Z'n Japanicorner

Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani.

Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon.

Kunimitsu Ito

Raasto.comin 14. japanilainen on niin urheilijana kuin valmentajankin ansioitunut Kunimitsu Ito, joka tietää maratonjuoksusta kaiken.

Raastaja mikä raastaja

Kunimitsu Ito raastoi ensi kertaa syntyessään 6.1.1955 Japanissa Naganon seudulla. Kuten vuoden 1998 talviolympialaisten maisemista monet varmasti muistavat, Nagano on perin vuoristoista aluetta. Siellä ylä- ja alamäkiä kulkiessaan Ito hankki itselleen kuin huomaamatta sellaiset palkeet, että niillä oli hyvä haukkoa happea kestävyysjuoksun parissa. Niin hän tekikin. 17-vuotiaana Kunimitsu pinkaisi 1500 metriä neljään minuuttiin (4.00,5), mikä ei ollut lainkaan hullumpi tulos tuon ikäiselle vesselille, varsinkaan kun lähempi vilkaisu konepellin alle riitti kertomaan, että Kunimitsu Iton masiina huokui silkkaa kestävyyttä vailla turboahdettua mailerin nopeutta.  

Niin kävi Ito koulunsa, kasvoi 163 senttiseksi tolpaksi, mutta juokseminen oli hänen mielipuuhaansa. Kun aika monet hänen ikäisensä nuoret rikkaissa teollisuusmaissa vain bailasivat, chillailivat ja pitivät hauskaa, piiskasi Ito kehoaan maantiellä tuska ainaisena seuranaan. Hänen mielestään maraton oli ehdoton kestävyysjuoksun kuningaslaji ja niinpä hän päätti juosta maratonin heti kynnelle kyettyään. Vuonna 1976 vain 21-vuotias Ito taittoikin maratonin aikaan 2.21.25. Vaikka monet eivät sitä vielä tuolloin huomanneetkaan, oli Japanissa nousemassa uusi kova maratonsukupolvi, johon Iton lisäksi kuuluivat eräät raastavaisuuteen taipuvaiset silmälasipäiset veljekset sukunimiltään Soh ja mies, joka oli aivan Seko. Koko 1970-luvun kestänyt japanilaisen maratonjuoksun aallonpohja lähenikin päätöstään ja 1960-luvun tähdet Kenji Kimiharan johdolla olivat saamassa arvoisiansa seuraajia.

Kanebon oma poika

Myös kestävyysjuoksuun satsaavat firmat huomasivat Japanin uuden uljaan maratonsukupolven nousun. Turvatakseen nousevan auringon maan juoksijoiden esiintymisen kansainvälisten maratonien kärkipaikoilla lähivuosina, firmat tarjosivat näille pestejä riveissään juoksutyöläisinä. Kun Sohin veljekset pääsivät kemiayhtiö Asahi Kasein palvelukseen ja Toshihiko Sekon kisapaidan rintaa tulisi koristamaan elintarvikeyhtiö S & B Foodsin värit, pääsi Ito lääke-, hygienia ja kauneustuotteita valmistavan Kanebon juoksutalliin. Siellä olikin hyvä kerätä määrää koneeseen, mikä oli tulevaisuutta ajatellen sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin korkoa kasvamaan.

Korko alkoikin kasvaa nopeasti. Vuonna 1977, ei vanhempana kuin 22-vuotiaana Ito raivosi ratakympin jo aivan 28 minuutin pintaan (28.01.00) ja piti maratonillakin 2.20-rajaa pilkkanaan. Kellot näet pysähtyivät 42 kilometrin ja 195 metrin raivoamisen jälkeen aikaan 2.18.57. Tällainen maratontulos ei kuitenkaan nuorta kunnianhimoista maratonhurjimusta tyydyttänyt lainkaan ja erinäisiä kovia lenkkejä, reippaita lenkkejä, kevyitä lenkkejä, ratavetoja ja Ekiden-viestejä myöhemmin ilmestyi Ito helmikuussa 1978 Bebbun maratonille vireessä. Vireessä oli myös Sohin veljeksistä toinen, Shigeru joka jyräsi Bebbussa voittoon takaraivoon asti ulottuvalla irvistyksellään ajalla 2.09.06, mutta kolmanneksi pinni ajalla 2.13.25 Ito, jonka ura näytti alkaneen täydessä nousujohteisuudessa.

Ito vetää, muut tähyävät. Mekonnen antaa iskunsa odottaa.

