Uusi vuosi otettiin vastaan juosten. Raasto.comin toimittaja lähetettiin vuoden vaihteen kunniaksi pois kotoa. Kenth Anderssonin kutsu kävi ja soturihan otti sen vastaan. Määränpääksi muodostui Itävalta ja tarkemmin sanottuna pieni kyllä Linzin läheltä, merkiltään Peuerbach. Peuerbach on pieni 5000 asukkaan kylä, jossa ei paljoa vuoden aikana tapahdu. Mutta vuoden vaihteen aikaan kylä herää henkiin ja syynä on kestävyysjuoksun huuma. 25 kertaa järjestetty uudenvuoden juoksutapahtuma on kylän vuosittainen iso asia. Karnevaalitunnelma vallitsee ja kansalla hyvä mieli. Kaikki kylän asukkaat ovat käytännössä paikalla, kun juoksijat kiertävät 850 metrin mittaista rinkiä hana pohjassa kylän kapealla pääraitilla. Tapahtuma kestää koko päivän. Puoliltapäivin lähtevät ensimmäiset sarjat liikkeelle. Junnusarjoilla aloitetaan, välissä ovat kuntosarjat, viestit ja maastopyöräilyt. Iltapäivällä on sitten päälähtöjen aika naisille ja miehille.

Kilpailun starana on viime vuosien aikana ollut Gunther Weidlinger, joka edustaa järjestävää seuraa. Mies ei tosin ole kotoisin kylältä, mutta paikan kingi hän silti on. Guntherille on turha ryppyillä Peuerissa. Miestä ei myöskään helposti voiteta siellä, sen voin lukijoille paljastaa. Jotkut ovat jopa vinoilleet, että Gunther juoksee kauden parhaan kisansa joka vuosi Peuerissa. Mene ja tiedä siitä, mutta kovaa kaveri kyllä liikkuu. Guntherillä on Peuerissa jopa oma fanilaumansa, jotka roikottavat Gunther-lakanoita mukanaan. Öisin ilmeisesti nukkuvat niissä samoissa lakanoissa. Hurja meininki.

Tänä vuonna raasto.comin sivuille kirjoittanut toimittaja ajettiin matkaan yksin. HELLstenin piti olla mukana, mutta eihän sitä lentokentällä näkynyt. Taisi eksyä matkalla. Utriainenkin vetäytyi Espanjan lämpöön ja oma vaimo jäi kotisohvalle palautumaan opiskelukiireistään. Siis toivon mukaan. Lähdin siis yksin, kun kerran muutakaan tekemistä en keksinyt. Olen temponut määrää melkoisesti viimeisen kuukauden, koska loka-marraskuu meni sairastelujen takia melko reisille. Japaniin tuli lähdettyä mukaan melko turistiksi vasta parin viikon treenillä, mutta nyt on jo lähtötilanne selkeästi parempi. Viime vuodesta ollaan toki jonkun verran vielä perässä, mutta varsinkin peruskestävyyden osalta on mukavasti saatu kiinni.

Maratonvauhtista harjoittelua on tullut mukavasti, mutta nopeampaa taas aika niukalti. Siksi tiesin jo etukäteen, että 6,8 km olisi meikäläiselle tällä hetkellä melkoinen pikamatka, enkä viitsinyt hirveästi alkaa herkistelemään sitä varten. Normaali kovan viikon ohjelmalla tein edelliset treenipäivät eli maanantaina 15k kovaa ja keskiviikkona 5k kovaa+5x1000m. Sen verran piti ”nopeutta” kokeilla, että keskiviikon treenin viimeisessä vedossa kiihdytin lopussa viimeisen 400m 63 sekuntiin ja koko vedon melko helposti 2.44. Ei ihan paskasti, muttei kovin hyvinkään. Näiltä pohjilta leppoisin mielin kohti lentokenttää.

