Z'n Japanicorner

Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani.

Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon.

Takeyuki Nakayama

Raasto.comin kahdeksantena japanilaisena esitellään raaston kummisetänäkin tunnettu Takeyuki Nakayama (ks. raastogalleria).

Mies tyhjästä

Joulukuun 20. päivänä vuonna 1959 syntyi Nakayaman perheeseen poika, joka ristittiin tuota pikaa Takeyukiksi. Tuskinpa vielä kukaan silloin aavisti, kuinka tuskaa pelkäämätön vetojuhta tuosta pienokaisesta olikaan tulossa. Lapsuutensa Takeyuki-poika vietti Ikedan kaupungissa, Naganon jylhissä vuoristomaisemissa. Eipä siis kulunut kauaakaan, kun hän alkoi harrastaa kestojuoksua, sillä mitäpä muutakaan tekemistä vuoristoseudulla olisi kuin juokseminen? Ehkä hänen kotiseutunsa syrjäisestä sijainnista Tokioon ja muihin Japanin suurin metropoleihin verrattuna johtui se, että jo varhain oli Nakayamassa nähtävissä eräs luonteenpiirre, joka on japanilaisilla perin harvinainen. Kun japanilaisten odotetaan kunnioittavan hyvin tarkasti tiettyjä käyttäytymissääntöjä ja olemaan tilanteessa kuin tilanteessa erittäin hienotunteisia ja kohteliaita, oli Nakayama toista maata. Hän laukoikin estoitta mielipiteitään, miellyttivätpä ne muita tai ei. Tällä hän ei luonnollisestikaan hankkinut itselleen runsasta kaveripiiriä, mutta ei hän sellaista edes kaivannut. Hän oli yksinäinen maratonsusi.

Nuoruudessaan Nakayama ei niittänyt voittoja koululaiskisoissa ja 1500 metriä kesti häneltä 21-vuotiaanakin vielä 3.54,5. Ei siis ollut ihme, että minkään firman kestävyysjuoksutalliin hänellä ei ollut koulunsa päätettyään asiaa. Sisua ja uskoa omiin kykyihin Nakayamalla kuitenkin piisasi senkin edestä. Hän oli päättänyt tulla huippujuoksijaksi, maksoi mitä maksoi, mutta se ei onnistuisi ilman täydellistä panostamista harjoitteluun jonkun firman suojissa. Niin Nakayama kierteli hattu kourassa kolmen vuoden ajan työpaikasta toiseen, mutta kukaan ei halunnut häntä riveihinsä. Sitten eräänä päivänä hän koputti Daiein supermarkettiketjun ovea, johon oli juuri perustettu oma maratontiimi. Kuunneltuaan Nakayaman palopuhetta aikansa, päätti Daiein pomo ottaa tämän itseluottamusta puhkuvan hurjapään riveihinsä ja katsoa olisiko pojan teot yhtä kovia kuin puheet. Niin sai Nakayamakin mahdollisuuden näyttää kykynsä maratonjuoksun perin juurin kiehtovassa, mutta vertaansa vailla olevan armottomassa maailmassa.

Määrän nimeen

Päästyään Daiein suojiin harjoittelemaan alkoi Nakayaman ura kestävyysjuoksun saralla nopeasti urjeta. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä oli mahdollisuus keskittyä 100 prosenttisesti, vain 100 prosenttisesti ja ainoastaan 100 prosenttisesti juoksemiseen. Japanilaiseksi poikkeuksellisen pitkänä 180 senttisenä luikkuna hän oli kuin luotu maratonille. Hänen kuntonsa alkoikin paisua ylenpalttisesti. Ensimmäisellä maratonillaan juuri ennen 24-vuotispäiväänsä Fukuokassa vuonna 1983 Nakayama tavoitteli rohkeasti paikkaa Japanin seuraavan vuoden olympiajoukkueeseen, vaikka ”kukaan” ei tiennyt ennen kisaa hänestä mitään. Vielä silloin kuitenkin alle 2.10 jyränneet Toshihiko Seko, Sohin veljekset ja Kunimitsu Ito olivat aivan liian kovia paloja purtaviksi Nakayaman kaltaiselle aloittelijalle. Hänen aikansa oli kuitenkin ensimaratoniksi lupaava 2.14.15, eikä jatkossa hän yhtä poikkeusta lukuun ottamatta maratonia tulisikaan näin hiljaa enää juoksemaan.

