Menisinkö hölkkään vai lähtisinkö kotoa hölkälle? Tämä kysymys on varmasti monen juoksijan mielessä, kun suunnitellaan viikonlopun ohjelmaa.

Niin monta kuin on hölkkää niin on myös järjestäjiä. Monen hölkkäkisan järjestäjän perimmäinen ajatus pelkän hölkän järjestämisestä ei nykyään täytä hölkkärien vaatimuksia miltään osin. Valitettavan usein ainoan, jonka jokainen järjestäjä on muistanut, on osanottomaksu! Tarkoituksena on kaivaa hölkkärin lompakosta viimeisetkin sentit. Miten voi pyytää hölkästä 10 euroa tai saati sitten 20 euroa ja näkeepä niitä vieläkin korkeampia maksuja... Yleensä vain vastineeksi et tälle rahalle saa juurikaan mitään. Sattuipa tuossa silmiini sellainenkin hinta, että kympin matkasta olisi pitänyt jälki-ilmoittautuneen maksaa yli 50 euroa ja samaan tapahtumaan olisi halvimmillaan päässyt 29 eurolla. Ollaanhan tässä itsekin oltu tyhmiä, kun menin osallistumaan Tukholmassa juostavaan Midnattsloppettin ja kun jälki-ilmoittautuneena starttasin, niin maksaa piti n. 50 euroa. Enkä edes hakaneuloja tuohon hintaan saanut vaan nekin piti mennä kyselemään jo aiemmin juosseilta junioreilta. Muuten se tapahtuma oli kyllä hyvä ja tutustumisen arvoinen ja siitäpä on vielä tulossa kisaraporttikin tässä piakkoin.

Mikä niissä hölkissä oikein maksaa, varsinkaan kun aina eivät edes järjestelyt toimi? Otetaanpa vertailuksi vaikka suunnistuskilpailut, joissa järjestäjän tarvitsee kisat järjestääkseen tehdä huomattavasti enemmän töitä kuin hölkkätapahtumien järjestämiseksi (Silti osallistumismaksuissa ei eroa ole tai no jos on niin suunnistuskilpailuihin osallistuminen on halvempaa). Ensimmäisenä suunnistuskilpailuihin tarvitaan maasto, josta aletaan tekemään karttaa, joka on luonnollisesti tulostettava väritulosteena jokaiselle metsään haluavalle. Maanomistajilta tarvitaan luvat ja näitä maanomistajia voi kartan alueella olla enemmänkin kuin yksi. Tarvitaanhan hölkkäkilpailuihinkin lupa (jos se kulkee yleisillä teillä ja varsinkin jos siitä on haittaa muulle liikenteelle), mutta se hoitunee yhdestä paikasta? (Minulla siis ei ole hölkkäkilpailuiden järjestämisestä kokemusta.)

Tulostamisen ja lupamenettelyn lisäksi ratamestari suunnittelee radat, joka vaatii useita tunteja metsässä vaeltelua sen lisäksi, että sama määrä menee kotona työpöydän ääressä. Rastipukit tehdään rasteille. Ne viedään metsään, johon tarvitaan useampi henkilö. Joka rastilla on myös rastilippu ja yksi tai useampi elektroninen emit-leimasinlaite. Ymmärrettävästi tämä leimaussysteemi tarvitsee myös asiantuntevia talkoolaisia lähtöön ja maaliin. Sitten nämä rastit on vielä joskus kilpailun jälkeen haettava pois metsästä. Tämä kaikki vähintään tarvitaan siihen, että kilpailijoilla olisi vasta radat kunnossa. Yleensä kilpailukeskus muuten on jossain muualla kuin urheilukeskuksessa, joten uuden ”keskuksen” rakentamiseen tarvitaan myös aika lailla talkoolaisia... Toki hölkkäkilpailuissakin tarvitsee suunnitella radat, mutta hölkissähän olisi suositeltavaa, että radat olisivat vuosittain samat Tällöin voisi olettaa, että kerran kun ne radat suunnitellaan niin ne tehdään niin, että reitillä olisi mahdollisimman vähän risteyksiä ja teiden ylityksiä, järjestysmiesten minimoimiseksi ja eksymisten välttämiseksi. Tosin tässäkään asiassa ei joka puolella onnistuta, vaan joka vuosi reittiin tulee muutosta ja ajan vertailu edellisvuoteen vain hankaloituu.

Kyllähän reitti voi olla vaikka kuinka mutkainen ja mäkinen tahansa kunhan vain opastukset olisivat kunnossa, eikä porukkaa eksyisi. Oikeastaan suositeltavaa olisi, että reitti olisi monipuolinen ja maisemaakin olisi vaikkapa tehdasalueen sijaan. Ei se voi olla niin vaikeaa merkitä reittiä niin hyvin, ettei juoksijan tarvitse koko aikaa jarrutella vain sen takia, että takaraivossa on epäilys siitä olenkohan minä vielä reitillä tai käännytäänköhän tästä vasemmalle vai mennäkö suoraan... Näin ei ole käynyt ainoastaan kerran eikä kahdesti vaan useasti.