Reissu alkoi Turusta perjantai-aamuna klo 5.15 herätyksellä. Lento klo 6.40 ja sieltä sitten Köpiksen kautta Wieniin. Wienissä klo 10.40 ja sieltä sitten junalla 2,5 tuntia Peuerbachiin. Olisin perillä siis siinä klo 14-15. Ja sitten mä heräsin todellisuuteen. Lento Wieniin oli 1,5 tuntia myöhässä vaikeiden olosuhteiden takia. Itävallassa oli pyryttänyt lunta ilmeisesti melkoisesti viime päivinä.  Perille Wieniin kuitenkin päästiin. Lentokentällä vastassa oli kaikkien organisaattorien äiti ja isä samassa pakkauksessa, Klaus. Klaus on sympaattinen silmälasipäinen miekkonen, jolla on kova tsemppi päällä. Hanskat tosin hiukan hukassa aina välillä, mutta sehän kuuluu asiaan. Kait. Klaus kertoo ensi töikseen, että nyt on tilanne se, että pitäisi odottaa ruotsalaisten lentoa pari tuntia kentällä, vai haluanko kenties lähteä yksinäni junalla kohti Peueria. No en jäänyt odottelemaan. Ei millään pahalla svenssoneita kohtaan toki. Olin vain väsynyt ja halusin päästä pikku hiljaa perille. Paineltiin siitä sitten päärautatieasemalle, jossa Klaus antoi lipun käteen ja sanoi: ”Tossa on lippu, junasi lähtee vartin päästä, mutta saattaa olla noin 15 minuuttia myöhässä. Nähdään Peuerissa – moro!” Nämä sanat mielessäni istuin samalla odotushuoneen penkillä 3 tunnin kuluttua. Joo se oli näköjään pikkusen myöhässä.

Lopulta reilun kolmen tunnin odottelun jälkeen hyppäsin toiseen junaan, joka meni kohti Linziä. Minun junani oli lumen takia niin jumissa, että mitään takeita koko lähtemiseen saman vuorokauden aikana ei ollut. Ajattelin, että eiköhän sieltä sitten jotenkin päästä perille, ainakin olisin vähän lähempänä. Siinä istuessani junassa, havaitsin yhtäkkiä tutun huuruisen katseen vilahtavan vaunun toisessa päässä. Siellähän oli itse Klaus! Kaveri oli saanut ruotsalaiset haettua kentältä ja oli huomannut, että kaikki junat olivat aivan solmussa ja liikenne sekaisin. Ensi töikseen mies totesikin, että ”koko maa on mennyt ihan sekaisin lumen takia. Kaikki junat ovat pahasti myöhässä! Mikään ei toimi!” Juu kyllä näin on, onhan mulla silmät päässä ajattelin. Matka kuitenkin eteni taas ja Klaus järkkäsi meille kyydin loppujen lopuksi illan saatossa Weissin asemalta Peueriin. Perillä oli -15 astetta, joten hieman palelsi, mutta ainakin kohta saisi ruokaa! Ei muuta kuin suoraan avajaistilaisuuteen, jossa perinteisesti pidetään puheita, kiitellään sponsoreita, esitellään juoksijat ja sitten syödään. 1,5 tunnin kuluttua kannettiin vihdoinkin ruokaa pöytään ja se todella maistui. Raasto.comin toimittaja muuten esiteltiin juoksijoiden esittelyssä ”Finnisch Meisterina”, mutta virhehän se oli. Paljon totuudenmukaisempi ja omaa mieltä lämmittävämpi, olisi ollut Raasto.comin mestarin titteli…  Ruokailun jälkeen koitti sitten pitkän päivän paras hetki, kun väsynyt matkalainen kantoi laukkunsa hotelliin klo 22, kävi suihkussa ja sammui sänkyynsä. Lights out, please.

10 tunnin unien jälkeen mieli ja kroppa tuntuivat taas hyviltä ja oli aika herätä vuoden viimeiseen päivään. Ulkona tuli lunta edelleen ja yön aikana sitä vasta olikin tullut. Pakkanen oli laskenut onneksi -5:een. Kylmä se on sekin, mutta aivan toista kuin -15. Aamulenkillä sain todeta kaikkien muiden juoksijoiden tavoin, että reitti oli umpijäässä. Ja niin olivat jalkanikin. Kirosin itseäni. Olisi sittenkin pitänyt jaksaa iltamyöhällä edes pienelle verryttelylle, jotta olisi saanut vähän jalkoja auki matkustuksen jälkeen. Mutta ei voi mitään. Turha kitistä, kun on jo… ja niin edelleen.