Ensimmäisestä maratonistaan innostuneena Nakayama harjoitteli vuoden 1984 kuin pillastunut sonni. Hänellä oli kuumeen kaltainen palo huipulle, mikä ajoi hänet 2-3 kertaa päivässä lenkille määrän riivaamana. Hän halusi näyttää kaikille, eikä vähiten itselleen, olevansa maratonhöylä vailla vertaa. Määrä upposikin Nakayamaan kuin saalistaja suohon ja Fukuokassa joulukuussa 1984 hän paransi maratonennätystään yli neljä minuuttia voittaen ajalla 2.10.00. Oli selvää, että Daien supermarkettiketjun parin vuoden takainen rohkea päätös ottaa vielä silloin täysin tuntematon Nakayama leipiinsä oli kannattanut. Tie huipulle oli auki, eikä mikään estäisi Nakayamaa nousemasta sinne.

Nakayama jatkoi julmaa harjoitteluaan, minkä tavoitteena oli viedä hänet yhä kovempiin maratontuloksiin (ks. esimerkki Nakayaman harjoittelusta vuodelta 1985 japsicornerin japanilaisten maratoonareiden harjoittelua käsittelevästä jutusta). Harjoitusleireillä hän juoksi 300-400 kilometriä viikossa, rankaisi ruumistaan aina 50 kilometriin asti mittaisilla kovilla lenkkeillä sekä kidutti kehoaan raisuilla 400-1000 metrin toistoilla radalla. Ei siis ollut ihme, että huhtikuussa 1985 hän oli lyönnissä. Silloin järjestettiin Hiroshimassa maratonin maailman cup, jossa Nakayama juoksi loistavasti. Hän paransi ennätystään aikaan 2.08.15, mikä oli Aasian ennätys ja kovempi aika kuin suurella ja mahtavalla Toshihiko Sekolla. Yllätys kuitenkin oli, että edes tuolla ajalla ei kilpaa voitettu. Djiboutin Ahmed Salah nimittäin löi Nakayaman niukasti ajallaan 2.08.09. Tappiosta huolimatta oli päivänselvää, että Nakayama oli oikealla tiellä. Soulissa syyskuussa 1985 hän ottikin voiton ajalla 2.10.09 ja lyhyessä ajassa hän oli noussut asemaan, joka herätti pelonsekaista kunnioitusta määräkoneiden keskuudessa ympäri maailman.

Harjoitettuaan ruumiinkidutusta jälleen yhden talven lisää, jatkoi Nakayaman ura edelleen nousukiitoaan. Vuoden 1986 ensimmäisellä maratonillaan Tokiossa hän juoksi 2.08.43, mutta jäi kovasta ajastaan huolimatta yllättäen vasta neljänneksi Juma Ikangaan (2.08.10), Belayneh Dinsamon (2.08.29) ja Abebe Mekonnenin (2.08.39) jälkeen. Tämän juoksun ansiosta Nakayama valittiin kuitenkin Japanin edustajaksi lokakuisiin Aasian kisoihin Souliin, missä hänen tavoitteenaan ei voinut olla muu kuin voitto. Siellä hän olikin mahtivireessä. Lähdöstä maaliin joka metrin johtaen, ilman mitään jäniksiä, kaukana Hiromi Taniguchin ja muiden hurjien edellä voitti Nakayaman kotimaanosansa mestaruuden ajalla 2.08.21. Hän oli vertaansa vailla oleva maratonmasiina ja selvää oli, että hänen ja vain hänen ylitseen kävisi tie voittoon tulevalla olympiamaratonilla.