Niin seurasivat päivät toisiaan ja yhä kovemmin juoksi Ito lenkkejään. Hänen kuntonsa nousi kuin tappajahain evä ja vuonna 1979 hän pisteli ratakympin 28.15:een, mutta radan kiertämisen sijaan hänen tavoitteensa olivat vain ja ainoastaan maratonilla. Joulukuun Fukuokan maratonilla Ito paransikin jälleen ennätystään aikaan 2.12.08, mutta sijoittui vasta kahdeksanneksi kaukana kärjessä viilettäneen Sekon (2.10.35) ja häntä varjostaneiden Sohin veljesten (Shigeru 2.10.37, Takeshi 2.10.40) takana. Ero Sekon, Sohin veljesten ja Iton välillä oli kuitenkin tuleva kapenemaan ja kerran vielä koittaisi päivä, jolloin Ito juoksisi maratonin nelikosta kaikkein nopeimmin.

Kohti 2.10 haamurajaa

Koska Ito oli kehittynyt aika mukavasti koko juoksijauransa alkutaipaleen ajan, ei hänen tarvinnut motivoida itseään lenkille vuoden 1979 Fukuokan maratonin jälkeen. Härkämäisen puhkuvaista innostuneisuutta harjoitteluun toi varmasti lisää sekin, että hän halusi haastaa toden teolla Sekon ja Sohin veljekset kamppailuun Japanin maratonherruudesta. Kova keskinäinen kilpailu oli tälle kovalle kolmikolle pelkästään eduksi, sillä aina kun Seko, Sohin veljekset ja Ito kohtasivat, luvassa oli mitä kovavauhtisin irvistyksensekainen raastokilpa, jossa käsite ”armo” oli täysin tuntematonta valuuttaa.

Eräs hienoimmista kamppailuista Sekon ja Iton välillä nähtiin Tukholmassa 7.7.1980, jossa nämä kaksi pienikokoista, mutta sitäkin sitkeämpää japanilaista tikuttivat täysin piittaamattomina tuskasta 10 000 metrillä kärkijoukossa kierros kierroksen perään yhdessä Neuvostoliiton (Liettuan) Alexander Antipovin kanssa. Hirveän loppukirin jälkeen maaliin ryntäsi ensimmäisenä Seko ajalla 27.43,44 ennen Antipovia (27.44,58). Tämän jälkeen maaliviivan taakse radalle kieriskelemään saapui Ito, jonka aikaa 27.47,35 kenenkään ei ollut syytä pilkata.

Kunimitsu-pojan 28 minuutin perinpohjainen murskaaminen Tukholman kympillä kertoi asiantuntijoille sen, että hän oli nousemassa raketin tavoin kohti kansainvälistä kestävyysjuoksuhuippua. Koska Ito tiedettiin lisäksi maratonhulluksi, kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä hänen juoksunsa saman vuoden Fukuokan maratonilla, missä Ito rimpuili jo aivan haamurajan kynnykselle ajallaan 2.10.05 kisan voittaneen Sekon (2.09.45) ja toiseksi sijoittuneen Takeshi Sohin (2.09.47) niskaan hönkien. Itolle itselleen tuo juoksu saattoi kuitenkin olla pettymys, sillä ennen Fukuokaa hän oli vetäissyt 30 kilometrin kisan aikaan 1.29.12, mikä tarkoitti sitä, että 3 minuuttia kilometrillä oli hänelle yhtä helppoa kuin sohvalla makoilu. ”2.10 tulee olemaan vielä halpaa”, kuulivat kenties jotkut Iton Fukuokan jälkeen murisevan.

2.10 on halpaa, mutta olympiajoukkueessa on tungosta

Harmi, että vuonna 1981 ei ollut arvokisoja. Ito oli silloin nimittäin lyönnissä. Hänen lyhyehkö vartensa oli varastoitunut lukuisten kova- tai vielä kovempivauhtisten harjoitusten ansiosta täyteen raakaa vauhtikestävyyttä, joka purkaantui esiin kilpailukaudella tuhoisin seurauksin. Ensinnäkin hän veti 3000 metriä alle 8 minuutin (7.56,76). Toiseksi hän kiukkuili 5000 metriä alle 13.30 (13.29,86). Kolmanneksi hän raastoili maratonin alle 2.10 ajallaan 2.09.37. Näistä viimeksi mainittu tapahtui joulukuussa tutussa paikassa Fukuokassa, missä Ito sijoittui toiseksi ME:n juosseen Australian määräpojan Rob de Castellan (2.08.18) jälkeen. Vaikka Ito ei mitään vauhtipillastuneelle de Castellalle (10 km 30.31, 20 km 1.00.31, 30 km 1.31.09) mahtanutkaan, tärkeintä hänen kannaltaan kuitenkin oli, että Sohin veljekset olivat tuossa kisassa aivan vastaantulijoita. Shigeru näet hyytyili aikaan 2.10.19 (sijoitus 3.) ja aikaa ehti kulua 2.11.29 ennen kuin Takeshi saapui maaliin. Sen sijaan Sekoa ei kisassa näkynyt. Hän kuulemma paranteli vammojaan kävelemällä 50 km:n lenkkejä.