Toissa viikolla kävin juoksemassa Maskussa, Katajan Kiertoa ja pisteet sinne! Tapahtuma oli hyvin järjestetty! Ensinnä, kun astutaan ilmoittautumishuoneeseen niin näkee seinällä ison kartan johon on reitti merkitty niin selvästi, että siitä jo tietää, että täällä oli tämä puoli hanskassa. Verryttelyä tehdessäni huomasin, että täällähän on jopa kilometrikyltit kohdillaan. Siis täh! Moni järjestäjä taas mietti, että millä me ne mitataan. Soittakaa vaikka paikalliseen suunnistus-seuraan niin sieltä kyllä tulee joku innokas ja opastaa tai tekee sen itse. Liidut maassa mutkien kohdalla ja kreppinauhoja puissa ja liikennemerkeissä. Sen lisäksi itse hölkässä risteyksiin oli ilmestynyt järjestysmiehiä. Loistavaa! Toinen esimerkki löytyy hyvin läheltä Maskua, Askaisista. Olin siellä jossain vihanneshölkässä. Ilmoittautuessa näin seinällä jostain puhelinluettelosta repäistyn kartan johon oltiin tuhrattu jotain viivaa päälle. Verryttelyssä eksyin jo reitin ensimmäisessä mutkassa. Olihan siellä kymmenen sentin korkeudella jonkin opaste, mutta ei sitä vielä kymmenen metriä ennen risteystä kyllä näkynyt. Sitten itse kilpailussa jossain 6km:n kohdalla minua juoksee joukko hölkkäreitä vastaan ja alkaa opastamaan minua, että hei, sulla on väärä suunta poika. No, itse sentään tiesin suunnan oikeaksi, sillä olinhan vihannestellut siellä jo viime vuonna. Kilometrikylttien merkitsemiseksi ei tarvitsisi kuin yhtenä vuotena mitata se reitti vaikka fillarilla ja laittaa kilsojen kohdille merkit – ei ole vaikea homma. Ja opastekyltit voi sitten kiitoksia, vaan laittaa vaikkapa parikymmentä metriä ennen mutkaa eikä niin, että opaste makaa siellä maassa siinä kohtaa josta käännytään.

Juomapuoli on aivan varmasti haastava hoitaa niin, ettei juoman nauttiminen hidastaisi matkantekoa. Kuitenkin on niitä hölkkiä, jossa mehupisteellä on hölkkärien lähestyminen arvioitu yhtä päin honkia kuin lauantain lottonumerot. Vihanneshölkässä mehupisteelle lähestyessäni juomapisteen herra alkoi hädissään repiä pahvimukeja muovista siinä kohtaa, kun juomapöytään matkaa oli n. 5m. Ei sillä, että olisin siinä jotain juonut, mutta kuitenkin... samaan osanottomaksuun senkin puolen olettaisi olevan kunnossa!

Numerolaput. Tässä on opittavaa vielä monella. Vaikka hölkät on hölkkiä niin ei kiitos hiihtonumeroita. Jossain näkee jopa trikoomallisia paidan tyylisiä numeroita. Ne ovatkin tosi hyviä, varsinkin kesäkuumalla. Miten hankalaa voi olla järjestää ihan tavalliset numerot, jotka kiinnitetään hakaneulalla neljästä nurkasta? Joo, niistä tulee reikä puseroon, mutta eiköhän me kaikki hölkkärit olla valmiita yksi tai kaksi paitaa siihen uhraamaan, että siihen tulee reikiä. Ei ole kivaa kovalla tuulella tällaisen rääpäleen juosta, kun hiihtonumerosta muodostuu mahtava pallopurje ja alkaa valtava luoviminen.

Palkinnot. Aivan, pitäisikö sellaisetkin olla? Juuri näin se menee. Pokaali riittää, onhan tämä sentään hölkkä tai kierros. Ei suinkaan kilpailu. Voi perse! Itse olisin tyytyväinen, jos edes kolmelle parhaalle annettaisiin osanottomaksu takaisin tai edes luvattaisiin ensi vuoden hölkkään ilmainen osanotto, mutta EI! Parhaimpia palkintoja, joita olen saanut noin kymmenen euron osanottoa vastaan ja kolmen parhaan joukkoon sijoittuessani, on Aitokahvi-paketin, joka lyötiin kotikaupungissani järjestettävässä hölkässä kouraani. Kaiken kukkuraksi huomasin tarkistaa paketin pohjasta parasta ennen päiväyksen, joka oli ollut noin kolme kuukautta sitten. Seuraavana vuonna samassa hölkässä oltiin kuulemma voittajalle annettu sinappituubi. Turussa taas eräässä hölkässä sain työmiehen rukkaset, ja sainpa jossain jopa Moskovan olympialaisista kertovan kirjankin. Siinä vain oli sivut yhteen liimautuneena niin pahasti, että tuskin puolia sivuja edes pystyi lukemaan.

