Z'n Japanicorner

Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani.

Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon.

Koichi Morishita

Raasto.comin Japanicornerin ensimmäisenä kuukauden japanilaisena esitellään henkilö, jonka ansiosta Z:n Japanifanius aikanaan alkoi. Tämä henkilö on ehkä kaikkien aikojen armottomin ja itseään kohtaan säälimättömin japanilainen maratonraastaja Koichi Morishita.

Soh´n veljesten oppilas

Koichi ”raasto” Morishita syntyi työtä pelkäämättömään japanilaisperheeseen pienehkössä Yazun kaupungissa, Tottorin maakunnassa 5.9.1967. Se, miksi Koichi alun perin alkoi harrastaa kestävyysjuoksua, ei ole raasto.comin toimituksen tiedossa. Todennäköisesti siihen kuitenkin vaikutti Japanin pitkät perinteet kestävyys- ja erityisesti maratonjuoksussa. Kun Morishita oli Toshihiko Sekon ja Sohin veljesten suuruuden aikaan 1980-luvun alkupuolella noin 15 vuoden ikäinen, ei hänen esikuviaan ole vaikea arvata. Nuoruudessaan Morishita ei kuulunut Japanin kirkkaimpiin kestävyysjuoksulupauksiin, mutta jo tuolloin kaikkein tarkkasilmäisimmät asiantuntijat näkivät, että pojassa on ainesta pitkälle. Hän oli nimittäin kilpailuissa erittäin kova raastaja. Tämä teki vaikutuksen myös Sohin veljeksiin, jotka olivat juoksu-uransa jälkeen pestautuneet valmentajiksi Asahi Kasei kemiayhtiön urheiluseuraan.

Takeshi (maraton 2.08.55) ja Shigeru (maraton 2.09.06) Soh olivat rakentaneet Asahi Kaseihin tehokkaan maratonorganisaation. Paitsi että firman urheiluseurassa juoksijat pystyivät harjoittelemaan vailla taloudellista huolta huomisesta, oli myös sen juoksijaryhmä oivalla tavalla sekoitus nuoruutta ja kokemusta, kuuluihan seuran maratontiimiin myös tuleva maratonin maailmanmestari (Tokio 1991) ja jo vuonna 1988 kuninkuusmatkan aikaan 2.07.40 taittanut Hiromi Taniguchi. Tähän joukkoon Sohin veljekset toivottivat 1980-luvun lopussa silloin juoksijapiireissä täysin tuntemattoman parikymppisen Morishitan tervetulleeksi. Heidän kunnianhimoisena tavoitteenaan oli valmentaa tästä nuoresta hurjapäästä vertaansa vailla oleva maratonkone.

Aloitettuaan harjoittelun Asahi Kasein juoksijaryhmässä Morishita huomasi tuota pikaa, että Sohin veljekset olivat erinomaisia valmentajia. He osasivat näet oikealla tavalla hyödyntää oman aktiiviuransa kokemukset, mikä ei kaikilta entisiltä japanilaisilta huippujuoksijoilta ei ole suinkaan onnistunut (esimerkiksi Toshihiko Sekon valmentajaura on ollut melko kivikkoinen). Sohin veljesten ohjelmat tehosivat Morishitaan kuin bensa uinuviin liekkeihin ja tuota pikaa hän huomasi kuntonsa nousevan turpoavan hiivan tavoin. Vuonna 1990 23-vuotias Morishita raivasi tiensä täydestä tuntemattomuudesta Japanin joukkueeseen Aasian kisoihin, jossa hän todisti lopullisesti ilmiömäisen kykynsä kestää tuskaa. Voitettuaan kovassa kuumuudessa ja helteessä maanosansa mestaruuden 10 000 metrillä (28.47.96) hän hävisi 5000 metrin finaalin vain sadasosasekunnilla itseään huomattavasti nopeammalle kilpakumppanille, Qatarin huippumaileri Mohammed Suleimanille (13.50.22-13.50.23). Suleimanista oli tuleva 1500 metrin olympiapronssimitalimies Barcelonan olympiakisoissa kaksi vuotta myöhemmin. Morishitan noin niukka tappio suhteellisen hitaasta vauhdista nopealle kirimiehelle oli selittävissä ainoastaan hirvittävänä kovalla raastolla, äärimmäisellä taistelutahdolla ja suorastaan maanisella yritteliäisyydellä. Näistä ominaisuuksista tulikin Morishitan tavaramerkki.

