Hampurin maraton juostiin 29.4.2007. Lue raasto.comin kisaraportti ei niin huippunäkökulmasta Hampurista nyt!

Perjantai 27.4.

Herään helsinkiläisessä hotellissa klo 4.45 aamulla ja avaan teksti-tv:n. Siellä sanotaan: SAS:n lentolakko on päättynyt. Viimeiset pari päivää on ollut hirveää säätämistä tuon lakon takia. Alkuperäisen suunnitelmansa mukaan minun piti lentää Hampuriin Turusta Kööpenhaminan kautta perjantaina klo 12.55, mutta kun SAS:n tanskalaisen lentohenkilökunta sai päähänsä mennä ennalta varoittamattomaan lakkoon tiistaina, on siitä lähtien lennot Kööpenhaminaan ja varsinkin sieltä eteenpäin peruttu. Lento olisi kyllä Hampuriin jotain muuta kautta SAS:n mukaan järjestynyt, mutta vasta lauantaina, mikä olisi tarkoittanut sitä, että peli maratonia ajatellen olisi pelattu. Kisapaikalle ei näet ole mitään järkeä reissata päivää ennen kisaa. Siispä oli otettava käyttöön suunnitelma B. Varasin Finnairilta lipun Helsingistä Hampuriin, mutta kone lähtisi jo perjantaina Helsingistä klo 7.50, joten Helsinkiin olisi mentävä yöksi. Finnairin lippu piti maksaa torstaihin klo 17 mennessä ja koska lakko ei siihen mennessä ollut loppunut, maksoin Finnairin lipun ja lähdin torstai-iltana Helsinkiin. Illalla nukkumaan mennessä lakko oli vielä päällä, mutta nyt aamulla herätessä se on siis päättynyt.

Turha on kuitenkaan murehtia läikkynyttä maitoa, sillä mikään ei saa nyt häiritä maratonkeskittymistä. Siispä mysliä ja tankkausjuomaa naamaan, kamat kantoon ja lentokenttäbussilla 35 minuuttia Helsingin lentoasemalle. Saavuttuani lentokentälle ja läpäistyäni turvatarkastuksen nousen Hampurin koneeseen ja olen täydessä unessa jo ennen kuin koneen pyörät irtautuvat maasta. 1,5 tunnin nukkumisen jälkeen herään ja puoli tuntia myöhemmin laskeudun Hampuriin paikallista aikaa klo 8.50. Otan kassini hihnalta ja astelen lentokentän ovesta ulkomaailmaan, missä kyyti suomalaiseen merimieskirkkoon on jo odottamassa.

Ahtaudun parin merikarhun kanssa samaan pakettiautoon, matkustan lentokentältä majapaikkaani merimieskirkkoon, syön siellä aamupalan, litkin tankkausjuomaa, huilaan tunnin, minkä jälkeen on aika lähetä lenkille. Ohjelmassa on 8 km, josta 6 minuuttia on kovaa (hieman maratonin kilpailuvauhtia kovempaa), jotta paikat aukeaisivat. Keli tuntuu todella kuumalta (se on 25 astetta, vaikka on vasta aamupäivä). Täytyy toivoa, että maratonpäivänä se olisi viileämpi. Lenkin ja suihkun jälkeen huilaan hetken, käyn läheisessä ruokapaikassa syömässä pastaa, menen metrolla kisaexpoon hakemaan kilpailunumeroni, palaan takaisin kämpille ja menen peiton alle tarkoituksenani nukkua päiväunet. Juuri kun olen vaipumassa uneen, oveen koputetaan. Kukapa muukaan siellä on kuin juuri pelipaikalle saapunut Pasi ”Elmeri” Hautamäki. ”Mitä äijä?” ”Mitäs tässä.” ”Oletko kunnossa?” ”Olenpa hyvinkin”. Tämän syvällisen keskustelun jälkeen vajoan unten maille ja herään herätyskellon ääneen vajaa 2 tuntia myöhemmin. Loppupäivä sujuu täyden maratonkeskittyneisyyden ja tankkauksen parissa. Illalla käyn vielä Elmerin ja hänen tyttöystävänsä ja manageri Markku Varjon (maraton 2.35.30 v. 1990) sekä hänen valmennettavansa Juha Kuusiston kanssa syömässä. Tämän jälkeen on aika mennä nukkumaan ja uni tuleekin hyvin, sen verran manageri Varjon kertomukset suomalaisten armottomasta harjoittelusta Etelä-Afrikan leiriltä heikottavat.