Aamupalan jälkeen palasin lepäilemään pariksi tunniksi ja seuraavan kerran astelin ulos klo 14 jälkeen. Järjestäjät olivat tehneet aivan mahtavaa työtä ja saaneet reitin putsatuksi lumesta. Jää ja lumi olivat 99 prosenttisesti poissa ja reitti puhdas. Ainoastaan yhdellä vajaalla 100 metrin pätkällä oli hieman jäätä havaittavissa. Ei todellakaan haittaa ajattelin, koska ihmeitä ei voida vaatia ja nyt oltiin jo todella lähellä sellaista. Paikalla oli jo hieno tunnelma, kansa nauroi ja lauloi ja aurinkokin pilkotti pilven takaa. Ei muuta kuin verryttelemään. Jalkani olivat edelleenkin aika kohmeessa, mutta pikku hiljaa ne siitä aukesivat. Mieli oli positiivinen ja tunnelma mukava. Tiesin, että pakkasilma tulisi käymään keuhkoihin aika raskaasti, joten otin verryttelyn aikana muutaman totuttavan hivenen kovemman vedon. Viime vuodesta tiesin, että tässä kisassa lähdettäisiin liikkeelle todella kovaa. Viime vuonna juoksin ensimmäisen kilometrin 2.50 tasan ja olin koko 40-päisen juoksijajoukon vihoviimeinen sillä kohtaa. Tänä vuonna halusin kokeilla erilaista taktiikkaa. Ajattelin, että paukaisen ensimmäiseen alamäkeen hullunkiilto silmissä ja katsotaan sitten siitä eteenpäin. Ei ehkä ihan viisain taktiikka näillä määrillä...

Lähtöalueella oli hyvä tunnelma päällä ja omat jalatkin tuntuivat asteen paremmalta. Kilpailijat esiteltiin vielä lavalla yleisön edessä muutama minuutti ennen starttia. Huomasin, että muutama kaveri veti tässä vaiheessa shortseja esiin. No perkele, kun nyt täällä asti ollaan, niin kyllähän sitä meikäkin. Hotellihuone oli aivan vieressä, joten ei muuta kuin sinne ja puoliropparit päälle. Ei sitä ennen ole lyhyissä tullut juostuakaan
-5:ssä asteessa. Kyllä sitä kisassa varmasti lämpiäisi!

Startti. Porukka lähtee todella kovaa. Meikä joukon keskivaiheilla, todella hyvä telineistä irrottautuminen siis tällä kertaa. Latasin ensimmäiseen alamäkeen ehkäpä noin sijalla 15. Sitten tasaisella ohi parista kaverista ja kärkijoukon hännille. Imin pakkasilmaa kuin kala kuivalla maalla, mutta ei auttanut. Kärki meni vielä kovempaa. Viimeiseen ylämäkeen tultaessa olin muutaman metrin kärkijoukkoa perässä. Gunther meni näköjään keulilla. Ensimmäinen kierros täyttyi, sitten seuraavan kierroksen alamäessä kilometri. Ohitin sen ajassa 2.45 – tiesin olevani pulassa. Kärkiletkasta putosi pari, ohitin heidät ja olin nyt noin 10. Toisen kierroksen loppupuolella tavoitin taas yhden kaverin, katsoin rinnalleni ja huomasin John Mayockin kärsivän ilmeen. Ei kummallakaan ei ollut Konosen Vallun tappavaa katsetta, vaan lähinnä sellainen kärsivä, pelonsekainen irvistys, josta kuvastui epätoivo ja kärsimys. Painelin kuitenkin Johnin ohi, koska miehellä tuntui olevan todella huono päivä ja vauhti laski dramaattisesti. Kärki karkasi tässä vaiheessa meikäläiseltä tasaisesti. Kolmannen kiekan lopussa ohitin 2.16 juosseen marokkolaisen maratoonarin. Vaikka itselläkin tuntui kylmä pahalta, niin eiköhän näillä Afrikan pojilla kuitenkin vielä pahemmalta. Sen jälkeen olin yksin.