Nousu maratonhuipulle

Morishitan palattua Aasian kisoista arkisen harjoittelun pariin, katsoivat Sohin veljekset suojattinsa olevan valmis juoksemaan debyyttimaratoninsa. Paikaksi valittiin Bebbu-Oitan maraton helmikuussa 1991. Päätökseen vaikutti todennäköisesti se, että Bebbu-Oitan tunnetusti nopealla reitillä aikoi juosta myös Japanin sen hetken ehkä tunnetuin miesmaratoonari Takeyuki ”määräkone” Nakayama, jonka normaali viikkoannos koostui 350-400 kilometristä (tästä myöhemmin raasto.comissa). Nakayama oli tunnettu siitä, että hän pystyi vetämään maratonin lähdöstä maaliin hyvin kovaa ilman mitään jäniksiä. Näin hän oli tehnyt mm. Fukuokan maratonilla vuonna 1987 voittaessaan huippuajalla 2.08.18. Siinäpä olisi Morishitalle oiva jänis, laskivat Sohin veljekset. Bebbu-Oitan maratonilla Morihista roikkuikin kilometrin toisensa jälkeen itseään huomattavasti tunnetumman Nakayaman völjyssä, kunnes lähti lopussa omille teilleen voittaen Japanin sen hetkisellä debyyttimaratonien ennätyksellä 2.08.53. Yhtäkkiä Morishita huomasi olevansa yksi Japanin kärkimaratoonareista, mikä ei ollut ollenkaan vähäpätöinen temppu tuossa 2.08-2.10 juoksijoita vilisevässä maassa.

Niin koville tuo Nakyaman päänahka Bebbu-Oitassa 1991 kuitenkin otti, että Sohin veljekset päättivät, että Morishitan on parempi juosta saman vuoden MM-kotikisoissa Tokiossa maratonin sijaan 10 000 metriä, vaikka se saattoi tietää mahdollisen mitalin menetystä. Koichi-poika esiintyikin kotikisojensa kympillä elokuun lopussa 1991 kaikella kunnialla. Kuumissa ja kosteissa oloissa hän juoksi ensin alkuerässään 28.34.29 mikä riitti ajan perusteella jatkopaikkaan ja yhden välipäivän jälkeen finaalissa 28.13.71, millä irtosi kymmenes sija parhaana japanilaisena. Muutamaa päivää myöhemmin Morishita seurasi ristiriitaisin tuntein kuin harjoittelutoveri Asahi Kaseista, Hiromi Taniguchi irvisti, tai pikemminkin haukkoi suu trooppisen kuumaa ilmaa pullollaan maratonin maailmanmestariksi julmasti kärsien. Japanin kansan juhliessa uutta kansallissankariaan vannoi Morishita olevansa raastavaisessa kunnossa seuraavan vuoden olympiamaratonilla.

Koska moni muukin japanilaisjuoksija haaveili edustavansa maataan Barcelonan olympiamaratonilla, suoritettiin Japanin armoton olympiakarsinta vuoden 1992 helmikuussa Tokion maratonilla. Sitkeän taistelun jälkeen Morishita varmisti paikkansa olympiajoukkueessa voittamalla tuon kisan ajalla 2.10.19, kuusi sekuntia Nakayaman edellä. Näiden kahden juoksijan lisäksi japanin olympiatrion täydensi Tokion MM-kisojen sankari Hiromi Taniguchi vanhan näyttönsä perusteella. Näin kolmesta Japanin olympiajoukkueeseen valitusta miesmaratoonarista kaksi oli Sohin veljesten oppilasta. Kun Morishita juoksi vielä kympin toukokuun lopulla 1992 tiiviin harjoittelun lomassa aikaan 28.01.98, Sohin veljekset hieroivat tyytyväisinä käsiään yhteen. Heidän suojattinsa alkoi olla iskussa. Kun olympiakisojen viimeistelykin sujui Morishitalta hyvin, saattoi hän astua luottavaisin mielin olympiakisojen lähtöviivalle. Tilanne oli Morishitan kannalta sikälikin edullinen, että Japanin maratontriosta hän oli etukäteen se tuntemattomin, joten kansan paineet lepäsivät raskaampina Taniguchin ja Nakayaman harteilla.

