Olli Toivola – Positiivisen hulluuden airut

Raasto.com ottaa otteen kovasta kaverista. Piinapenkissä on nyt juoksupersoona Olli ”Opa” Toivola. Tavoitin Ollin aikana, jota juoksijan helvetiksikin voisi kutsua. Kuten Opan sivuilta olemme voineet todeta, miehellä on vammoja päällä vaikka muille jakaa. Epätietoisuus kalvaa mieltä ja tuska on kova. Aidon raastajan mieli palaa maantien päälle.

Mikä fiilis? Vaikeita aikoja eletään?
- No kuules T, kysymättäkin on selvää ettei ole helppoa nostatella fiiliksiä nyt. Olen tilanteessa, jossa en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Hyvä fiilis, jonka yleensä totut saamaan treenien jälkeen, ei oikein ota nyt onnistuakseen, joten voi kait sitä sanoa, että pahimmillaan tämä on sitten niin tätä.

- Akillesjänteen katkettua oli helppo lähteä toimimaan ja tekemään korvaavia, kun tiesin, että kiitos seisoo siellä jossain 13kk päässä, ja kysynpä vaan, että tässäkö se kiitos sitten on? Vesijuoksua on tehty, mutta kyllä siinäkin tulee raja vastaan jossain vaiheessa!

-  Itse olen välillä uhonnut tekeväni tuloksia varmuudella ja uskon, että tulokset tulevat vain ja ainoastaan kovan työn seurauksena. Mutta entäs jollet pääsekään tekemään sitä kovaa työtä? Epävarmuus kaikesta alkaa väkisinkin raastaa mieltä. Ja mieluummin raastaisin maantietä!

Vastaansanomattomasti sanottu. Jollei juoksija pääse juoksemaan, niin siinä on turha kysellä fiiliksistä. Mutta palataanpa ajassa hetki taaksepäin. Ollin tarinahan on varsin mielenkiintoinen poikkeus tämän päivän urheilumaailmassa. Lupaava junioriura, sitten leipiintyminen ja urheilun unohtaminen moneksi vuodeksi, kunnes mieli paloi takaisin radoille pari vuotta sitten. Täyskäännöksestä toiseen.

Olit varsin lupaava juniori aikanasi, mutta sitten lopetit moneksi vuodeksi juoksemisen kokonaan. Miksi näin? Ja etenkin - mikä ajoi miehen uudelleen kokeilemaan rajojaan juoksemisen maailmaan?
- No lupaava ja lupaava. Kait sitä tuli saavutettua ihan kohtalaisia tuloksia aika pienellä harjoittelumäärällä, joten miten sen nyt sitten ottaa. Silloin saavutetut tulokset eivät tuntuneet miltään, mutta tänä päivänä ne olisivat aika kovaa valuuttaa junnusarjoissa. (mm. 1500m 3.57 20v ja 2000m est. 5.54 18v. toim. huom.)
- Ehkä näin jälkikäteen voi sanoa suoraan, että rupesin saamaan fiiliksiä ihan muista asioista kuin juoksemisesta. Lopullisesti hektinen yötyöläisyys vei miehen mennessään. Sain työstä tosi kovia kicksejä, koska olin niin pirun hyvä työssäni ja se oli vielä hemmetin hauskaa. Olin käytännössä joka yö töissä klo 22-04 ja nukuin 06-14. Herättyäni olin usein töissä taas klo 16-20, joten ei siinä aikaa muulle jäänyt. Oli muuten kuluttavaa hommaa ja se veikin yleiskunnon tosi alas.

- Miksikö? Niin sen kun tietäisi. Olen sellainen ihminen, että joku asia vie aina mennessään ja keskitän 101% voimistani siihen. Paluuseen liittyy myös seuraavanlainen tarina: Kuten kaikki tietävät, kuulun ylpeänä Keke-juoksutiimin innokkaaseen porukkaan.

