin jäänyt monen mieliin, ja siitä hänen aviomiehensäkin Gary Lough Paulan tunnisti Amorin ladatessa aseitaan. Helein ja lyyrisin sanoin silloinen tuleva aviomies kertoi tämän muistuttavan dementoituneen kanan juoksua.

MM-Göteborgissa Radcliffe oli 5000 m:llä viides. Pettymys maistui sitruunalta. Saman sijoituksen hän juoksi myös seuraavana vuonna Atlantan olympialaisten vitosella. Vuonna 1997 Ateenassa sijoitus parani yhdellä, mutta kuinka ollakaan, taas jäi mitalin nälkä. Tämä pettymys maistui sitruunalta ja haisi tossunpohjalta.

Erinäisinä vuosina Radcliffe odotti yli kaiken kansainvälistä menestystä – sitä suurinta voittoa kestävyysjuoksumatkoilta. Yritys toisensa jälkeen tuotti pettymyksen joko vammojen tai kilpailijoiden paremmuuden ansiosta, vaikka jokaisena kertana hän oli piiskannut itseään säälimättömästi. Jonkinasteista kompensaatiota tuli Kansainyhteisön kisoista, mutta se ei riittänyt. Työn oli tuotava parempaa tulosta. Samaan aikaan lukuisat sivustaseuraajat ovat tietäneet, ettei Radcliffe kykene koskaan kilvoittelemaan muiden kanssa esimerkiksi loppukirissä. Heidän näkemyksistään huolimatta itsevarmuus lienee voittoihin tähtäävän juoksijan perusominaisuus, jota myös Radcliffe omaa riittävästi.

Rataraastoa

Ensimmäisen väläytyksen varsinaisista kestävyyskyvyistään Radcliffe antoi vuonna 1998, kun hän juoksi 10000 m:n Eurooppa-cupissa naisten parhaimman ratakymppidebyytin: 30.48,58. Varsinainen kisakausi kului kuitenkin vammojen parissa, joka näkyi kunnossa. EM-Budabestin kympillä Radcliffe oli jälleen arvokisojen finaalin viides maaliintulija. Vammat hellittivät EM-kisojen jälkeen ja seuraavan kerran hänet nähtiin syksyn maastokaudella, josta tuloksena oli aiemmin mainittu Euroopan maastomestaruus. Heti seuraavana vuonna, taas alkukauden 10000 m:n Eurooppa-cupissa, hän uusi kympin ennätystään ja oli ajallaan 30.40,70 ja noin minuutin edellä muita eurooppalaisia.

MM-Sevillassa himoittu suuri kansainvälinen voitto oli jo lähellä, mutta Radcliffe ei sivustaseuraajien ennustamalla tavalla kyennyt vastaamaan Etiopian Gete Wamin loppukiriin juuri lainkaan. Hänen julman vauhdinpidon ansiosta kisan loppuajat olivat kuitenkin erittäin kovat MM-kisojen finaalissa, ja MM-hopeaa tulikin komealla ajalla 30.27,13.

”Muita karkuun ja voitto kotiin” oli taktiikkana myös Sydneyn olympialaisten 10000 m:llä. Loppua kohden kyyti oli silloin kuitenkin kylmää ja sijoittuminen neljänneksi oli karvas pettymys Radcliffelle, vaikka aika on edelleen kelvollinen, 30.26,97. Kyyneleiden kostuttama pyyhe hipaisi lattiaa ja suussa maistui taas karvas sitruuna.

Vuoden 2001 ratakaudelle siirryttäessä povitaskussa oli MM-maastokulta. Ratakausi alkoikin lupaavasti. Euroopan 10000 m:n cupissa tuulen kanssa taistellen 30.55,80, vitosella 14.49,84, silloinen Brittien ennätys kolmosella 8.26,97 ja kaksi päivää tämän jälkeen 1500 m:n ennätys (4.05,37). Vitosen aika parani vielä viidellä sekunnilla, mutta kauden päänäyttämöllä Edmontonin MM-kisoissa henkinen kantti on lähellä katketa. Kympin finaalin rohkean vauhdinpidon jälkeen Paulan rooliksi jäi katsella etiopialaisten rymistelyä kolmoisvoittoon. Aviomiehen kanssa kisaa puitiin välittömästi maalintulon jälkeen äänekkäästi ja brittien Ilta-Sanomat repivät uutisotsikoita parisuhdeongelmista. Niille viitattiin kintaalla.