Halpaa on. 1980-luvun maratonikonit pyyhkivät menemään.
Ito matkaa keltaisissaan.

Vuosi 1982 oli ensimmäinen, jolloin Ito ei pystynyt parantamaan maratontulostaan. Hän veti Fukuokassa (kuinkas muuten) 2.11.45, mutta Iton fanien oli syytä ottaa huomioon, että vuosi 1982 oli monelle raastokoneelle välivuosi ennen Helsingissä pidettäviä yleisurheilun ensimmäisiä MM-kisoja ja vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoja. Helsingin MM-kisoissa Ito nähtiinkin, mutta vain kympillä. Määräkaudesta kankeana hänen tiensä pysähtyi maamme pääkaupungissa kympin alkueriin, mutta Iton tavoitteena olikin vain ja vain joulukuinen Fukuokan maraton, missä Japani karsisi miehensä seuraavan vuoden olympiamaratonille.

Niin valmistautui Ito syksyllä 1983 parhaan kykynsä mukaan Fukuokan kisaan ja vuoden kääntyessä lopuilleen hän olikin totta vieköön kunnossa. Niin olivat kuitenkin muutkin. Joulukuun 1983 Fukuokan kilvasta tulikin ilmiömäinen spektaakkeli, jossa kuusi miestä riehui alle 2.10, heidän joukossaan Ito. Valitettavasti Iton edellä oli kuitenkin kolme Japanilaista (voittaja Seko 2.08.52, kolmanneksi sijoittunut Shigeru Soh 2.09.11, neljänneksi sijoittunut Takeshi Soh 2.09.17), joten ajastaan 2.09.35 huolimatta Ito putosi olympiajoukkueesta armottomammin kuin kukaan koskaan ennen häntä. Sekon ja Sohin veljesten lisäksi ennen Itoa maaliin ehtivät myös toiseksi sijoittunut Tansanian Juma Ikangaa (2.08.55) ja viidenneksi hyytynyt USA:n Alberto Salazar (2.09.21). 

Raastoa raaston vuoksi

Olympiajoukkueesta putoaminen 2.09-ajalla oli Itolle luonnollisesti valtava pettymys, mutta minkäänlaiseen katkeruuteen hänellä ei ollut syytä. Seko ja Sohin veljekset olivat juosseet karsinnoissa paremmin ja sillä selvä. Niinpä Iton ei auttanut muu kuin jatkaa elämäänsä määrän kyllästämällä tiellä, mitä tosin välillä myös laatu höysti. Sekalaisten tunteiden vallassa Ito seurasi kesällä 1984, kuinka Los Angelesin olympiamaratonilla Takeshi Soh sijoittui neljänneksi ajalla 2.10.55, mutta jolla Seko hyytyi täydessä ylikunnossaan sijalle 14 ja Shigeru Soh totaalisessa kulkemattomuudessaan sijalle 17. Takeshi So´ta lukuun ottamatta olympiamaraton oli siis japanilaisille täydellinen waterloo, mutta elämä jatkui. Syksyllä Fukuokassa Ito juoksi viidenneksi ajalla 2.12.04, mikä viittasi todennäköisesti siihen, että aivan täyttä raikua ei hän olympiajoukkueesta putoamisensa jälkeen ollut harjoitellut.

30 ikävuotta täytettyään Ito jatkoi kuitenkin edelleen juoksijan uraansa. Keväällä 1985 järjestettiin maratonin maailmancup Japanin Hiroshimassa ja siellä maataan edusti myös Ito. Täydellinen kulkemattomuus oli kuitenkin kotikisoissa hänen seuralaisensa ja kaukana, kovin kaukana Djiboutin Ahmed Salahin ja kotimaansa uuden maratonkoneen Takeyuki Nakayaman (molemmat 2.08) takana laahusti Ito maaliin keskeyttämistä pilkkanaan pitäen sijalla 77. Syksyksi Ito kuitenkin kuntoutui sen verran, että juoksi Fukuokassa kolmanneksi kaikin puolin mukiin menevällä ajalla 2.11.19. Fukuokassa Itolla tuntuikin kulkevan aina.