Vaikka porukalle onkin tärkeänä elementtinä myös hauskanpito, olen ylpeä porukasta, sillä se pitää huolen jäsenistöstään ja järjestää vuodessa kaksi kertaa kunnon mittauksen talvi- ja syysmestaruuskisojen muodossa. Vuotuiset Keken talvimestaruuskisat olivat jälleen kerran tulossa. Keken PJ Juhana Hietala oli jo useaan otteeseen ilmoitellut julkisesti, ettei usko minun juoksevan cooperissa 3000 metriä. 2 viikkoa ennen h-hetkeä lähdin ensimmäistä kertaa lenkille. Juoksin 10km, ja jo 4km:n kohdalla tiesin ettei paluuta enää ole. Mopo oli käynnistynyt uudestaan ja aika nopeasti se jo keulikin käsistä. Itse kisassa muuten juoksin metrilleen sen 3000m, vaikka vielä kierros ennen maalia olin aikataulusta tosi pahasti perässä. Raastoin viimeisen kiekan hirveätä kyytiä (ilme oli myös varmasti raastava). Ehkä siitä sai sitten sen alkuinnon, että otin tavoitteekseni nousta takaisin kansalliselle tasolle.

- Täytyy myöntää että tavoitteena oli kyllä heti kalevalaisiin pääsy seuraavana vuonna. Aika kova tavoite kuitenkin, koska painoa oli silloin 104 kg ja olin todella huonossa kunnossa. Puolessa vuodessa nostin tasoa kuitenkin niin, että syksyllä kymppi kulki jo 34.32 radalla ja painoa oli pudonnut 24 kg.

Loistava tarina! Hakee varmasti vertaistaan suomalaisten juoksijoiden parissa. Itsekin muistan eräät illanistujaiset takavuosilta, joissa eräskin aktiivinen Kekeläinen pohdiskeli, että jokohan se Toivolan kohdalla vaa`an viisari värähtää 100 kg:n tuolle puolen.

Olli Toivolan juoksemisen filosofia? Kiteytä ajattelusi muutamaan lauseeseen.
- Mielestäni kaikki juoksemisessani tai muissakin elämäntilanteissani perustuu paljolti Ässä Vasalan kommenttiin: "Mitään suurta ei saavuta, jos ei heittäydy täysillä mukaan tunteella ja hengen palolla." Siihen kaikki kietoutuu omalla kohdallani.. Olen tietysti tehnyt lukemattomia virheitä omalla 'uusiourallani', mutta olen ylpeä myös siitä, että olen tehnyt ne julkisesti. Toivottavasti joku edes ottaa opikseen, eikä tee samoja virheitä.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Teikäläisen juoksusivusto on edelläkävijän asemassa Suomessa. Mistä tuli aikanaan idea sille, että laitoit kaiken tekemisesi julkisuudelle alttiiksi? On meinaan kova päätös!

- Huhtalan Pasi, kaverini Turusta heitti sen idean ihan vitsinä. Ihan siltä pohjalta ettei kavereiden tarvitsisi kysellä miten juoksutreenit ovat menneet. Ja sittenhän sivut pistettiin nopeasti pystyyn. Nevasojan Tomi auttoi sitten nykyisten sivujen pystyyn laitossa paljon, mutta kyllähän itse olen paljon opetellut asioita ja puuhastellut sivujen parissa. Ideana oli myös pistää pystyyn teidän raasto.com:n sivujen tyyliset yleissivustot. Voi olla, että teen vielä sillä saralla jotain mullistavaa. Verkkolehden perustaminen tai muu vastaava toiminta kiinnostaa. (Count me in. toimitus taas) Tiedän, että kykyjä siihen riittää, mutta tällä hetkellä ei aikaa.

Olet tunnetusti suomalaista juoksusukua. Mikä on Jukan merkitys teikäläisen juoksemiseen? Kun molemmat olette värikkäitä persoonia, niin otaksun, että faijan kanssa on tullut aikanaan otettua yhteen joitakin kertoja?