Edmontonin MM-kisat muistetaan Radcliffen kohdalla myös muustakin. Radcliffe on osoittanut nykyjuoksijoista ehkä näkyvimmin mieltään dopingia kohtaa. Viivalle hän asettautuu aina dopinginvastainen punainen nauha rintapielessään. Hänen aktiivinen anti-dopingtyönsä kulminoituu kärkevimmin juuri Edmontonin MM-kisoihin, jolloin Radcliffe ja Halley Tullet esittelivät naisten vitosen alkuerien aikana näyttävästi Venäjän Olga Yegorovalle kohdistettua banderollia. Suomessa keskusteltiin edelleen Hemohessistä ja kiristeltiin hammasta.

Yegorovaa kyllä kismitti, kun kilpasiskot osoittivat mieltään.

Vuonna 2002 nähtiin radalla uusi Paula Radcliffe. Hän uusi Brittien ennätystä 3000 m:llä juosten Gabriela Szabon perässä 8.22,20. Pian tämän jälkeen briteille aina yhtä tärkeissä Kansainyhteisöjen kisoissa hän juoksi vitosella 14.31,42. Tuon kauden pääkisa eurooppalaisittain oli Münchenin EM-kisat. Siellä sivustaseuraajat saivat nenilleen. Radcliffe voitti 10000 m näytöstyyliin, ja tuo kisa painautuikin kestävyysjuoksufanien mieliin suorituksena, josta puhutaan jälkikasvuille. Kymppi juostiin ajankohta huomioon ottaen varsin huonoissa olosuhteissa. Sadetta piti kuin Helsingin MM-kisoissa konsanaan, samalla vähän tuuli. Lisäksi Radcliffen ylivoima pakotti hänet juoksemaan usean kierroksen vinkkari päällä kakkosrataa. Silti hänen voittoaikansa oli hirmuinen 30.01,09 ja Maon armeija köhi kilpikonnapölyä Kiinassa. Tulos oli uusi Euroopan ennätys, jota moni piti samalla myös moraalisena ME-tuloksena. Selvää oli, että sillä hetkellä Radcliffe oli kympillä alle puolen tunnin kunnossa. Samoihin aikoihin Suomen urheilujohto yllätettiin totaalisesti ja sen jälkeen juhlittiin EM-kultaa.

Vuonna 2003 Radcliffeä ei radalla nähty penikkataudin sekä keuhkoputken- ja kurkkutulehdusten johdosta lainkaan.

Maantien kuningatar?

Vuosituhannen vaihduttua Radcliffen armottoman kestävyysharjoittelun tulokset alkoivat näkyä myös maantiellä. Ensinnä lakaistiin lattiaa Sonia O’Sullivanilla, joka jäi viiden mailin kisassa yli kahdella minuutilla ja tämän perään Radcliffe tarpoi yksinäisyydessä silloisen uuden Euroopan ennätyksen puolimaratonilla 67.07. Tässä kisassa muun muassa Kenian Tecla Loroupe jäi yli kolme minuuttia. Muutama hetki syksyllä juostun puolimaratonin jälkeen Radcliffe voittikin puolimaratonin MM-kultaa kuumassa ja kosteassa meksikolaisessa pätsissä. Vuonna 2001 hän juoksi loppukaudesta kauden kärjen maantiellä 5 km:llä (14.57) ja voitti puolimaratonin MM-kultaa parantaen taas Euroopan ennätystä alle 67 minuutin (66.47).

Jos vuoden 2002 ratakauden tilinpäätös oli Radcliffen kohdalla ilmiömäisen plussalla, ei se voinut olla edes urheiluselostajille yllätys. Pää nytkähteli vauhdilla jo keväällä, kun Radcliffe juoksi maantiekympin Puerto Ricossa 30.43. Ja tämähän oli vasta uuden alkua. Silloin edessä oli eräs lontoolainen huhtikuun kevätsunnuntai, ja Paula Radcliffen maratondebyytti. Debyytin 2.18.56 oli sillä hetkellä toiseksi kovin naisen koskaan juoksema aika ja kovin naisten debyyttiaika ikinä. Aika jäi silloisesta naisten ME:stä vain 9 sekuntia. Naisten maratontilastoja uudistettiinkin vauhdilla noihin aikoihin, ja urheilutietäjät pitelivät pipoistaan kiinni. Vastahan vuoden 2001 syksyllä Kenian Catherine Ndereba oli lopettanut japanilaisten maratonfanien juhlimisen tykkänään murskaamalla Naoko Takahashin vain viikon vallinneen haamuajan, 2.19.46, lähes minuutilla. Japanissa vannottiin kostoa. Radcliffen Lontoossa juokseman ajan kovuutta lisäsi se, että se juostiin naisten omassa kisassa ilman miesjuoksijoiden völjyä.