Lauantai 28.4.

Maratonin aattopäivä. Herään paikallista aikaa klo 8.55 noin 9,5 tunnin yöunien jälkeen. Menen aamupalalle, huilaan tämän jälkeen tunnin ja lähden lenkille. Keli ei onneksi tunnu yhtä kuumalta kuin eilen. Ohjelmassa on 6 km kevyttä + 2 noin 100 metrin kiihdytystä. Jalat tuntuvat aika raskailta tankkauksen jäljiltä, mutta myös tietyllä tapaa kulkevaisilta. Tämä on hyvä merkki. Lenkin + suihkun jälkeen aloitan juomien lantrauksen, sillä mikäli Hampurissa meinaa käyttää omia juomia, on ne vietävä järjestäjille kisaa edeltävänä päivänä klo 15-18 välillä. Juomien osalta suunnitelmani on lukuisten edeltävien maratonien osalta muodostunut seuraavaksi: 5km:n, 10 km:n ja 15 km:n juoma-asemilla juon Maximin urheilujuomaa. 20 km:n ja 25 km:n pisteillä juon myös urheilujuomaa, mutta laimeampana, sillä näillä kohtaa otan juoman kanssa energiageelit, jotka kannan kisashortsieni taskussa.  30, 35 ja 40 kilometrin asemilla puolestaan vedän naamaani kofeiinigeelit laimean urheilujuoman kera, jotka kiinnitän juomapulloihin, joista sitten revin ne irti.

Juomapullojen askartelun jälkeen käyn syömässä läheisessä pizzeriassa, nukun 50 minuutin päiväunet, minkä jälkeen onkin aika lähetä Elmerin kanssa viemään pulloja järjestäjille. Tämä reissu kestää edestakaisin noin tunnin, minkä jälkeen ohjelmassa on hieman makoilua ja klo 18.30 syön merimieskirkon pastajuhlassa vielä viimeiset pasta-annokset. Nyt kone on niin täynnä hiilareita, että alkumatka maratonilla saattaa tuntua aavistuksen tukkoiselta. Jonkin aikaa vielä kaveeraan manageri Varjon ja kumppaneiden kanssa, minkä jälkeen on aika vetäytyä omaan koppiin viimeisten maratonvalmistelujen pariin. Tähän kuuluu sen tarkistaminen, että chippi on kiinni kisakengässä, numerolappu kiinni kisapaidassa, valkovaseliini ja muut elintärkeät tuotteet kisakassissa ja tietenkin maratonyön nukkuminen. Kello 22.15 vajoan koiramaiseen maratonuneen.

Sunnuntai 29.4.

Maratonpäivä. Kello herättää minut klo 5.45. Kerrankin maratonaamuna nukun kellon ääneen saakka. Yleensä meikäläisen kone herättää ennen maratonia minut aiemmin. Heti herättyäni nautin urheilujuomaa ja menen aamupalalle, mihin kuuluu puuroa, hieman mysliä ja pari viipaletta ruisleipää. Tämän jälkeen alkaa onneksi tunkea. Suolen tyhjennyksen jälkeen ohjelmassa on maratonkeskittyneisyyden höystämää makoilua ja urheilujuoman nauttimista klo 7.30 asti, minkä jälkeen on aika lähteä kisapaikalle ja vetää naamaan viimeinen energiageeli ennen kisaa. Keli vaikuttaa viileydessään suorastaan ihanteelliselta (myöhemmin kävi ilmi, että lämpötila ei ollut maalissakaan kuin 15 astetta).

Metrolla Elmerin, Kuusiston, managerin Varjon ja merimieskirkon maratonpastorin Olli-Pekka Silfverhuthin kanssa kisapaikalle mentäessä piinaava maratonjännitys raatelee ilmaa. Kisapaikalle saavuttaessa viimeiset maratonvalmistelut vievät kuitenkin huomion pois ylenpalttisesta maratonjännityksestä. Hieron vaseliinia nivusiin, käyn verryttelemässä Elmerin kanssa 1 km, vedän pari kiihdytystä, yritän tyhjentää suolta lisää, jätän varusteet järjestäjille, astelen Elmerin kanssa lähtöpaikalle noin 8.42, vaihdan Jari Seppälän kanssa muutaman sanan, keskityn viimeiset hetket maratontranssissa ja ampaisen noin 16 000 muun kanssa lähettäjän pistoolista matkaan klo 9.00.