- Niin kai. Kyllähän meidän perheen eteisnaulakossa on aina juoksutossuja ollut useampi pari, joten ainakin koko perhe on jollain lailla juoksuharrastukseen virittäytynyt jossain vaiheessa. Pitää muuten mainita, että Juhokin on lenkkeillyt taas jonkun verran viimeaikoina ja Pekkaa pidetään tietysti meidän veljessarjan lahjakkaimpana. Aika näyttää lunastaako P odotukset? Ainakin intoa tuntuu riittävän.
- Jukan merkitystä on vaikea arvioida. Kait sillä joku merkitys on, sillä tottakai olen ylpeä isäukon saavutuksista. Se ei kuitenkaan koskaan ole painostanut urheilun puolella tekemään mitään, paitsi viimeaikoina on leikkimielisesti käskenyt lopettaa tosissaan urheilemisen ja keskittyä opiskeluun. Ehkä jotain on mennytkin perille, sillä opinnot ovat nyt edenneet viimeaikoina nopeammin kuin itsekään osasin odottaa.

- Todellisuudessa emme ole tekemisissä tai edes puheissa kuin ainoastaan silloin kun käyn kotipuolessa. Ohjeita ei juuri ole kuulunut sen jälkeen kun lähdin kotoa kulkemaan omia polkujani 12 vuotta sitten. Mutta enpä niitä olisi kyllä vastaan halunnut ottaakaan. Arvostelu puolin ja toisin on aina ollut aika rajua. Kyllä tosiaan yhteenkin on otettu ja välillä aika rajusti. Kyllä kait moneen isä-poika suhteeseen kuuluu sellainen ja sikäli se lienee ihan normaalia. Toiset ihmiset vain ovat sellaisia, että joutuvat törmäyskurssille tahtomattaan. Meillä se vähän menee kait niin.

Sun kaltaisia positiivisen hulluuden kyllästämiä persoonia ei suomalaisen juoksu-urheilun parissa enää liikaa pyöri. Kiinnostaako valmentaminen miestä joskus tulevaisuudessa?
- Kiva kun pidetään positiivisena. Innostunut olen usein siihen mihin ikinä ryhdynkin. Siinäkin mielessä valmentaminen kyllä kiinnostaa. Periaatteessa sitä valmennustyötä teenkin jo nyt aika paljon. Vedän tällä hetkellä juoksukoulua aikuisille täällä Joensuussa 3kk jaksoissa (mukana n.70 juoksuharrastajaa meneillään olevalla jaksolla), sekä lisäksi vedän juoksuharjoituksia jalkapallonuorille (10-12 -vuotiaille).

- Muutamalle kuntomaratoonarille teen ihan tarkkojakin harjoitusohjelmia, mutta varsinaisia kilpaurheilijoita ei valmennuksessa ole. Olen päättänyt, että en lähde sitoutumaan tosissaan valmennushommiin ennekuin tuntuu siltä ja vielä ei siltä tunnu. Tiedän kyllä itsekin, että osaisin olla hyvä ja innostava valmentaja. Mikä ei muuten tarkoita sitä, että teettäisin valmennettavillani samoja asioita kuin itse teen. Uskon että innostuneisuus on valmentajan ylivoimaisesti tärkein ominaisuus.

Olen täysin sun linjoilla tässä asiassa. Sattuneesta syystä, kun on omakohtaistakin kokemusta asiasta. Innostuneisuus, hengen palo ja rohkeus. Siinä monta valmentajalle niin tärkeää ominaisuutta. Jokainen urheilija on yksilö, omaan napaansa on turha liikaa tuijotella.