Pikku hiljaa eteen tuli kuitenkin se tosiasia, että Iton ura läheni armottomasti loppuaan. Kovasti heittelehtivien suoritusten jälkeen ja olympiakisojen mentyä sivu suun ei hänellä varmaan enää motivaatiokaan ollut huipussaan. Vuodeksi 1986 Ito keräsi kuitenkin motivaationsa viimeiseen hyökkäykseen ja harjoitteli kuin maratonkuumeen kouristelema riivattu. Kovat ja kevyt harjoitukset seurasivat sopivin väliajoin toisiaan ja tämän myötä myös hänen kuntonsa kohosi herkeämättömän päättömättömästi. Keväällä hän ei tosin vielä Bostonin maratonissa ollut vireessä, vaan sijoittui siellä 10:nenneksi ajalla 2.17.02, voittaen kylläkin Suomen Pertti ”määrä” Tiaisen 2 sekunnilla. Kesän onnistuneen harjoitusjakson myötä tahti syksyllä oli kuitenkin kokonaan toinen ja Pekingin maratonilla 19.10.1986 mentiin sellaista vauhtia, että jopa Carlos Lopesin ME (2.07.12) oli vaarassa. Hirveällä samurairaivolla Japanin pojat Taisuke Kodama ja Kunimitsu Ito jättivät taakseen kilometrin toisensa jälkeen ja ankaran, kuolemaa halveksuvan, kamikazemaisen raaston jälkeen tultiin maaliin järjestyksessä Kodama (2.07.35) ja Ito (2.07.57). Vihdoinkin Ito oli juossut täydellisen maratonin, jollaiseen hänen kykynsä edellyttivät. Merkittävää tässä hänen kannaltaan oli myös se, että hänen aikansa oli kovempi kuin Sekon (2.08.27) ja Sohin veljesten (2.08.55-2.09.06) ennätykset. Tämän juoksun jälkeen oli Iton hyvä heittää kisakenkänsä uunin pankolle ja siirtyä juoksu-uran jälkeiseen elämään.

Valmentajaguru

Koska Ito oli koko aktiiviuransa ajan pysynyt uskollisena edustamalleen Kanebolle ja koska hän oli jo omalla juoksijan urallaan ollut sangen kiinnostunut kestävyysjuoksuvalmennukseen liittyvistä asioista, oli luonnollista, että hän siirtyi omakohtaisen määrän hylättyään Kanebon valmentajaksi. Eipä kulunut kauaakaan, kun eräs nuori hurjimus kiinnitti valmentaja Iton huomion. Tämä näet raastoi kuin ei olisi koskaan raastamatta ollutkaan. Niinpä Ito tarjosi tälle paikkaa Kanebossa ja nuori hurjimus otti paikan vastaan. Hurjimuksen nimi oli Toshinari Takaoka.

Sensei puhaltelee vauhtia suojatteihinsa.

Iton harjoitusohjelmat purivat häneen kuin veitsi akillesjänteeseen ja Iton valmennuksessa Takaokasta tuli nelinkertainen Japanin ennätysmies (3000m 7.41,87, 5000m 13.13,40, 10 000m 27.35,09 ja maraton 2.06.16) sekä olympiakisojen 7. 10 000 metrillä ja MM-kisojen 4. maratonilla (tilanne vuoden 2007 alussa). Myös muilla Iton oppilailla kulki, mainittakoon heistä mm. Helsingin MM-maratonillakin esiintynyt Satoshi Irifune (maraton 2.09,58). Takaokan juostua Chicagossa vuonna 2002 Aasian ennätyksen 2.06,16 ja voittaessa Paul Tergatin Ito sanoi: ”On suuri kunnia valmentaa Takaokan kaltaista juoksijaa. Hän on niin suuri lahjakkuus.” Yhtä hyvin Takaoka olisi voinut sanoa: ”On suuri kunnia olla Iton valmennuksessa. Hän oli suuri juoksija ja suuri valmentaja. Hän tietää maratonista kaiken”.

Kunimitsu Iton parhaat

Maraton

2.07.57 (2.) Peking 19.10.1986
2.09.35 (6.) Fukuoka 4.12.1983
2.09.37 (2.) Fukuoka 6.12.1981
2.10.05 (3.) Fukuoka 7.12.1980
2.11.19 (3.) Fukuoka 1.12.1985
2.11.45 (4.) Fukuoka 5.12.1982

Lisäksi 3000m 7.56,76, 5000m 13.29,86, 10 000m 27.47,35, 30 km tiellä 1.29.12

Lähteet

Athletics 1986. The International Track & Field Annual. The Association of  Tarck & Field Statisticians.

Castellini, O. 1989. Marathon handbook 1989. London: IAAF.

Hannus, M. 1983. Fukuokan aikakirjat. Juoksija 13 (12), 28-31.

Nakamura, K. 2002. Chicago run secures Takaoka’s Asian distance record monopoly http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=19861.html [31.1.2007]

Track and Field all-time Performances Homepage. http://www.alltime-athletics.com/m_10kok.htm [1.2.2007]

Teksti: Z
Kuvat lähteestä Castellini 1989.