Vauhti oli tästä eteenpäin melko tasaista taivallusta. Yksin painelin menemään ja pidin yllä sellaista mukavaa vauhtia. Kilpailua ei paljoa ollut, kun edellä menevät olivat kaukana ja toisaalta takanakaan ei ollut ketään lähellä. Kierroksia ei paljon löytynyt, vaan meno oli sellaista tasapaksua. Alku siis hieman liian kova tämänhetkisiin vauhtireserveihin nähden. Mitään hyytymistä ei kuitenkaan tullut, vaan kierrokset olivat tasaisia. Viimeisellä parilla kierroksella otin jo aika rennosti ja nautiskelin tunnelmasta. Maaliin tultiin ajassa 20.09, reilut 20 sekkaa heikommin kuin vuosi sitten. Sijoitus oli 8. Olin kuitenkin tyytyväinen, koska keli oli sen verran vaikea, että muillakin ajat heikkenivät edellisistä kisoista. Sellainen mukiinmenevä treenikisa sanoisin. Edellä seuraava mies oli Martin Pröll noin 20 sekunnin päässä, joten aika kaukana meni selkä.

Tuloksia tutkailtaessa huomiota herätti Guntherin kova meno. Mies jäi vain 10 sekuntia viimevuotisestaan ja 11 sekuntia kovana pidetystä Richard Limon reittiennätyksestä. Todella kovaa menoa, jota vanha kehäkettu Kenth Anderssonkin ylisti maailmanluokan suoritukseksi. Viime vuonna mies oli sentään vielä suhteellisen kovilla Job Tanuin ja Eric Chirchirin kanssa. Nyt kenialaiset jäivät 20-30 sekuntia parhaistaan ja puoli minuuttia Guntheristä. Tanui on 3.35 mies 1500m:llä ja Chirchir on painellut maantiekympin 28.00. Joten kannattaa varmasti seurata silmä tarkkana Weidlingerin menoa tulevalla hallikaudella.

Kisat päättyvät aina mukavaan illanviettoon ja tällä kertaa siitä saatiin irti jotain hyötyäkin juhlimisen lomassa. Raasto.comin yksinäinen vaeltaja sai kutsun John Mayockin ja perheensä illallispöytään. Miehen mietteistä on luvassa pieni haastattelu sivuille hamassa tulevaisuudessa. Eli about huomenna tai ehkä jopa tänään. Mayock osoittautui todella mukavaksi herrasmieheksi, joka on ollut monessa mukana. Haastelujen lomassa myös raasto.comin raivoraastaja joutui tiukkaan paikkaan, kun Elisabeth Mayock, 5v, pisti meikäläisen tiukkaan tenttiin. Elisabeth kuuli, että meikäläinen tulee Suomesta ja sillä hetkellä alkoivat tiukat kysymykset joulupukista ja tämän liikkeistä vyörymään. Rimaa hipoen selvittiin tuosta tentistä läpi. Selkeästi reissun tiukin paikka.

Nyt ei sitten muuta kuin uusia seikkailuja kohti. Perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen Italian leiri, jonka aikana kuntoa kohotetaan kohti kevään tärkeintä mittelöä eli maratonia. Hieman on vielä auki kevään lopullinen suunnitelma, mutta näillä näkymin Hampuriin suunnataan katseet. Siellä on luvassa kisa, jossa olisi mahdollista yrittää 2.14-15 aikaa isommassakin porukassa. Monessa muussa kisassa on vaarana se, että joutuu yksin taivaltamaan lähes koko matkan. Itselläni on kaksi maaliin juostua yritystä, joissa molemmissa on saanut tehdä töitä yksin. Roomassa painelin 7 km:stä maaliin asti yksin, joten mukavaa olisi päästä kokeilemaan porukassa. Hampurissa ilmeisesti on mukana Euroopan maratoneista eniten 2.12-2.16 miehiä, joten sinne mieleni halajaa tässä vaiheessa. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon maantietä edessä ja varmasti jokunen starttikin. Jos kaikki menee putkeen, ajattelin juosta puolikkaan leirini lopuksi Rooma-Ostia juoksussa, joka on yksi Euroopan parhaita puolimaratoneja. Sen lisäksi saatan startata myös jossain muualla. Huhtikuussa on sitten edessä ehkäpä jokunen startti kotimaassa, riippuen sen tulevan maratonin ajankohdasta. Jos juoksen Hampurissa, niin silloin ehkäpä myöskin SM-maantiellä. Katsellaan! Hyvät Uudet Vuodet kaikille raastajille!

-T