Annas vähän junnuille vinkkejä?
- Niitä asioita olisi paljon, eikä tähän saa montaa asiaa mahtumaan. On tärkeää, että juniori-iässä harjoittelu olisi monipuolista ja intoa kohti aikuisikää riittäisi. Harjoittelu tulisi säilyttää itselleen mielekkäänä, ettei vaan tapeta sitä mielenkiintoa harjoittelua kohtaan. Moni juoksija kohtaa vammoja vasta myöhemmällä iällä ja silloin junnuna tehdyt pienetkin asiat tulevat merkityksellisiksi.
- Paljon ja monipuolisesti pitää asioita tehdä. Heikkouksia pitää vahvistaa. Luulen, että välillä ajatellaan suurten juoksumäärien tuhoavan nuorten tulevaisuutta. Puhutaan, että kilometrit tappavat nopeuden tms. Pötyä. Jos tuosta meikäläisenkin lähipiiristä tarkastellaan vaikka Keskisalon menneisyyttä, niin kyllähän Jukka juoksi nuorena tosi paljon. Eikä sen nopeus tai muut ominaisuudet mihinkään ole kadonneet. Minä uskon jopa, että jos Jukka keskittyisi 800 metrille tosissaan tänä päivänä, niinhän pieksisi lajin erikoismiehet Suomessa. Pohjaa pitää olla, sillä kestävyysjuoksu on kuitenkin sellainen laji, että asiat eivät muutu hetkessä. Tarvitaan vuosien työtä, jotta huipputuloksia voi tehdä.

Miten sitten kehittäisit suomalaista juoksua eteenpäin?
- Vaikea kysymys, jota onkin monesti pohdittu ihmisten kanssa. Kyllä se homma lähtee ruohonjuuritasolta. Eli seuroihin pitäisi saada hyviä vetäjiä, jotka osaavat markkinoida lajia nuorille. Useassa kaupungissa kierrellään kouluilla värväämässä junnuja mukaan eri lajien toimintaan ja sitä pitäisi tehdä myös yleisurheilun puolella. Tarpeeksi mielenkiintoiset ja innostavat ihmiset vaan pitäisi saada toimimaan. Huippuja pitäisi pystyä aktiivisemmin käyttämään pr-toiminnassa. Heitä ei käytetä tarpeeksi hyvin hyödyksi tällä hetkellä.

- Tarvittaisiin lisää innostuneita organisaattoreita eri kaupunkeihin. Kuten Mattila Liedossa ja Vainikka Kouvolassa. Jos nyt muutaman saa mainita. Heitä on toki muitakin, mutta liian vähän Suomessa takuulla. Hyvä ystäväni A.Vainikkakin on itse kehitellyt Kouvolassa systeemin, jolla heidän juniorimyllynsä toimii. Toiminta vaatii rahoitusta ja siinä ollaan kyllä Suomenmaassa kaukana ideaalisesta toimimisesta tällä hetkellä. Massoista lähtee voima ja jos ei ole massoja, niin ei ole voimaa. Turha selitellä, että muut lajit vievät huiput pois yleisurheilusta. Se on vain osoitus niiden ihmisten kyvyttömyydestä ketkä toimivat yleisurheilun ja juoksun parissa.

- Toki nykyisiinkin huippuihin panostetaan liian vähän. Liian moni joutuu toimimaan liian yksin ja omillaan. En usko, että vaikka liittotasolla asioita pyöritellään ja ukkoja vaihdetaan, niin se johtaisi välttämättä mihinkään. Mitä sitten olisi ideaalipanostus? Mielestäni suomalaista huippukestävyysjuoksua pitäisi saada johtamaan joku Harkimon tyylinen talousekspertti, joka hoitaisi liiton raha-asiat sille mallille, että huiput voisivat käyttää treenaamiseen kaiken energiansa. On päivänselvää, että meillä pitäisi olla kunnollisia harjoituskeskuksia ulkomailla joihin olisi helppo mennä ja joissa tausta-asiat olisivat hoidossa. Nykyään koko helahoito on ihan levällään.

- Joku sanoo varmasti tähän, että ei meillä ollut 70-luvullakaan mitään tällaista ja hyvin pärjättiin. En ymmärrä miksi pitäisi tuijottaa menneitä, vaan pitäisi ajatella niin, että mennyt on mennyttä ja pyrittäisiin luomaan tulevaisuuteen järjestelmä, joka takaa huipuille loistavat mahdollisuudet harjoitella. Kyllä Keskisalokin ottaa aikamoisen riskin lähtiessään toiselle puolelle maapalloa tietämättä ihan tarkalleen mitä siellä odottaa. Mutta se
kertoo siitä, että tällä hetkellä riskejä on otettava menestyäkseen. Haluaisin nähdä sellaisen järjestelmän, joka pienentää näitä riskejä ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia yksilöllisten tarpeiden mukaan. Huippu-urheilu on kuitenkin aika kovaa leikkiä.