Starttipistoolin puhumisen tunnustelen sopivaa vauhtia ja eka tonni hujahtaa ohi ajassa 3.41. Vauhti tuntuu sopivalta. Tuota pikaa muodostuu hyvä juoksuporukka, johon kuuluu varmaan 20 juoksijaa. Tässä porukassa yritän valua mahdollisimman rennosti. Vitosen väliaika on 18.29, mikä on aavistuksen hiljaisempaa kuin ennen kisaa oli tarkoitus, mutta kehossa on tunne, joka kieltää kiihdyttämästä vauhtia. Vedetään tätä sitten. Vitosen juoma-asemalta nappaan oman juomapulloni vauhdin lainkaan hidastumatta. Tätäkin on vuosien varrella tullut harjoiteltua, samoin kuin juomapullojen merkkaamista niin, että näen oman pulloni monien pullojen seasta jo hyvissä ajoin ennen pöydän kohdalle saapumista.  

Meno jatkuu ja 10 kilometrin tolpalla kello näyttää aikaa 36.55. Vitonen 5 kilometristä 10 kilometriin on siis kestänyt 18.26. Mikäpä siinä. Samassa porukassa näyttävät suomalaisista juoksevan myös Elmeri ja Henri ”Henkka” Saari. 12 kilometrin kohdalla saavutaan Hampurin satamaan ja katsojia tienvarressa on kuin muurahaisia keossa. Kannustus on kova, mutta niin kova melu ei ole, etteikö manageri Varjon raaka ääni kuuluisi kaikkein kovimpana. Se mies osaa totta vieköön kannustaa, vaikka mieluusti olisi itsekin baanalla, jos jalkavammoiltaan pystyisi juoksemaan.  

15 kilometrin juottoasema on hämäävässä paikassa kaarteen ulkoreunassa, mutta kokeneena Hampurin kävijänä tiedän tämän ja osaa varautua moiseen. Sen sijaan Elmeri meinaa juosta siitä ohi, mutta ehdin varoittaa häntä. Sen sijaan Henkka ei kuule varoitusta, vaan paahtaa juomapöydän ohi pian kiroten erhettään. 15 kilometrin väliaika on 55.27 (10-15 km 18.33).

Letka pysyy edelleen kasassa ja onpa siinä mukana myös pari Eestin poikaa, jotka huikkailevat toisilleen jokaiseen kilometriin käytetyn ajan. ”3.42, 3.42, 3.41”, sanovat Eestin pojat 15-17 kilometrien ajoiksi. 20 kilometrin viitalla aikaa on kulunut 1.13.59 (15-20 km 18.32). Nyt tempaisen naamaani ensimmäisen energiageelin housuni taskusta. Puolimatka ohittuu ajassa 1.17.58, mikä tarkoittaa sitä, että mikäli meinaan juosta A-luokan (2.36), ei vauhti saa hyytyä toisella puoliskolla käytännössä yhtään.

Fuck! Toinen geeli taskusta on näköjään pudonnut, joten 25 kilometrin pisteellä (1.32.31, 20-25 km 18.32) minun on juotava pelkkää urheilujuomaa. Nyt vauhti tuntuu hieman kiihtyvän ja pian alusta asti koossa ollut 20 hengen porukka hajoaa. Isken joukon takapäästä vetäjien kantaan ja 27 kilometrin viivalla porukassamme ovat enää lisäkseni jäljellä Elmeri, eräs tumma miesjuoksija ja yksi naisjuoksija. ”Enää 15 km tv-kovaa jäljellä”, ajattelen pistäessäni jalkaa toisen eteen.

28 kilometrin kohdalla ajaudun kuin huomaamattani porukkamme kärkeen, mikä toki on siinä mielessä reilua, kun olen tähän asti vain peesannut. 30 kilometriä saapuu vastaan ajassa 1.50.52 (25-30 km 18.21). Pian juottopaikan jälkeen Elmeri ilmestyy rinnalleni vetämään ja aina 32 kilometriin saakka Suomi-pojat vetävät rinnakkain. ”Enää 10 km maaliin”, huikkaa Elmeri 32 kilometrin paalulla. Tähän asti meno on tuntunut hyvältä, mutta nyt alkaa tuntua hieman vaikealta. Niinpä siirryn taas peesaajaksi Elmerin ja porukkamme naisjuoksijan huolehtiessa vauhdinpidosta. Ei tunnu hyvältä ei, ja 32-35 kilometrin välisen pätkän joudun suorastaan roikkumaan pysyäkseni porukassa.