Kovaa peliä Soulin olympiamaratonilla

Vuoden 1987 Nakayama aloitti Tokion maratonin toisella sijalla (2.10.33), jonka perusteella hänet olisi valittu saman vuoden yleisurheilun MM-kisoihin Roomaan. Nämä kisat eivät kuitenkaan Nakayamaa kiinnostaneet, sillä hänen tähtäimessään oli voitto olympiamaratonilla, mieluiten raaston kera. MM-maratonin sijaan Nakayama harjoittelikin kesän 1987 aika lailla tuskaa hylkien, tavoitteenaan tietenkin olla voittoisa joulukuisella Fukuokan olympiakarsintamaratonilla. Hän alkoikin päästä varsin hyvään lyöntiin, sillä maailmankisojen kympillä Helsingissä heinäkuun alussa Nakayama kiersi 25 kierrosta radalla ajassa 27.35.33, mikä oli Japanin ja Aasian ennätys. Itse asiassa hän oli aivan tautisessa kunnossa ja jos vuoden 1988 olympiamaraton olisi pidetty vuotta aiemmin, ei voittajasta olisi ollut epäselvyyttä.

Nakayaman armoton raastaminen näkyy
myös raastamisen päätyttyä.

”Tavoitteeni on 2.07”, sanoi Nakayama ennen Fukuokan olympiakarsintamaratonia. Fukuokassa Nakayama juoksikin juoksun, joka on vielä tänä päivänäkin raastoisuudessaan vertaansa vailla. Kuin itsemurhaa yrittäen hän ampaisi heti lähtölaukauksen pamahdettua omille teilleen ja piti myrskyisestä säästä välittämättä yllä sellaista vauhtia, jota ei maratonilla oltu ennen nähty. Ylhäisessä yksinäisyydessään, jälleen kerran ilman jäniksiä Nakayama paahtoi ohi puolimatkan ajassa 1.01! ja jatkoi hurjaa menoaan. Toisella puoliskolla vastatuuli alkoi kuitenkin painaa sen verran, että lopulta voittoajaksi tuli ”vain” 2.08.18. Kisan jälkeen asiantuntijat arvelivat, että Nakayaman aika vastaisi paremmassa kelissä vähintään aikaa 2.06 puhumattakaan siitä, jos hänellä olisi ollut vetoapua käytettävissään alkumatkalla. Raasto.comin arvion mukaan Nakayama olisi tuolloin ihanteellisessa säässä juossut 2.04. Enää kukaan ei voinut kiistä, etteikö Nakayamalla rohkeutta piisannut. Hän oli (ehkä Britannian Steve Jonesin ohella) sellainen maratonkamikaze, ettei moista ole sen koommin nähty.

Nakayama tutulla paikalla,
muita ei näy mailla halmeilla

Keväällä 1988 ei Nakayama maratonia jyystänyt. Hänen paikkansa Japanin olympiajoukkueessa oli itsestäänselvyys ja hän saattoi keskittyä vain hinkkaamaan kuntoaan sellaiseksi, että kukaan ei häntä syksyisellä olympiamaratonilla voittaisi. Olympiakisoissa olisi Nakayama kohtaava myös Toshihiko Sekon, jonka roikkumistaktiikkaa hän oli aina kovin sanoin arvostellut. Nakayaman mielestä Sekon harrastama kyttäily ei ollut mistään kotoisin, vaan ainoa oikea taktiikka maratonilla oli hänen mielestään paahtaa kärjessä lähdöstä maaliin. Koska Seko oli Japanissa kansallissankari, sai Nakayama luonnollisesti mielipiteillään osan kansasta raivoihinsa. Nakayaman persoona olikin sellainen, joka jakoi japanilaiset maratonfanit jyrkästi kahtia: osa inhosi häntä, kun taas osa oli hänen suuria fanejaan.