- Joku sanoo varmasti myös, että raha ei tee kenestäkään urheilijaa. No sekin pitää paikkansa, mutta järjestelmä pitäisikin saada sellaiseksi, että valmentautumiseen saataisiin niin paljon rahaa, ettei kellään huipulla jäisi siitä valmentautuminen kiinni. Jos Kalevan Kisa -tason juoksijoilla ei ole rahaa käydä hierojalla, niin jossakin mennään metsään. Ja pahasti. Kaikilla ei ole aikaa käydä töissä tai toisilla ei vain ole sponsoreita ympärillään. Kylmä totuus.

Kovia sanoja, joissa piilee totuuden siemen. Suomen Urheiluliiton organisaatiouudistusta on tehty kesästä asti, mutta vieläkään ei konkreettisia ryhmiä ole julkaistu. Ei siinä muuten mitään, mutta kun kausi alkoi jo 1.10 ja kohta vaihtuu vuosi. Iisakin kirkko vertaukset nostavat päätään.. Olli ei ole ikinä pelännyt sanoa omaa mielipidettään, eikä tee sitä nytkään. Hieno mies.

Kerropa vielä loppuun kesän ja tulevaisuuden tavoitteesi?
- Nyt mennään aluksi matalalla profiililla ja koitetaan saada paikat kuntoon. Juuri nyt pelkästään ilman kipuja juokseminen tuntuu jo tavoitteelta. Tottakai tavoite on vielä juosta useampi vuosi kilpailumielellä, mutta aikahan sen näyttää miten käy. Jossain vaiheessa ilmoitin julkisesti tavoittelevani 3.50 rajapyykkiä tonnivitosella, mutta tällä hetkellä tuo raja on aika kaukana. Jo pelkkä mukanaolo ja kilpaileminen antaa silti niin paljon, että vaikka
juoksisin 5 seuraavaa vuotta putkeen 4.02 ilman vammoja, niin voisin varmasti olla tyytyväinen sen jälkeen. Vammojen kanssa painiessa olo ei enää maistu kivalta.

- Se että ajautuu pois hyvästä kunnosta ei ajatuksena tunnu hyvältä, ja jos kaiken sen jälkeen mitä minä olen elämässäni tehnyt, pystyy silti juoksemaan 4.02 ja 8.48 niin tyytyväinen voi olla. Ikääkin on tietty 30 vuotta (vasta..), mutta sen puolesta ei varmasti ole ongelmia vielä moneen vuoteen. Viimeinenkin maalintulija kisassa voi silti olla voittaja, jos on sitä ennen tehnyt kaksi vuotta vesijuoksua. Silti tiedän sen, että kun saan treenejä alle ja kunnon nousuun, niin varmasti uhoa täältä suunnalta tulee. Se kuuluu luonteeseeni, enkä voi estää itseäni tekemästä niin!

- Silmissäni kiiltää jo Rauma-Pori välinen maantie ja näen jo Keskisalon karkaavan avauspätkällä Toholta jo alkumetreillä. (Jaaha – nää on taas näitä. Toimitus taas kerran.) Tuon kaltaiset ajatukset pitävät mieleni kirkkaana. Minä muuten todellakin kuulun niihin jätkiin, joilla pelkän sanan 'karhu' kuuleminen nostaa karvat pystyyn. Enemmän pitäisi saada hyviä juoksutapahtumia pystyyn Suomessa. Sellaisia, jotka aiheuttavat tutinaa jo piirikunnallisen tason juoksijoissa. Kalevalaisiin kun on monella pitkä ja kivinen tie, joka saattaa vielä kulkea vesialtaan kautta!

Iso kiitos Ollille ja pikaista paluuta maantielle. Kuten rivien välistä voinette päätellä, sivuille kirjoittanut arvostaa tämänkaltaiset persoonat todella korkealle. Persoonia on monenlaisia ja tavoitteita erilaisia. Tahto ja asenne – siinä Olli Toivolan tarina kiteytettynä.

-T