Kausi 2002 jatkui EM-kisojen jälkeen rymistelyllä maantiellä. Taas päivitettiin Brittein saarten ennätyskirjoja, kun Radcliffe saapui mäkisessä maastossa juostun maantiekympin maaliin. 30.38 oli taas uusi ennätys. Näillä eväin olikin helppo asettaa tossunkärki Chicagon maratonin viivalle, tosin hyvin tuulisessa kelissä. Tuulesta huolimatta Radcliffe pyyhki aikaisemmalla maailmanennätyksellä palkintopöytää, kun uudeksi ME-ajaksi pyöristettiin 2.17.18. ME parani lähes puolellatoista minuutilla. Osa miesmaratoonareista alkoi hikoilla illalla asettautuessaan nukkumaan.

Vuosi 2003 alkoi niin tutunoloisesti. Puerto Ricossa Paula juoksi uuden maantiekympin ME:n 30.21. Harjoituksissa tiedettiinkin Paulan nopeuden parantuneen, koska leirillä juostu 1500 m oli kulkenut alle 4.02. Mutta vasta hieman myöhemmin kestävyysjuoksua seuraava kansanosa pudotti leukansa. Taas oli eräs lontoolainen huhtikuun sunnuntai, kun maratonin lähtölaukaus kajahti kaukana Big Beniltä. Edes laukauksen kaiku ei ulottunut sinne asti. Mutta niin alkoi Harroldsin ovimiestäkin hirvittää, kun Radcliffe pyyhkäisi Lontoon maratonilla ajan 2.15.25, komean uuden ME:n. Kisassa Radcliffe hylki etevästi kisaan järjestettyjä miesjäniksiä, jotta hän olisi ainakin moraalisesti juossut naisten kisan. Hän ei vaihtanut jänisten kanssa sanaakaan, eikä juossut heidän takanaan, vaan rinnalla, välillä muutaman askeleen edelläkin. Jänisten väistelystä huolimatta maratonin naisten ME parani lähes kahdella minuutilla. ME-juoksu oli myös negative split, sillä ensimmäisen puolikas oli 68.02 ja toinen 67.23. Miesten ja naisten maratonennätysten välinen ero oli yht’äkkiä pudonnut alle kymmeneen minuuttiin. Osa miespuolisista maratonjuoksijoista katsoi maanantaiaamun pitkään peiliin.

ME-juoksun kympit:
32.01
32.27
32.08
31.53 ja viimeinen pätkä 6.56.

Vaikka vuoden 2003 ratakausi meni penkin alle, oli maantiellä tarjolla taas helpotusta sormien läpi valuneen ratakauden tuomiin haavoihin. Maantiekymppi irtosi 30.51 ja muutaman viikon perästä uusittiin maantievitosen ME:tä aikaan 14.51. Pahat kielet saivat kepin pinnoihinsa, kun Radcliffe nyökytteli näiden perään ylhäisessä yksinäisyydessään puolimaratonin ME:n ajalla 65.40. Taas osa mieskestävyysjuoksijoista tuijotti peiliä pitkään. Syksyn vallatessa lehteviä puustoja Radcliffe juoksi 15 km:n (46.41), kymmenen mailin (50.01) ja 20 km:n (62.21) maailman ennätykset. Parin viikkoa viimeisimmän jälkeen oli kisamatkatuliaisina puolimaratonin MM-kultaa ajalla 67.35.

Ateena 2004

Vuosi 2004 alkoi kivasti. Maantiekymppi kulki taas hyvin heti helmikuussa, ja San Juanissa aikaa kului vain 30.45. Maaliin Radcliffe saapui vasta Lornah Kiplagatin takana. Kevät jatkui pelottavasti. Tällä kertaa reisilihasvamma esti MM-maastoihin osallistumisen, ja vamman korjaus vaati myös leikkauksen. Kesäkuussa ratakauden alussa 5000 m kulki ennätysaikaan, 14.29,11 ja kymppikin liikahti myrskytuulessa 30.17,15. Tuossa valossa ei ollut mitään hätää olympialaisten suhteen.