Barcelonan olympiamaraton

Barcelonan olympiamaraton 9.8.1992 on tehnyt suuren vaikutuksen lukuisiin maratonjuoksun ystäviin. Tuo kilpailu juostiin kisojen viimeisen päivän iltana klo 18.30 lämpötilan ollessa lähtöhetkellä 26,6 astetta. Lähtöviivalle oli tiensä selvittänyt 112 juoksijaa 73 maasta (vrt. lilliputtilaji jääkiekko). Tätä kisaa on mahdotonta kuvata kovin hyvin kirjallisesti (jokaisen pitäisi katsoa se videolta), siksi upea tapahtuma se on. Kun aiempien vuosien arvokisamaratoneilla oltiin totuttu siihen, että kärkiryhmä etenee tasaisen tappavasti harventuen pikku hiljaa aina 35 kilometriin asti, missä ratkaisut tapahtuvat, oli Barcelonassa meininki toinen. Morishita nimittäin tempautui kahden Korealaisen kanssa julmasti irvistäen irti pääjoukosta jo kohta puolimatkan jälkeen. Tilanne alkoi Italian Salvatore Bettiolin nykäyksestä, johon Morishita vastasi suorastaan pelottavalla aggressiolla. Morishitan pyyhkiessä takahampaat paljastavalla irvistyksellä kahden Korealaisen kanssa ohi Bettiolista kaikki tiesivät iskun olevan ratkaisevan. Kysymys oli ainoastaan siitä, kestäisikö korealais-japanilainen kolmikko kärjessä loppuun saakka. Tätä ainakin miljardi televisiokatsojaa jännitti ympäri maailman rystyset valkeina.

Isku oli siksi kova, että 30km:n jälkeen kolmikon yhden jäsenen Wan Ki-Kimin (maratonennätys 2.08) oli antauduttava (hän oli lopulta 28.) Näin Morsihita ja Hwang Young-Cho huomasivat olevansa kahdestaan kärjessä nälkäisen takaa-ajajajoukon (mm. Nakayama) saalistamana.

Raasto.comin toimittaja Z ei ollut vielä tuolloin, eikä ole koskaan sen jälkeenkään nähnyt kenenkään taistelevan maratonin jälkimmäistä puoliskoa yhtä raivoisasti, kuin mitä Morishita ja Young-Cho tekivät Barcelonassa. Kaksikko näytti suorastaan halveksivan kuolemaa, sillä he juoksivat tavalla, jossa jokainen metri näytti olevan viimeinen. Rinta rinnan irvistäen, tempoen käsillään kuin hengenhädässä, valmiina juoksemaan itsensä tajuttomaksi Morishita ja Young-Cho yrittivät pysyä takaa-ajajiensa edellä. Tilanne pysyikin muuttumattomana aina siihen saakka, kun saavuttiin Montjuïcin nousuun.

Barcelonan olympiamaratonin maali sijaitsi korkean Motjuïc-kukkulan laella, mihin maratonreitti ikään kuin sadistisuuden huipentumana nousi. Ennen kisaa Taniguchi oli haastattelussa sanonut, että tuohon jyrkkään loppunousuun on säästettävä voimia, muuten ei kunnian kukko laula. Kun nousuun lähdettiin noin 38 km:n kohdalta, Morishita ja Young-Cho eivät olleet säästäneet siihen voimien rippeitäkään, siksi armottomasti he olivat viimeiset 15 kilometriä vetäneet. Tässä kuitenkin peliin astui raasto. Raaston salaisuus on se, että kun ihminen on täysin loppu, pystyy hän vielä taistelemaan eteenpäin vauhdin hidastumatta, vaikka sen periaatteessa ei pitäisi olla mahdollista. Tämä vaatii kuitenkin erittäin hyvää tuskansietokykyä ja henkistä kanttia. Lopullinen ratkaisu tapahtui 40 km:n kohdalla, jossa Morishitan oli kerta kaikkiaan antauduttava Young-Chon kiihdytykselle. Vaihtoehdot olivat käyneet siksi vähiin, että ne olivat joko antautuminen tai kuolema. Vaikka Morishita yritti kaikkensa, hän ei pystynyt vastaamaan Young-Chon vetoon.