Eli normaali setti on pokaali ja osanottomitali. Niin juu! Osanottomitali. No tässä vaiheessa siellä hölkkäkisojen organisaatio miettii, että pitäisikö siihen osanottomitaliin tehdä tämän vuoden kaiverrus. Mitä turhia, sinne laatikon pohjalle ne kuitenkin menee joten mitä turhia. Että terveiset taas sinne Varsinaissuomalaiseen vihanneshölkkään, jossa juuri näin menetellään. Onpa siellä muuten ajateltu osanottomitalin jakokin niin, että se annetaan jo ilmoittautumisen yhteydessä ja siis ilman kaiverruksia.

Parempi kun hölkkärit vaan hölkkäisivät kotonaan niin ei TARVITSI nähdä vaivaa ja stressata jonkun hölkkäkilpailun järjestämisen kanssa.

Mikä on siis tämän rahastuksen takana muuta kuin järjestäjien ahneus. Muutamia hölkkiä, juoksuja, maratoneja sun muita tapahtumia löytyy jossa järjestäjille riittää, että siellä on mahdollisimman paljon sauva-kävelijöitä mukana. Tosin en ymmärrä miksi nämä sauvakävelijät (tai firma) maksavat ihan järjettömiä summia siitä, että pääsevät ruuhkaan kävelemään. Kyllä Suomestakin sentään vielä löytyy sellaisiakin suuria tapahtumia, jotka suuresta massasta huolimatta haluaa hölkkiinsä myös Suomen kärkeä mukaan. Nopeasti mieleen tulee eCross, Forssan Suvi-ilta, Lassen Hölkkä, Joutsenon Kullervo-maraton ja onhan näitä tuolla syrjemmällä muitakin...

Muuten en varmasti ihmettelisi tätä niin paljon, mutta olen onnekseni päässyt ulkomaillekin kisailemaan kohtuu mukavasti, ja melkeinpä aina nämä kilpailut ovat olleet suuria massatapahtumia. Siitä huolimatta siellä on hoidettu asiat poikkeuksitta niin, että mukana on runsaasti sekä paikallisia että ulkomaanlaisia huippuja. Ranskassa olen ollut kolmesti Tout Rennes Courtissa mukana ja vaikka Rennes on suurkaupunki niin siellä onnistutaan sulkemaan ydinkeskusta päiväksi vain juoksulle. Startteja tapahtuu pitkin päivää huipentuen niin, että viimeisenä juoksee Elite-sarjat. No tämä taas pomppasi ihan eri aiheeseen mistä aluksi avauduin, mutta hyvin järjestetyistä ulkomaan tapahtumista tämä kai alkunsa sai?

Nyt kun päästiin aiheesta hieman syrjemmälle niin tähän lopuksi vielä ihan jostain muusta.

Tuossa edellispäivänä, kun taas lähdin kotoani lenkille niin tuohon Rio de Raision urheilukentälle saavuttuani huomasin, että siellähän on koulujen väliset sukkulaviestit. Jäin hetkeksi kentän laidalle venyttelemään ja ihailemaan miten innoissaan nuoret olivat, kun olivat päässeet edustamaan luokkaansa koulujen väliseen sukkulaviestiin. Hienoa oli katsella, kun joukossa oli selvästi lajia harrastavat trikoot jalassa ja toisilla taas oli samettihousut. Jotkut veti lenkkareilla jotkut paljain jaloin. Tyylejä oli monenlaista, mutta jokainen oli aivan mahtavalla asenteella mukana. Lehterit pullistelivat vuoroaan odottavista luokista ja jo juosseista. Kauhean kova huuto niistä muksuista lähti. Se oli hienoa katseltavaa!! Aivan, sitten muistin. Hitto! Mähän en ikinä päässyt luokkien väliseen sukkulaviestiin. Katsoin kentälle. Mitä, onko niitä joukkueessa noin monta? Melkein koko luokka... ON. HITTO! No, mähän olen aina ollut tälläinen rääpäle, enkä ainakaan lahjakas.

Ja tuosta tuli vielä mieleen, että PM-kympin lähtöviivalla tuli yht´äkkiä mieleen ajatus, jos vaikka varastais kympillä. Se olis hienoa. Samassa yritin varastaa, mutta vain sadasosaa ennen lähettäjä ampui. En kerennyt. Yritin siis ottaa varaslähdön ja epäonnistuin. HITTO! Aika surkeaa...naureskelen itselleni.

Ei muuta kuin RAASTOA. Menkää hölkkiin! Ne ovat hienoja.

-Hell