Soulin olympiamaratonilla 2.10.1988 Nakayama juoksi hyvin, mutta ei tarpeeksi hyvin. Ehkä hän oli harjoittelut aavistuksen liian kovaa ennen kisoja, sillä aivan parhaassa vireessään hän ei olympiamaratonilla ollut. Kun kaksi vuotta aikaisemmin Aasian kisoissa samalla reitillä Nakayama oli raastanut yksin koko matkan vetäen 2.08.21, nyt hän ei pysynyt kärjen mukana maaliin asti huomattavasti hiljaisemmassa vauhdissakaan. Kun Italian parta-pekka Gelindo Bordin lisäsi vauhtia 30 kilometrin paalulla, Nakayama pystyi toki seuraamaan. Tämän jälkeen kärjessä vuorottelivat Nakayanman vanha kiistakumppani maratonin maailman cupista kolmen vuoden takaa, Ddiboutin Ahmed Salah, Kenian Douglas Wakiihuri ja Nakayama. 35 kilometrin kohdalla mukana kärkijoukon muodosti enää nelikko Nakayama, Bordin, Wakiihuri ja Salah. 37 kilometrin kohdalla Salah aloitti kovan vedon ja tällöin Nakayama sai huomata kärkikolmikon menevän armottomasti menojaan. Loppuun asti kuitenkin taistellen hän saapui maaliin vain luu kourassaan olympiamaratonin neljäntenä ajalla 2.11.09. Neljäs sija olympiamaratonilla oli pelkästään voittoa tavoitelleelle Nakayamalle katkera pettymys, jota ei juuri lievittänyt se, että hän kukisti selvästi yhdeksänneksi sijoittuneen Sekon (2.13.41).

Jalkavammat riivaavat

Olympiakisojen neljännen sijan aiheuttaman pettymyksen ylipääsemiseen kului Nakayamalta aikansa ja hän turvautui keinoon, jolla ajatukset lähtisivät pois olympiamarasta: kahta kauheampi harjoittelu päälle ja uutta tavoitetta koneeseen. Lisää lunta oli kuitenkin Nakayaman tupaan tulossa, sillä vaikka hänen jalkansa olivat ihmeen hyvin kestäneet tähän asti yli 300 kilometrin harjoitusviikot, niin nyt ne sanoivat yhteistyösopimuksen irti. Kevään 1989 Bostonin maratonilla Nakayaman koivet kerta kaikkiaan pettivät täydellisesti ja hän nilkutti maaliin keskeyttämistä halveksien ajalla 3.05. Samalla tuo merkitsi Nakayaman osalta kauden 1989 päättymistä, sillä hänen rikkinäisillä työkaluillaan ei juostaisi pitkään aikaan. Koko Bostonin jälkeisen kesän hän parantelikin jalkojaan kuin haavojaan nuoleva susi ja suunnitteli kostoa.

Seuraavan kerran Nakayama ilmestyi maratonin lähtöviivalle helmikuussa 1990 Tokion maratonilla. Vuoden 1989 harjoitustauko oli kerännyt hänet täyteen pidättelemätöntä raivoa, joka purkautui räjähdysmäisellä tavalla Tokiossa. Tuskin lähettäjän pistoolin kaiku oli vaimennut Tokion kansallistadionin muureista, kun Nakayama oli jo ampaissut liikkeelle kuin vailla järkeä oleva mullikka. Vaikka sää oli tuolloin kaikkea muuta kuin suosiollinen maratonjuoksuun vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkean lämpötilan vuoksi, veti Nakayama kärjessä riivattuna: 5 km 14.44, 10 km: 29.27, 20 km: 59.19, puolimatka: 1.02.36. Tämän jälkeen alkoi hullu vauhti hieman painaa, mutta 25 kilometrin väliaika oli silti 1.14.22 ja 30 kilometrin 1.29.41. Tässä vaiheessa muut olivat jo jääneet 2,5 minuuttia, mutta nyt alkoi Nakayamalla hirveä tuska. Kaikki hiilihydraattivarastot olivat palaneet jo aikoja sitten alkumatkan tykityksessä ja nyt Nakayama joutui kohtaamaan maratonin tappavan kivun ilman energian ripettäkään. 35 kilometrin väliaika tuli vastaan ajassa 1.45.30 ja vauhdin suorastaan romahdettua 40 kilometrin kohdalla aikaa oli kulunut jo 2.02.28. Viimeiset 2,2 kilometriä Nakayama laahusti täysin katkenneena tajunnan menetyksen partaalla 8.29:ään, mutta hän pysyi kuin pysyikin ykkösenä maaliin asti ajalla 2.10.57, ainoastaan 26 sekuntia Irlannin John Treacyä edellä. Lienee turha sanoakaan, että kuolemaa tehnyttä Nakayamaa elvytettiin kisan jälkeen pitkään ja hartaasti, mutta hänen maratonkamikazen maineensa vahvistui entisestään.