Heinä-elokuuksi Radcliffe jätti sivistyksen ja kapusi miehensä kanssa Espanjan vuoristoon armottomalle valmistautumisleirille. Mäkisillä rinteillä hän nieli kilometrejä 200 km:n viikkovauhdilla, nukkui 12 tuntia vuorokaudessa, vietti useita aikoja fysioterapiassa, söi tarkan ohjelman mukaan. Yhteyttä ulkomaailmaan ei pidetty lainkaan. Seurana oli vain elämänkumppani ja raastava harjoittelu kohti Ateenan olympiamaratonin voittoa, suurta unelmaa.

Täydellisen valmistautumisen lopputulos oli kyykistyminen 36 km:n juoksun jälkeen tienposkeen. Pää ja elimistö täysin tyhjänä. Täydellisyyteen asti viety unelman tavoittelu päätyi täydelliseen pettymykseen. Missä syy? Liian kovat paineet, 35 asteen lämpötila, rasitusvamma, liian pitkä aika edellisestä maratonista, väärä vauhdinjako? Osaan näistä kysymyksistä ei ehditty löytämään vastauksia, kun epätoivon partaalla unelman murskautumista yritettiin paikata kympillä. Olosuhteet olivat silloinkin julmat, ja Radcliffe oli vain kalpea varjo itsestään. Kisa loppuikin häneltä kesken ennen puolta matkaa. Radcliffen leirissä tunnelma ei ollut hilpeä. Ei leivottu kakkuja, ei. Oli levon ja palaverin paikka.

Meno näytti jo paremmalta 11 viikon päästä Suuressa Omenassa, jossa Radcliffe näytti hampaansa raastavassa kamppailussa Susan Chepkemein kanssa voittaen maratonin 2.23.10 ajalla. Hymykin oli jo herkemmässä kuin muutama viikko aikaisemmin.

Taas itkettää

Vuosi 2005 alkoi edellisen vuoden kaltaisesti. Nyt Isabella Ochichi jätti Paulaa lähes 20 sekuntia San Juan kympillä. Mutta se ei paljoa painanut kun Paula juoksi Lontoon maratonia muutama viikko myöhemmin. Livenä suoritetusta tyhjennyksestäkin huolimatta aika oli taas omassa luokassaan, 2.17.42. Kauden päätavoite oli kuitenkin muualla kuin tutuilla Lontoon kaduilla.

Vuoden 2005 Helsingin MM-kisat alkoivat Radcliffen kohdalla eri tavoin kuin odotettiin. Brittien maajoukkue lillui jääaltaissa energiajuomaa siemaillen Paavo Nurmen stadionilla. Jo Pavey rankasi itseään viimeistelyssä. Viestivaihtoja hiottiin päkiäkosketuksella ja antureilla. Oli tiedettä ja tunnetta pelissä. Radcliffeä ei kuulunut tai näkynyt missään. Taasko valmistautuminen oli vedetty ruuvinkantoihin asti äärimmäisyyksiin?

Helsingin kymppi eteni totuttuun malliin. Radcliffe lähtee vetämään hieman päälle kolmen vauhtia. Puolimatkassa ilmenee, että loppuaika on hieman päälle 30.30-vauhtia. Ylen lähetyksestä kisaa parjataan totutusti huonovauhtiseksi, kuinkas muuten. Etiopian juna on vasta lämmittänyt jäntehiään, eikä kovin moni kesän pääkisaa taivaltava juoksijatar voi yhtään mitään lopun valtavalle kiritykselle. Radcliffe oli kisan 9. ja siirtyi sen jälkeen välittömästi sivistyksen keskelle Turkuun pois MM-kisojen humusta. Liz McColgan moittii Radcliffeä ylimielisestä suhtautumisesta maratonia kohtaan ja veikkaustoimistoissa laitetaan lateja Catherine Ndereballe, ehkä jollekin japanilaisellekin. Radcliffe on kuitenkin taas mokannut? Sillä oli joku ihme käätykin kaulassa. Mitä hittoa? Turun Sanomien toimittaja bongaa Radcliffen lenkillä, ja asiasta tehtiin haastattelu.