Tämän hetken jälkeen raastaminen oli nähnyt
uuden tulevaisuutensa

Viimeiset 2,2 kilometriä Morishita varmaan pelkäsi, että joku tai jotkut tulevat takaa ohi ja hän jää raastostaan huolimatta ilman mitalia. Hänen onnistui kuitenkin viimeisillä voimillaan (millä voimilla?) säilyttämään vauhtinsa ennallaan ja niin hän ylitti maaliviivan olympiahopeamitalimiehenä 22 sekuntia Young-Chon jälkeen. Jotain kisan luonteesta kertoi se, että kärki oli raastanut toisen puolikkaan 1.21 ensimmäistä nopeammin huolimatta Mountjuïcin noususta. TV-katsojat ympäri maailman saattoivat nähdä sekä Young-Chon että Morishitan kieriskelevän maalin jälkeen radalla tuskissaan ensiapuhenkilökunnan yrittäessä elvyttää heitä. Lopulta sekä Morishita että Young-Cho kannettiin paareilla pois olympianäyttämöltä suoraan tiputukseen (ei puhettakaan mistään kunniakierroksesta). Paljon kaksikon jälkeen maaliin tulleet (esim. Australian Steve Moneghetti) näkivät myöhemmin kärkikaksikon makaavan paareilla vierekkäin ensiaputeltassa haukkoen henkeä kuin kalat kuivalla maalla. Morishitan lisäksi muukin Japanin joukkue suoriutui kisasta hyvin. Nakayama oli neljäs ja kengän hetkeksi jalastaan 25 km:n kohdalla pudottanut Taniguchi kahdeksas, millä irtosi epävirallinen joukkuekulta ylivoimaiseen tapaan.

Olympiamaratonin jälkeinen aika

Voi olla, ettei Morishita palautunut koskaan tuosta Barcelonan olympiaraastostaan. Hänen uransa nimittäin käytännössä loppui tuohon kisaan vain 25 vuoden ikäisenä. Jalkavammat ja comebackyritykset seurasivat toisiaan vuosien vieriessä eteenpäin. Atlantan olympiakisatkin vuonna 1996 jäivät käymättä. Vuosituhannen lopulla syntynyt 1.04 puolimaratonilla herätti toivon paluusta, mutta tämän jälkeen Morishitan oli kuitenkin nostettava lopullisesti kädet pystyyn. Hänen jalkansa eivät kerta kaikkiaan kestäneet riittävän kovaa harjoittelua. Hieman samanlainen kohtalo oli myös Hwang Young-Cholla, joka tosin juoksi vielä vuonna 1994 Bostonissa 2.08 ja voitti samana vuonna Aasian maratonmestaruuden. Kuitenkin Young-Cho ripusti jalkavaivoihin kyllästyneenä kilpakengät naulaan jo vuonna 1995 epäonnistuttuaan Korean olympiakarsinnoissa.

Tätä nykyä Koichi Morishita toimii Toyota Kyushu Track teamin valmentajana. Hänen oppilaitaan ovat mm. uuden polven japanilaismaratoonarit Terumasa Okamura (puolimaraton 1.02.43) ja Yukinobu Nakazaki (maraton 2.09.28) sekä kenialainen Samuel Wanjiru (puolimaraton 59.16). Morishitan raasto olympiakisoissa on tehnyt vaikutuksiin lukuisiin ihmisiin. Takayuki Inubushi (maraton 2.06.57) totesi vuonna 2000 Morishitan olevan kaikkien hänelle kaikkein merkittävin henkilö ja esikuva. Niinpä niin. Morishitan raasto Barcelonan olympiamaratonilla elää sydämissämme ikuisesti.

Koichi Morishitan kaikki maratonit:

2.08.53 Bubbu-Oita 3.2.1991 (1.)
2.10.19 Tokio 9.2.1992 (1.)
2.13.45 Barcelona Olympiakisat 9.8.1992 (2.)

Teksti: Z