Valtava pettymys Tokion MM-kisoissa

Tokion maratonista toivuttuaan Nakayama jatkoi sitkeää kulkemistaan maratonjuoksijan kivikkoisella polulla. Vuonna 1991 ohjelmassa olisivat yleisurheilun MM-kisat Tokiossa ja niissä kisoissa myös Nakyama aikoi olla mukana. MM-kisalippunsa varmistaakseen Nakayama päätti juosta helmikuussa 1991 Bebbu-Oitan maratonilla. Harjoitus puri Nakayamaan hyvin, ja hän lähti Bebbu-Oitan maratonille ylen korskeassa iskussa. Siellä Nakayaman kannoilla roikkui kuitenkin kilometrin toisensa jälkeen maratonpiireissä vielä silloin tuntematon, debyyttimaratoniaan juokseva nuori sitkulainen nimeltään Koichi Morishita. Lopussa tämä rohkea Sohin veljesten valmentama nuorukainen meni yllättäen menojaan ja voitti ajalla 2.08.53, mutta häpeämistä ei ollut toiseksi sijoittuneen Nakayamankaan ajassa (2.09.12). MM-kisalippu kotikisoihin oli sillä selvä ja Nakayama saattoi keskittyä niihin vailla murheita.

Kesällä 1991 Nakayama harjoitteli korkean paikan leirillä Coloradossa kuin riivattu. Ohut vuoristo-ilma yhdistettynä tappavan kovaan harjoitteluun todennäköisesti vetivät kunnon yli pahemman kerran. Ainakaan liian kevyesti hän ei varmaan harjoitellut. Tokion MM-maraton 1.9.1991 olikin Nakayamalle täydellinen Waterloo. Maratonjuoksun kannalta hirvittävissä olosuhteissa lähes 30 asteen lämmössä ja 73 prosentin kosteudessa Nakayama veti maratonin kärjessä tyylilleen uskollisena alkumatkasta. Vauhti ei kuitenkaan ollut Nakayamalle tyypillistä itsemurhavauhtia ja puolimatka ohitettiin perin maltillisessa ajassa 1.06.25. Vielä 25 kilometriin saakka hän pysyi kärkijoukossa, mutta jo ennen 30 kilometrin paalua oli Nakayaman kohdattava karu totuus: juoksu ei kulkenut pätkääkään ja tuota pikaa hänen vauhtinsa romahtikin täydellisesti. Ennen 35 kilometrin täyttymistä hän hyppäsi reitiltä syrjään, yritti vielä muutaman kävelyaskeleen jälkeen jatkaa juoksemista, mutta peli oli pelattu. Valtavan henkisen tuskan kera joutui Nakayama keskeyttämään kotikisoissaan.

Voi vain kuvitella, millaiset vihat Nakayama sai Japanin kansalta päälleen keskeytettyään MM-maratonilla. Kiihkeimpien Japanilaisten maratonfanien mielestä keskeyttäminen maratonilla on näet suuri häpeä, jossa keskeyttäjä menettää sekä kasvonsa että kunniansa. Tämän sai kokea Los Angelesin naisten olympiamaratonilla keskeyttänyt Akemi Masuda, jonka olisi pitänyt maratonhullujen fanien mielestä juosta siihen asti, kunnes taju lähtee, koska keskeyttäminen on pelkurimaista ja häpeäksi Japanin kansalle. Nämä syytöksen ajoivat Masudan itsemurhayritykseen ja hänen juoksijauransa loppui siihen. Nakayaman onneksi Japanin maratonsekon kansan pettymystä MM-Tokiossa lievitti se, että Hiromi Taniguchi voitti ensimmäisenä Japanilaisena maratonin maailmanmestaruuden.

