Käsillä on ensimmäinen naispuolisen raastajattaren raasto.comiin kirjoittama kisaraportti, kun Sanna K tarjoaa kokemuksiaan Mumbain koitoksestaan.

Fiilistelyä

Olin seurannut miesjoukkueen edesottamuksia The Greatest Race on Earth (GROE) -kilpailussa 2005–2006. Keväällä väläyteltiin mahdollisuutta naisjoukkueen lähettämiseen tulevaan sarjaan, ja kyseltiin kiinnostusta asiaan. Innostunut vastaukseni lähti heti, ja samalla toive juuri tammikuun osakilpailuun osallistumisesta (loka- ja joulukuu tuntuivat aikaisilta, maaliskuu myöhäiseltä). Kilpailupaikalla ei niinkään ollut väliä: Nairobi, Singapore, Mumbai, Hongkong – kaikki kuulostivat riittävän eksoottisilta paikoilta maratonin juoksemiseen. Joukkueen valinta tapahtui jo loppukesästä heti ratakauden jälkeen, joten aikaa valmistautumiseen oli.

Lenkille

Loppusyksyn ja talven harjoittelu tähtäsi maratonille, ja niinpä määrät olivat hieman suurempia kuin aiemmin juoksemani (120-140km/vko). Kun kymppi kulki Hakunilassa joulukuussa 36.30, tiesin kunnon olevan ihan hyvä. Maratonia edeltävällä viikolla tein kaksi ”hikiharjoitusta”: toinen 3x5km Keskuspuistossa +8 -asteessa kolmessa vaatekerroksessa ja toinen 10km reipas hallilla talvitrikoissa ja fleecessä. Tarkoituksena oli antaa kropalle signaali, että jotain erikoista on tulossa.

Paikanpäälle

Matkustin torstain ja olin perillä kisakaupungissa aikaisin perjantai-aamuna. Kisaorganisaatio tarjoisi GROE -juoksijoille parasta, joten majoittuminen oli Hilton Towersissa. Kun työvoima on halpaa, työntekijöitä riitti kaikkialle: hissinappia painamaan, ovia aukomaan. Kaupungin liikenteen kaoottisuus alkoi valjeta kisareitin kiertoajelulla, joka jäi vajaaksi ja kesti silti 2,5 tuntia. Ennen kisaa ruokailimme turvallisuussyistä vain Hiltonissa, mutta Jussia ei valitettavasti auttanut sekään, vaan mies kaatui sängyn pohjalle kuumeessa ja vatsanväänteissä. Siihen nähden kisassa taisteltu 2.45 ansaitsee todellakin hatunnoston!

Team Suomi: Sanna ja Jussi

H-hetki

Kisa-aamu alkoi aamiaisella klo 4.00. Suomen aika oli silloin vasta 00.30, mutta olin yllättäen saanut nukutuksi kuitenkin muutaman tunnin. Kuudelta saimme bussikuljetuksen kisapaikalle. Oli mielenkiintoista kuulua ns. ”eliittijuoksijoihin”: meille oli kisa-alueella oma teltta-alue vessoineen, juomineen ja tavaransäilytyksineen, joten kaikki sujui kuin rasvattu. Lähtöhetken lähestyessä ilmassa oli jännitystä ja suuren urheilujuhlan tuntua... Pääsimme suoraan eturiviin ja lähtölaukaus kajahti auringonnousussa klo 7.40 paikallista aikaa.

42 kilometriä

Juoksu lähti sujumaan tasaisesti, kilometrivauhdit vaihtelivat noin 4.00-4.15. Vaihtelua tuli runsaista juoma-asemilla vierailuista. Juoma ja geelit imeytyivät hyvin, ja puolimatka tuli vastaan ajassa 1.28.18. Melko pian sen jälkeen jalkoihin alkoi tulla varoittavia tuntemuksia. 27km:n kohdalla täytyi todeta, että etureidet kipeytyivät ja juoksu alkoi tuntumaan kankealta. Kovalla tahdolla vauhti ei kuitenkaan hidastunut. Juoma ja energia imeytyivät onneksi edelleen hyvin. Siinä sitten fiksusti järkeilin, että reidet eivät tästä enää parane, joten täysillä vain maalia kohti, niin tuska loppuu nopeammin.

Vauhtiskaalalla 2.30-3.00 juoksijoita oli vain tipotellen, joten sain taivaltaa yksin suurimman osan matkaa. Uudet lähestyvät selät antoivat tietysti lisävoimaa. Sikäli toki ei tarvinnut juosta yksin, että reitin varrella oli fanaattista yleisöä, jota aisoissa pitelemään oli saapunut suuri määrä poliiseja. Bambukepein aseistautuneita lainvartijoita oli reitillä tien molemmin puolin varmaankin noin 50m:n välein. Vieläkin tuntuu hämmästyttävältä, että kadut todella saatiin suljettua kisan ajaksi. Saasteita kaupungista ei kuitenkaan saatu tuuletettua, joten kisan jälkeen niistin mustaa räkää.

Urheutta ja sisua

Juoksun edetessä ja päivän valjetessa lämpötila kohosi, mutta tukahduttavan kuumaksi keli ei ehtinyt. Maali vapautti juoksemisesta 2 tunnin 56 minuutin ja 27 sekunnin jälkeen, mutta etureidet olivat siinä kunnossa, että kipujen kanssa oli elettävä vielä seuraavatkin päivät. Toinen puolikas oli kuitenkin tullut muutaman sekunnin ensimmäistä nopeammin.

Elpymään

Kisan jälkeen pääsin vielä toipumaan Hiltoniin, mutta heti seuraavana päivänä matkustin ”sotavammoja” hoitamaan noin 160km Mumbaista etelään Kashid Beachille, joka tarjosi autiota hiekkarantaa, ja rauhaa niin ruumiille kuin sielullekin. Jussi suuntasi Suomeen. Veri veti kuitenkin vielä takaisin raivoisaan 16 miljoonan asukkaan Mumbaihin – vaikka hotellin laadussa olikin laskeuduttava tavallisten kuolevaisten tasolle. Ohjelmassa oli Bollywood-leffaa, shoppailua ja temppeleissä vierailuja.

Kashid

Taksit ja riksat sekä ruoka tavallisissa ravintoloissa oli kaupungissa edullista, mutta huonommastakin hotellista sai pulittaa 30-40 euroa yöltä. Liikkuminen oli halpaa, mutta hidasta: ruuhkien takia noin kahdeksan kilometrin taksimatka saattoi kestää 1,5 tuntia. Eli juosten olisit jo perillä! Tosin jalankulkijat liikkuivat aina henkensä uhalla. Liikenne oli autojen, taksien, riksojen, mopedien, lehmien ja härkävankkurien suloista sekamelskaa. Kaikki töötin omistajat pitivät sen pohjassa lähes koko ajan, joten meteliäkään ei uupunut.

Ja kotiin

Oksennustauti iski tasan tarkkaan Helsinki-Vantaalla ulos lentokoneesta päästyäni. Onneksi ei aikaisemmin. Joskus vielä Greatest Raceen ilman muuta uudelleen, jos tilaisuus koittaa.

Teksti: SannaK