Puhtaalta pöydältä - Mårten Boström

Uudenkarhea vuokra-Chevrolet nielee tasaisesti kohti pohjoista Arizonaa. Aamuaurinko värjää edessä autiomaan keskeltä nousevat vuoret punaisiksi. Tie jatkuu suorana, mutta ylämäkeen. Chevrolet jaksaa. Suoran tien sijaan kartturi opastaa reitin pienen pienen Sedonan kautta. Kaupungiksi Sedona on pieni, mutta erilainen. Se on intiaanien perimätiedon ainutlaatuinen paikka, joka nykyään on määritelty eri magneettikenttien risteykseksi. Jotenkin niin. Täällä aika tasan vuosi sitten muuan estejuoksija Anthony Famiglietti meni siellä naimisiin, Vortexin päällä. Kaupunki tarjoaa vielä punertavien vuorien lisäksi amerikkalaisen aamupalan, joka täyttää, muttei ravitse.

Matka jatkuu. Maisemat muuttuvat karuista metsäisiksi, ehkä jopa pohjoismaisiksi havupuineen poikineen. Poikkeuksena on, että auringonpaiste ei hellitä hetkeksikään.

Kun olemme saavuttaneet noin 2106 metrin korkeuden merenpinnasta, silmiemme eteen avautuu Flagstaff, Arizonan helmi. Kaupunki legendaarisen Route 66:n varrella. Kaupunki, jonka läpi itse Forrest Gumpkin juoksi. Haaveilun sijaan aikataulu velvoittaa. Kello lähenee puolta kymmentä ja puhelimen päässä on Mårten Bostrom. Olemme molemmat Northern Arizona Universityn (NAU) kampuksella, mutta sen eri puolilla. Måre on kartalla, minä en. Lyhyen keskustelun perästä outo ilmiö uudella mantereella, liinasharjainen pyöräilijä, pälähtää paikalle. Siinä hän on, Pohjois-Arizonan yliopiston kauhu itse.

Mitä mies, miten menee?

- Tervepä terve. Eipä tässä kummempia, olin juuri tuossa työhuoneessa ja nyt sitten täällä.

Hyvä kun sinulle sopi tämä tapaaminen. Näinkin nopealla aikataululla. Mennäänpä asiaan. Mitenkäs, olet avannut maastokauden muutamassa kisassa Cowboy Jamboreessa, 8 km:n rallissa Oklahomassa (13. sija) ja tuoreempana yliopistomestaruusmaastojen esikisassa Indianassa, jossa olit sijalla 18. Lienet tyytyväinen sijoituksiisi kovassa seurassa?

- No en nyt niinkään sanoisi. Olen suoraan sanoen pettynyt ensimmäiseen kisaan, kulku ei ollut vielä kaksinen. Jälkimmäinen kisa taas oli sijoituksen suhteen OK, mutta aikaan 24.02,7 en ole tyytyväinen. Mutta onneksi tässä on vielä muutama tärkeä kisa edessä. Seuraavaksi starttaan Big Sky Championship:iin (8km, 1.11), sitten seuraavat NCAA:n aluemestaruuskisat (10km, 15.11) ja sitten NCAA:n maastomestaruuskisat Indianassa (10km, 24.11). Maastokauden päätavoite on EM-maastot Belgiassa joulukuussa, mutta tie sinne aukenee vain menestymällä täällä.

Syksyksi näyttää piisaavan ohjelmaa. Olet kuitenkin valmistautunut siihen aiemmasta poiketen, oletan?

- Kyllä vaan, mennyt kesä oli erilainen. En ole vielä kohdannut urallani vammoja, enkä siten ole pahemmin taukoja pitänyt. Tänä kesänä kuitenkin puhalsin pilliin ja vietin erilaisen kesän. Nauttien Suomesta ja matkustaen siellä sun täällä Eurooppaa. Nyt akut ovat täynnä, ja se tuntuu hyvältä.

Käsitin, että valmistuit NAU:sta viime keväänä. Tällä hetkellä olet kuitenkin edelleen yliopiston kirjoilla stipendiaattina?

- Juu näin on. Keväällä sain bachelorin paperit valmiiksi, ja jatkan nyt muutaman kurssin kanssa. Olen mukana yhden kurssin opetuksessa ja se on oivallista vaihtelua. Siitä syystä sain oman työhuoneenkin, mikä oli yllätys kun tänne palasin kesän jälkeen. Tämän vuoden saan vielä juosta ja juosta aionkin. Täällä on sen verran hyvät olosuhteet joka mielessä. Opiskelut jatkan loppuun sitten Helsingin yliopistolla, mutta sitä ennen koneeseen kerätään muutama maili.