Sitkeä raasto Bercelonan olympiamaratonilla

Keskeyttämisestä huolimatta Nakayaman ura jatkui ja levättyään aikansa hän alkoi jälleen latoa määrää koneeseen, juostaisiinhan seuraavana vuonna Barcelonassa olympiamaraton. Niissä kisoissa Nakayama voisi hyvittää sekä edellisten olympiakisojen neljännen sijansa että MM-maratonin keskeytyksensä. Ensiksi hänen oli kuitenkin raivattava tie olympiajoukkueeseen, mikä ei ollut aivan helppoa, sillä Tokion MM-maratonin epäonnistumisen jälkeen luottamus häneen ei ollut kovin suuri. Koska Taniguchi oli MM-voittonsa ansiosta valittu olympiamaratonille suoraan, oli jäljellä vain kaksi paikkaa joukkueessa ja niitä oli tavoittelemassa suuri joukko erittäin kovia maratonhylkiöitä. Paikaksi karsinnalle valittiin Tokion maraton helmikuussa 1992 ja hirvittävien paineiden kera astui Nakayama jälleen kerran tuon hänelle niin tutun maratonreitin lähtöviivalle. Tällä kertaa hän oli kuitenkin kunnossa ja paikka olympiamaratonille varmistui toisella sijalla ajalla 2.10.25 armottomassa kamppailussa Koichi Morishitan (2.10.19) kanssa. Toisen kerran urallaan pääsi Nakayama sovittamaan Japanin olympiajoukkueen verkkareita ylleen ja toisen kerran hän lähti olympiamaratonille tavoitteenaan silkka voitto.

Määrää, laatua, pitkiä lenkkejä, kovia lenkkejä, ratavetoja, kevyitä lenkkejä. Siinä Nakayaman resepti harjoittelussaan olympiamaratonia varten kesällä 1992. Tällä kertaa hän ei harjoitellut liian kovaa, vaan juuri sopivasti ja kesän kääntyessä elokuuhun hän alkoi olla vireessä. Niin kyyristyi Nakayama helteisen, mutta ei tappavan kuuman elokuun yhdeksännen päivän iltana vuonna 1992 olympiamaratonin starttiin joukkuetovereidensa Koichi Morishitan ja Hiromi Taniguchin sekä kymmenien muiden ympäri maailmaa tulleiden maratonsahaajien kanssa.

Olympiamaratonin lähtölaukauksen pamahdettua Japanin kansa ei ollut uskoa silmiään, sillä tällä kertaa Nakayama ei ampaissut tapojensa mukaan heti kärkeen, vaan päinvastoin kyttäsi näkymättömänä pääjoukon syövereissä. Ensimmäisten 15 kilometrin aikana hänen hahmonsa tosin aina välillä ilmaantui esiin etenkin juottoasemien kohdalla, mutta katosi juomapullon saatuaan jälleen muiden maratonkoneiden sekaan. Oliko Nakayama viimeinkin oppinut säästelemään voimiaan maratonin alkumatkalla, mietti moni. Tämä kissa ja hiiri -leikki jatkui aina 25 kilometrin paalulle saakka, jolloin alkoi tapahtua. Italian Salvatore Bettiol nykäisi rajusti ja tähän nykäykseen Koichi Moroshita vastasi vielä rajummin. Voi, olla, että Nakayama ei ollut täysin hereillä Morishitan vedon alettua, koska hän alkoi saalistaa todenteolla kärjessä viilettävää hurjapäistä joukkuetoveriaan ja paria korealaista vasta paria kilometriä myöhemmin. 30 kilometrin kohdalla Nakayama oli jo päässyt muutaman sekunnin päähän kärkikolmikosta (Morishita, Hwang Young-Cho, Wan Ki-Kim), mutta juuri kun hän oli saavuttamaisillaan heidät, lisäsi Morishita pökköä pesään hirveän irvistyksen kera ja ero alkoi taas kasvaa.