35 kilometrin kohdalla (2.09.16, 30-35 km 18.24) Elmeri kiihdyttää rajusti vauhtia heti juomapullonsa käteen saatuaan. Itsellä ei ole mitään mahkuja moiseen vauhdinlisäkseen ja niinpä tyydyn juoksemaan yhdessä tumman miesjuoksijan kanssa taaempana (joka myöhemmin paljastu Kenian Paul Muluveksi). Sen sijaan porukkamme naisjuoksija (joka myöhemmin paljastui Sveitsin Angeline Flückiger-Jolyksi) alkaa jäädä. Ilmeisesti 35 kilometrin kohdalla nauttimani kofeiinigeeli alkaa vaikuttaa, koska nyt meno tuntuu paremmalta kuin muutamaa kilometriä aiemmin. Pystyn vetämään Muluven kanssa vuorovedolla.

Elmerin on täytynyt vetää 35-36 kilometrin välinen tonni lähelle 3.20, siksi nopeasti eroa on tullut, koska minun ja Muluven vauhti ei ole hyytynyt yhtään, sanoo maratonkello sisälläni. 37 kilometrin kohdalla Eppendorfin kaupunginosaan tultaessa yleisön kannustus on aiemmin ollut kovaa. Niin se on nytkin. Tämä antaa uutta pontta raastoon. 38 kilometrin jälkeen ero ei Elmeriin enää kasva ja 39 kilometrin kohdalla se näyttää jopa supistuvan. 40 kilometrin tolpalla aikaa on kulunut 2.27.53 (35-40 km 18.36), mikä merkitsee sitä, että viimeiset 2,2 kilometriä on vedettävä käytännössä alle 8 minuutin, jos meinaa juosta A-luokan. Elmeri on enää noin 10 sekunnin päässä. Nyt pistän kaiken peliin. Vedän aivan täpöillä Muluve völjyssäni ja 41 kilometrin kohdalla saavutan Elmerin. En jää peesaamaan, vaan painan täyttä raikua ohi. Olen varma, että Elmeri iskeytyy kantaan kuin hai. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Elmeri on vetänyt koneensa aivan punaiselle 35-36 kilometrin välillä tapahtuneessa nykäisyssään. Pian ei myöskään enää Muluven hengitystä kuulu takaa. Noin 41,5 kilometrin kohdalla manageri Varjo huutaa kovemmin kuin yksikään palosireeni ja yritän löytää vielä lisää vauhtia jaloista, vaikka tuntuukin, että ne ovat tarrautuneet tiehen kuin takiaiset ja vaikka kone ulisee jo kuin vanha moottorisaha. Loppusuoralla näen maalin yläpuolella olevan kellon ensimmäistä kertaa kun se näyttää aikaa 2.35.10. Tiukille menee, mutta uskon ehtiväni. Viimeiset kymmenet metrit ovat hirveää raastoa, eikä nyt ole aikaa tuuletella maaliin pääsyä. Vedän täysillä maalilinjalle saakka, missä kello pysähtyy aikaan 2.35.55 (nettoaika 2.35.52).  

Omat tunnelmani maalissa ovat hieman ristiriitaiset, sillä talven harjoitukset ja viimeinen kisa ennen maratonia (Mämmihölkkä Rauma 8 km 25.56) antoivat odottaa hieman parempaa tulosta (itse uskoin ennen kisaa juoksevani 2.32), mutta tällaista on mara. Maalikarsinassa etsin Muluven (2.36.05), kiitän häntä yhteistyöstä ja menen hänen sekä Elmerin (2.36.19) kanssa samaan valokuvaan. Sitten menemme Elmerin kanssa noutamaan järjestäjiltä tavaramme, nautimme järjestäjien virvokkeita ja frendaamme joidenkin maratoonareiden kanssa. Tässä muutamia kommentteja taiston tauottua: Elmeri: ”35 km paalulla ei tuntunut missään, joten nykäisin. Lopussa törmäsin seinään.” Atte Bjöklund (2.38.44): ”Paransin enkkaani 10 min. Olin talvella vielä paremmassa lyönnissä, mutta kunto katosi osittain Kenian leirille.” Henkka (2.39.32): ”Energiat loppuivat. Tuli varmaan tankattua liian vähän. Juomapullojen löytämisessä oli vaikeuksia.” Lisäksi suomalaisista Petri Juuri juoksi 2.38.52, Niclas Tylli 2.40.56 ja Jari Seppälä upeasti alle 2.30 ajallaan 2.29.58. Naisista Matleena Pankakoski veti 2.53.20, Katja Kemppinen 2.55.08 ja Sari Juuri 2.57.42. Pitkään minun ja Elmerin kanssa samassa porukassa juossut Sveitsin Angeline Flückiger-Joly (2.37.40) puolestaan totesi: ”En ole tyytyväinen aikaani, sillä tavoitteenani oli oman enkkari (2.34) petraus.”