Radcliffe oli ennen Helsinkiä voittanut yleisurheilun MM-kisoissa ainoastaan yhden mitalin, hopean Sevillan kympillä. Vaikkei kiriä Helsingin MM-kympillä ollut nähtävissä, oli kone viritetty hirmuiseen iskuun. Maratonin olikin omanlaisensa ylivoimaisuuden taidonnäyte. Vähän niin kuin Münchenin EM-kisojen kympillä. Ensimmäisen kilometrin jälkeen fyysinen ja henkinen kärkisija oli hänen hallussaan. Kokeneet Romanian Constantina Tomescu ja Kenian Catherine Ndereba tiesivät, mitä tuleman pitää siinä vaiheessa, kun muun muassa nousevan auringon maan airut Yumiko Hara ja Etiopian Asha Gigi alkoivat haukkoa henkeään. 27 km:n kohdalla alkoi näkyä tuttuja liikkeitä. Pää nytkähti, nytkähti uudelleen ja vielä kerran. Kone käynnistyi ja hölkkä oli ohi. Kisa alkoi. Pikku hiljaa Radcliffe karkasi takaa-ajajiltaan, mutta varsinaisesta raastamisesta ei ollut tietoakaan, kun hän taivalsi kohti ensimmäistä MM-kultaansa yleisön hurratessa ylitsevuotavalla riemulla ja japanin lippujenkin liehuessa maratonfanien käsissä.

Radcliffe matkalla mestaruuteen

Vuonna 2006 Radcliffe asettautuu ainakin Lontoon maratonin viivalle. Siellä on sinä päivänä monen muunkin maratonin kärkinimen fyysinen olemus. Se on sitten kovaa peliä.

Harjoittelusta

Paula Radcliffe on käynyt toistamiseen rankan harjoittelun pariin Ranskan Pyreneillä, Font-Romeussa, joka on ranskalaisten Meksikon olympialaisia varten perustaman harjoittelukeskus 1800 metrin korkeudessa merenpinnasta sekä Uuden Meksikon Albuquerquessa. Esimerkiksi Font-Romeussa ovat nielleet kilometrejä muun muassa Ian Stewart, David Bedford, Khalid Skah, Gabriela Sazbo ja Vincent Rousseau sekä komeetan lailla maratonin taivaalle noussut ja kadonnut Paul Evans. Vuoristoleireillä Radcliffen tyypillinen viikkoannos on runsaat 200 km ja esimerkki eräästä maratonharjoittelusta on 38 km:n lenkki 3.30-vauhtia. Muutoin Radcliffen treeniohjelmista on valunut julkisuuteen vähän luotettavaa tietoa.

Leireillä päivärytmi jakautuu joka päivä kello 6 herätyksen ja yöpuulle asettautumiseen klo 22.00. Palautumisen edistämiseksi hän hyödyntää aktiivisesti kylmiä jääkylpyjä, jotka kestävät 10-15 minuuttia.  Ravintopuolella Radcliffellä on omat uskomuksensa. Hän panostaa strutsin- ja hirvenlihaan, koska nämä sisältävät paljon rautaa. Juomispuolella hän on erikoistunut varsinaiselta herkulta kuulostavaan vehnänorasmehuun. Kovimmilla harjoitusjaksoilla hän syö pieniä aterioita pitkin päivää, ja maratonaamujen vakio on puolestaan puuro, banaani ja hunajaa.

Paula Radcliffen (17.12.1973, 173/54) ennätykset:
800m 2.05,22, 1995
1500m 4.05,37, 2001
3000m 8.22,20, 2002
5000m 14.29,11, 2004
10000m 30.01,09, 2002
1/2-maraton 1.05.40, 2003
Maraton 2.15.25, 2003
10k 30.21, 2003

Lähteet:

Hannus, Matti (2004) Kukaan ei kestä mahdottomia. Radcliffe sortui taakkansa alle. Juoksija 7/2004.
Hannus, Matti (2003) 2.15.25! – Paula Radcliffen uusi ulottuvuus. Juoksija 4/2003.
Paunonen, Ari (2005) Vihdoinkin Radcliffelle!. Juoksija 6–7/2005.
Radcliffe, Paula – Walsh, David (2004) Paula. My Story So Far. Simon & Schuster UK ltd. London: UK.

http://www.paularadcliffe.com/
http://www.ukathletics.info/default.asp?_profile=20001979

Teksti: Ste