No kerropa siitä lisää. Itä-rannikolla yliopistoympyröiden ulkopuolella ja erityisesti niiden jälkeen näytetään vannovan ryhmäharjoittelun nimeen. Se lienee yliopistomaailman peruja?

- Kyllä. Olen tehnyt täällä lähes kaikki harjoitukset porukalla. Se ei ole ainakaan heikentänyt laatua. Suomessa juoksin pääasiassa yksin, ja nyt sitten on kovaa treeniseuraa joka lähtöön. Ja avainharjoituksissa saa enemmän irti, se on selvä. Ja porukka on suhteellisen laaja. Esimerkiksi torstaiaamuisin juoksemme Bagel Runin, johon saapuu yleensä 30–40 juoksijaa. Osa oli juuri olympialaisissa, kuten irlantilainen Martin Fagan tai britti Andrew Lemoncehllo, joten tasokasta treeniseuraa en ole vailla. Erityisen miellyttävää on, että olemme koko ajan korkealla ja saamme harjoitella maastossa, pehmeillä alustoilla.

Ässää. Tuolla idässä taas saa laukata asvaltilla ja oikeita maastoja etsitään sitten autolla.

- Niin, täällä ollaan vähän lähempänä luontoa muutenkin. Alkukeväästä aamuisin voi olla pakkasta ja iltapäivällä juostaankin sitten ilman paitaa. Mutta noihin treeneihin lisään vielä sen, että juoksemme osa kevyistä lenkeistä vielä tuolla korkeammalla, niin kovat alemmassa korkeudessa ovat sitten taas helpompia. Yksinkertaista, mutta toimivaa.

Sora saa kyytiä Buffalo Parkissa.

Niin ja maastokisathan ovat tyypillisesti joukkuekisoja. Mites teidän joukkue sitten kootaan?

- No edustusjoukkueeseen pääsy on oma juttunsa. Siinä juoksee seitsemän parasta. Osa on siinä kisasuoritusten perusteella, osalle paita on tullut treenien kautta. Se ei ole kuitenkaan pysyvä pesti, joten panostaa pitää koko ajan. Mutta toisaalta tällä tasolla (NCAA ykkösluokassa) yliopistossa juokseminen on aika ammattimaista puuhaa, joten se on kaikille aika selvä juttu, miten arvottaa vapaa-aikaansa. Kovan treenin jälkeen mun on mahdollista laskeutua jääkylpyyn ja joukkueella on käytössään 10 fysioterapeuttia. Ynnää siitä.

Entäs sitten suunnistus? Sen kauttahan sinut ensisijaisesti opittiin tuntemaan.

- Täällä on sattuneesta syystä jäänyt suunnistus vähän kakkoslajiksi. Se laji kun ei ole kovassa huudossa, saatikka kovin tuttu tällä mantereella. Karttoja ei juurikaan ole. Olen tosin kartoittanut yliopiston kampusta, ja siellä saa hyviä sprinttitreenejä tehtyä. NAU:n kampuksella opetin myös suunnistusosiota yhdessä yliopistokurssissa. Olisi metsäkin haastavaa suunnistukseen, mutta suunnistajista on pulaa.

Suunnistuksen airut Flagstaffissa. Hienoa. Mites sitten vuodenvaihteen jälkeen kun sulla on täällä vielä jalansijaa?

- Keväällä on tarkoitus juosta muutama hallikisa ja sitten keväällä Stanfordin 10000m maalis-huhtikuussa. Loppukaudella olen vähän ajatellut starttaavani Chicagon maratonille, mutta siihen on nyt vielä lähes vuosi aikaa. Maratonharjoittelu onkin täällä sitten vähän yksinäisempää puuhaa, kun muut eivät ole oikein innokkaita takomaan asvalttia. Sain viime keväänä kuitenkin treenattua esimerkiksi Abdi Abdirahmanin:n ja Gita Macharian:n kanssa, joten aivan yksin ei kaikkia avainharjoituksia tarvitse tehdä. Helpompaa silloin on takoa kunnon määriä.

Mårea ei tulevaisuus kammoksuta.

Eli mahdollisuuksia piisaa. Hyvä homma. Kuules Mårten, kiitos paljon, että sinulta liikeni aamupäivässäsi sijaa pienelle tervehtimiselle.

- Eipä kestä, Suomi-vieraat ovat aina tervetulleita.

Ja näin raasto.comin ja Måren kohtaaminen Flagstaffissa on ohi ja kumpikin jatkaa päiväänsä tahoillaan. Raasto.com suuntaa suurelle kanjonille ja Mårten paukuttaa illalla riittävän määrän mailin toistoja ja kerryttää pankkiinsa 30 km. Saman määrän kuin edellispäivänä tai taas huomenna.

Teksti ja kuvat ste

Ps. Vielä tuoreempi Måren haastattelu 2008 NCAA:n esimaastokisoista.