Jonkin aikaa maalialueella palloiltuamme lähdemme Elmerin kanssa metrolla kohti merimieskirkkoa. Elmeri on valtavassa maratonhorkassa ja itseänikin palelee, vaikka päällä on tuulipuku ja sen alla pitkähihainen paita. Mukaan seuraan lyöttäytyy myös Elmerin tyttöystävä, joka hoiti hänelle uskotut huoltohommat hyvin, siksi ammattitaitoista Elmerin juottopuoli oli 13 ja 38 kilometrin kohdilla. Kirkolle saavuttuamme ohjelmassa on tunnelmien kirjoittamista raasto.comiin, hieman makoilua ja sitten lähdemme Elmerin kanssa saunaan, missä loputkin nesteet kehosta hikoavat pihalle. Jonkin aikaa saunottuamme mukaan lyöttäytyvät myös kirkon pastori Silfverhuth (nettoaika 3.15.28), manageri Varjo ja hänen valmennettavansa Juha Kuusisto (nettoaika 3.43.36), joka paransi enkkaansa 7 min. Saunan jälkeen manageri Varjo lähtee kotimatkalle Suomeen ja minä, Elmeri x 2 ja Kuusisto menemme syömään. Ruokailun jälkeen minä ja Kuusisto jätämme nuoren parin (Elmeri x 2) vetämään herkkää ja menemme jokiristeilylle, käymme täydessä maratonenergiahukassa uudestaan syömässä, kunnes kello on jo 11 illalla. Kone on maratonin jälkeen kuolemanväsynyt ja uni saapuu tuota pikaa.

Maanantai 30.4.

Pling! Ylikierroksilla maratonin jälkeen käyvä kone herättää minut kello 2.30 yöllä. Tiedän kokemuksesta, että vähään aikaan on turha yrittää nukkua. Niinpä pakkaan hetken aikaan tavaroita kotimatkaa varten, minkä jälkeen lähden kävelemään pimeään Hampurin yöhön (tietenkin ilman rahaa ja luottokorttia jos minut satutaan ryöstämään). Suuntaan kulkuni lähellä sijaitsevaa satamaan, missä ei tähän aikaan juuri ihmisiä näy. Läheisellä kuivatelakalla kuitenkin painetaan yövuoroa ja jotain isoa laivaa korjattaessa kipinät sinkoilevat Hampurin yöhön kuin sulava metalli (metal meltdown). Jonkin aikaa satamassa Elben rantaa käppäiltyäni palaan majapaikkaan ja herätän viereisessä huoneessa nukkuvan Kuusiston kello 4.00. Hänen koneensa nimittäin lähtee Suomeen klo 6.55. Tämän jälkeen itsellä tuntuu olevan uni taas tuloillaan ja vaivun uneen, joka tällä kertaa kestää aina kello 8.30:een asti.

Aamupalalla Elmeri kertoo sammuneensa täydessä maratonväsymyksessä illalla kello 9.30, mutta heränneensä aamulla jo viideltä täydessä maratonylikierroksisuudessa vailla unen hiventäkään silmissään. Aamupalan jälkeen on aika pakata kasaan loput kamat, olla möllöttää klo 11 asti, minkä jälkeen on lähdettävä lentokentälle. Kone Suomeen lähtee klo 13.20 ja tuskin olen ehtinyt istua paikalleni lentokoneessa kun olen jo täydessä unessa. Herään noin 1,5 tunnin kuluttua tästä ja puoli tuntia myöhemmin lentokone saavuttaa Suomen kamaran kello 16.20 Suomen aikaa. Saatuani kassini Helsingin lentokentän hihnalta on aika hypätä Turkuun vievään bussiin, joka on kello 19.35 Turussa. Kotikaupunkiini saavuttuani pyöräilen Turun linja-autoasemalta noin 17 minuuttia kotiin, missä rähjäisen maratonreissulaisen vastaanotto on vaimon ja koiran puolesta lämmin. Koiraa tosin kiinnostaa yhtä paljon luun kaluaminen kuin isännän kotiin saapuminen eli isännän kotiin saapuminen kiinnostaa sitä paljon.

Teksti: Z