Hampurin maraton

Hampurin maraton juostiin 23.4.2006 Hampurissa. Kyseinen paikka sijaitsee Hampurissa. Raasto.com oli tapahtumien keskipisteessä. Lue Hampurin maratonin kisaraportti yksinoikeudella nyt raasto.comista.

Hampurin maraton on osanottajamäärältään Saksan toiseksi suurin kilpa heti Berliinin maratonin jälkeen. Osanottajia on noin 20 000 ja yleisöä reitin varrella noin puoli miljoonaa, joten aivan kyläkilpailusta ei ole kyse. Reitti on osoittautunut kautta vuosien kohtalaisen nopeaksi, onhan Espanjan Julio Rey juossut siellä 2.07-aikoja viime vuosina tiuhaan tahtiin. Tämän vuoksi ei ollut ihme, että myös raasto.comin toimitus löysi itsensä tuosta pohjoissaksalaisesta kaupungista maratonin aikaan. Paikalla toimituksesta olivat Toho Hell ja Z. Lisäksi Suomalaisista raastajista maisemissa näkyivät olevan mm. Vesa Erojärvi, Jaakko Herranen, Jari Seppälä, Maija Oravamäki, Mira Tuominen ja Kimmo Toivainen.

Järjestäjät olivat hankkineet miesten kisaan jäniksiä kolmeen eri vauhtiin. Ensimmäiset kolme jänistä vetäisivät 2.06-vauhtia, toiset kolme jänistä 2.08-vauhtia ja viimeiset kolme jänistä 2.09-vauhtia. Tämän kuultuaan raasto.comin toimitus oli yhtä mieltä siitä, että moisessa touhussa ei ole mitään järkeä. Selvää nimittäin oli, että 2.08 ja 2.09 ryhmät tulisivat juoksemaan yhdessä. Paljon järkevämpää olisi ollut laittaa jäniksiä esimerkiksi 2.06, 2.10 ja 2.12-vauhteihin. Naisissa puolestaan jäniksiä oli tarjolla 2.20, 2.24 ja 2.29 aikoja tavoitteleville. Tämän lisäksi eräällä saksattarella oli mukana omat jänikset, jotka vetivät hänelle 2.31-vauhtia. Tulossa olisi siis armoton raasto, jossa armoa ei annettaisi, mutta eipä sitä kukaan pyytäisikään.

Kovaa peliä maratonilla

Kisa-aamun valjetessa sunnuntaiaamuna 23.4. aattopäivänä riehuneesta sateesta ei ollut enää tietoakaan. Lämpötila oli maratonille ihanteellinen noin kymmenen astetta, eikä tuulikaan tuntunut juuri hönkivän. Kaikki oli siis valmista armottomaan rutistukseen, jossa tuska polttaisi kehon karrelle kuin palaneen korpun. Lähtöviivan taakse kokoontuneet tuhannet ja taas tuhannet juoksijat olivat varmaan yhtä mieltä siitä, että keli oli omien ennätysten juoksemiseen unenomainen. Kysymys oli vain siitä, kuinka ihmiset pystyisivät kestämään kipua.

Kisan startatessa liikkeelle kello 9.00 paikallista aikaa huippujuoksijat alkoivat latomaan kolmen minuutin kilometrejään, kun taas raasto.comin toimittaja Z:n kaltaiset hölkkärit tyytyivät noin 3.40 km-vauhtiin. Ei ollut vielä ehditty juoksemaan kauaakaan, kun Raasto.comin toimittaja Z jo löysi sopivan vauhdin erään naisjuoksijattaren ryhmästä, jolla oli mukana oman seuransa kaksi miesjuoksijaa. Nämä vetivät erittäin tasaista vauhtia, joten mikäs oli raasto.comin toimituksen heikoimmalla lenkillä läpsytellä mukana völjyssä. Kuinka pitkään hän siinä kestäisi?

Kolme ekaa kymppiä sujuivat raasto.comin peränpitäjältä ajassa 36.48, 36.02 ja 36.38, mutta kolmenkymmenen kilometrin paalun jälkeen oli selvää, että loppumatka tulisi olemaan tuskan kyllästämää taistelua vauhdin hiipumista vastaan. Tässä taistelussa tosin suurena etuna oli valtavasti kannustava yleisö, joka muodosti reitille aina 35 kilometristä maaliin asti muutaman metrin levyisen kujan, jossa meteli oli valtava (vrt. Suomen kylämaratonit, jossa vain känniläiset pilkkaavat). Viimeisen vitosen alkaessa 37,2 kilometrin kohdalla raasto.comin toimittaja oli tuskissaan. Jalat olivat kuin liimaantuneet maantiehen ja niiden nosteleminen irti siitä tuntui vaativan yli-inhimillisiä ponnistuksia. Kaiken lisäksi mahtavasti juossut Maija Oravamäki sujahti hieman ennen 40 kilometrin paalua ohi kuin kiitoradalta ylös nouseva lentokone, jolloin raasto.comin toimittajan henkinen selkäranka katkesi kuin rutikuiva korsi. Viimeiset 2,2 kilometriä olivat kauheaa vääntöä.  Loppusuoralle kaarruttaessa maalin päällä oleva kello näytti 2.35:n alkuosia. Äkkiä raasto.comin toimittaja muisti A-luokan tuloksen olevan 2.36, johon saattaisi olla hirvittävällä raastolla mahdollisuuksia. Viimeisten kymmenten metrien silmät kiinni –irvistyksen jälkeen maaliviima vihdoin ylittyi ajassa 2.35.57 (nettoaika 2.35.52), joten kerrankin sekunnit olivat raasto.comin toimittajan puolella.

Eipä kulunut aikaakaan, kun maalialueelta löytyi muitakin suomalaisia. Raasto.comin pikahaastattelussa (flash interviews) suomalaisten  kommentit olivat kisan jälkeen seuraavia:

Toho (2.20.27): ”Valtava pettymys. Peli on pelattu.”
Hell (2.23.57): ”Ei muuta kuin kaljaa koneeseen.”
Erojärvi (keskeytys): ”Valtava pettymys. Peli on pelattu.”
Herranen (2.29.44): ”Pari kertaa on mennyt niukasti päälle 2.30, onneksi nyt meni alle. Tavoitteet olivat kovemmat. Tänään saunotaan.”
Seppälä (2.31.54): ”Meni paremmin kuin viiteen vuoteen. Olin muuten eilen katsomassa HSV:n matsia.”
Oravamäki (2.35.37): ”Upeaa. Mahtavaa. 2.35! En meinaa uskoa tätä. Toinen puolisko kovempaa kuin eka. Upeaa. Mahtavaa”.
Tuominen (2.51.42): ”Aloitin liian kovaa.”
Tämän lisäksi Kimmo ”raasto” Toivainen juoksi oman ennätyksensä 2.41.08

Raasto.comin toimittajan omat tunnelmat kisan jälkeen olivat kaksijakoiset. Kovempaakin olisi mara saanut liikahtaa, mutta toisaalta kauden aiempien esitysten (Tulppaanijuoksu) perusteella kovin paljon parempaa ei ollut realistista odottaa. Iltapäivällä Herrasen ja Erojärven kanssa Suomen merimieskirkossa saunoessa ja kestävyysjuoksusta jauhaessa mieli alkoi kuitenkin kuin itsestään jo askarrella seuraavissa tavoitteissa. Ja illan jo hämärtyessä hampurinsuomalaisen Markku Nurmisen siirtolapuutarhan pöydän antimista yhdessä maratonhenkisten ihmisten kanssa nauttiessa oli jo selvää, että maratoneja juostaan jatkossakin.

Teksti: Z