Noin kymmenen kilometrin päässä maalista Nakayama saavutti kärjestä pudonneen Ki-Kimin. Nyt hän oli olympiamaratonin kolmannella sijalla, mutta häntä ajoi takaa sen verran nälkäinen maratonsusilauma, että pienimpäänkään vauhdin hidastumiseen ei ollut varaa. Muutamaa kilometriä myöhemmin Nakayaman ohi rynni Saksan hirven lailla juossut Stephane Freigang, johon hän yritti säilyttää tuntuman äärettömällä raastolla. Vaikka Freigang pystyikin tekemään pienen eron Nakayamaan, stadionille johtavassa Montjüicin mäessä noin 39 kilometrin kohdalla Nakayama imi eron uudelleen kiinni ja nyt nämä kaksi raastomestaria taistelivat pronssista Hwangin ja Morishitan takana. Tilanne säilyi muuttumattomana aina stadionille saapumiseen saakka, jossa Freigang kiri olympiapronssille (2.14.00) vaivaiset kaksi sekuntia Nakayaman edellä. Jo toisen kerran peräkkäin Nakayaman kohtalona oli sijoittua olympiamaratonilla neljänneksi. Kohtalon ivaa oli se, että kahdella juoksemallaan olympiamaratonilla hän jäi mitalista yhteensä kahdeksan sekuntia. Se oli ”ranteet auki –tilastoa” jos mikä.

Oman tien kulkija matkalla maaliin

Olympialaisten jälkeen Nakayaman aika maratonhuipulla oli ohi ja hän siirtyi jäähdyttelijäksi. Aina 2000-luvulle asti hänet on nähty milloin missäkin päin maailmaa maratonia juoksemassa, yleensä hieman päälle 2.20-ajoilla. Raasto.comilla ei ole tarkempaa tietoa hänen elämänsä myöhemmistä vaiheista, eikä esimerkiksi siitä, esiintyykö hän tätä nykyä monen entisen japanilaisen huippumaratoonarin tavoin valmennustehtävissä. Todennäköistä on ainakin se, että välillä Nakayama purskahtaa katkeraan itkuun olympiamaratonejaan muistellessaan. Oli asianlaita miten hyvänsä, Takeyuki Nakayama on ilman epäilyksen häivääkään eräs aikamme suurimmista ja tuskaa pelkäämättömimmistä maratonraastajista.

Takeyuki Nakayaman parhaat maratonit:

2.08.15 (2.) Hiroshima 14.4.1985 Maratonin maailman cup
2.08.18 (1.) Fukuoka 6.12.1987
2.08.21 (1.) Soul 5.10.1986 Aasian kisat
2.08.43 (4.) Tokio 9.2.1986
2.09.12 (2.) Bebbu-Oita 3.2.1991
2.10.00 (1.) Fukuoka 2.12.1984
2.10.09 (1.) Soul 14.9.1985
2.10.25 (2.) Tokio 9.2.1992
2.10.33 (2.) Tokio 8.2.1987
2.10.57 (1.) Tokio 12.2.1990
2.11.05 (4.) Soul 2.10.1988 Olympiamaraton 

Lisäksi 5000m: 13.43.80 (1985), 10 000m 27.35.33 (1987)

Lähteet:

Erinäiset tilastokirjat
Hannus, M. 1990. Tulospörssi. Juoksija 20 (3), 24-25.
Mochizuki, J. 1991. Japani. Maraton ja maantiejuoksu ovat myös kansallisurheilua. Tokion MM-kisakirja. Helsinki: Juoksija-lehti & Vantaa: Suomen International Publications, 14-19.
Track and Field all-time Performances Homepage. http://www.alltime-athletics.com/mmaraok.htm [31.7.2006]

Kuvat samoista lähteistä. Kuvaajien nimiä ei tiedossa.

Teksti: Z