Palanen taivasta? Juosten Flagstaffissa

Raasto.comin toimitus vietti kolme päivää kolmen kestävyysjuoksijan matkassa Arizonan Flagstaffissa.

16.3.2009

6:15

Aamu koittaa Baltimoren liepeillä. Jo kertaalleen kotia kohti kääntynyt automatka kuljettaa minua toistamiseen kohti lentokenttää. En vielä tiedä, kuinka lähellä lentokoneesta myöhästymistä olenkaan. Tarjolla on pikainen loma, oma Spring Break Arizonan Flagstaffissa. Kertaalleen olen päässyt käymään siellä, mutta tuolloin vierailu oli lyhyt ja lenkitön. Nyt korjaan silloiset erheeni.

7:00

Istun edelleen lentokoneessa väärällä paikalla vuolaasti hikeä valuen. Koneen käytävällä tuttu veteraanijuoksija, joka osallistui vuosien 1988 ja 1992 USA:n olympiakarsintoihin maratonilla, naurahtaa hikistä olemustani ja runsasta vaatetustani.
- Tiedätkö, siellä on lämmintä tähän aikaan vuodesta, kuuluu kuitti.

7:50

Lentokone jämittää edelleen samassa paikassa. Tietokoneviasta puhuvat. Olisin ehtinyt tänne ilman hikeäkin. Nopeasti ajatukset sumenevat takaisin uneen. Samaan aikaan lähellä samaisen mantereen toista rannikkoa kolme juoksijaa lepää kohti uutta, toiseksi viimeistä harjoitusviikkoa Flagstaffin korkeassa ilmanalassa.

11:12

Istun kuumassa autossa. Ilmastointi pauhaa toisiltaan kuulostavien country-kanavien yli. Rekat matelevat ylös pitkiä mäkiä. Hetkisen saan tanssahdella huojuen marionettina tuhon sinfonian tahtiin, kunnes rasittava country palaa ääneen. Radion napit kuluvat vilkasta tahtia.

Samaan aikaan kestävyysjuoksukolmikko on palannut aamulenkiltä ja suuntaa pian kohti lounasta. Mahani kurnii, mutta tienlaitamat ammottavat tyhjyyttään. Kaktusten uskon edelleen sisältävän vettä, vaan sakolla uhkaavat jos niihin koskee. Ravintoa on tarjolla halvemmallakin.

13:45

Kamera vangitsee hajanaisia kuvia matkalta. Tuore ravinto mahalaukussani tekee olon jouhevaksi, voisin jopa ajaa tien sivuun ja levätä hetken auringonpaisteessa. Tien varrella infoa jakavat liikennemerkit kertovat tien nousevan jatkuvasti ylemmäs merenpinnan tasolta. Jalat herkistyvät hetkeksi ja ahdistavaksi nopeaksi muuttunut country on vaihtunut 90-luvun alun hip-hopiin. Aurinko paistaa ja lämpö on noussut 22 asteeseen. Kotona oli pakkasta.

14:30

Saavun tekstiviestien ja lyhyen puhelun johdattelemana hyvin kotimaiselta vaikuttavan asuinalueen ytimeen. Koripallo läiskii asvalttia. Palloa läimii Matti Virén ja pitkänhuiskea Tuomas ”Sääri” Jokinen astelee vastaan. Kaverit palauttelevat. Matti viettää ansaittua lepopäivää, Tuomaksella ohjelmassa lukee kevyttä iltapäiväksi. Happivaje ei ole vielä iskenyt.

Astelemme viileään asuntoon, jossa Jukka Keskisalo istuu suojassa lämpimältä. Ilmapiiri on leppoisa ja rento, mutta ilmassa voi astia odotuksen. Kesä lähestyy joka päivä. Kolmikko viettää toista ulkomaan leiriä yhdessä. Alkuvuodesta he viettivät viikkoja Kolumbian ylängöillä, nyt sijaintipaikka on Mårten Boströmin jo vuosia asuttama Flagstaff Arizonan pohjoissuunnalla. Legendaarinen tie numero 66 sujahtaa pienen kaupungin läpi.

Moni yhdysvaltalainen, samoin kuin ulkomaalainen kestävyysjuoksija pitää leiriään samoilla seuduilla. Vielä tietämättämme tapaamme heistä yhden.
– Ei noita muita juoksijoita hirveästi ole noilla poluilla vastaan tullut. Juoksevat varmaan eri aikoihin, kolmikko pohtii. Mårekin on parhaillaan toisaalla, mutta juoksee sitten Palo Altossa kympin.

Keskisalo sanailee Flagstaffin olevan varsin hyvä harjoittelupaikka.
– Ei muissakaan aina valittamista ole, mutta täällä ei ainakaan ole kulkukoiria niin paljon kuin Kolumbiassa, saa juosta vähän rauhallisemmin mielin, Keskisalo jatkaa. Tuomas ilmehtii myöntyvästi. Lisäävät vielä, että on muutenkin aika rauhallista ja tarvittavat palvelut ovat lähellä.

Aurinkoista keliä halkovat huulenheitot, naurahdukset ja muutama netitse ilmoille kantautuva Tamin kommetti. Meininki on rento.

16:55

Odottelen motellin pihalla Jukkaa ja Tuomasta. Matti jatkaa lepopäiväänsä tunnollisesti. Laihat miehet vilahtelevat havupuiden välissä. Iskeydyn matkaansa ja suuntaamme kohti kaupungin keskustan liepeitä halkovia hiekkatietä ja -polkuja. Olen vieroutunut hiekkapohjalla juoksemisesta siinä määrin, että riemuni vuotaa yli. Jatkan riemuitsemista rasitukseen asti, kunnes hiljaisuuden puhkovat tuoreet kuulumiset Suomesta ja analyyttisemmat suut.

Paluumatkalla piipahdamme toisella Northern Arizona Universityn kentällä. Sillä huonommalla. Rata on ollut syönnillään ja pohjamateriaalin virkaa toimittava ei-tartan on täynnä aukkoja. Väriltään kenttä on tosin sininen, joten sen on oltava nopea. Jukka ja Tuomas hyödyntävät hetkisen aitoja. Kentältä aukeaa näkymä läheiselle vuorenhuipulle. Poikain katse viipyy näkymässä hetkisen, kunnes laukka jatkuu kohti kotia. Alamäki viettää vauhtia.

Lenkin jälkeen kuluu runsas puolisen tuntia, kunnes istumme ruuan äärellä. Ilta kuluu syöden ja jutustellessa. Kolmikko saa illaksi katsottavakseen Run like Hell’n, tuon Anthony Famigliettin tekeleen.

17.3.2009

6.07

Astelen muutaman asteen pakkaseen. Viritän pulssimittarin rajoittamaan muutenkin rajallista vauhtiani. Nyt on reippaan vuoro. Suoriudun vaikeasti alkaneesta lenkistä tyytyväisenä vaikkei se mitään ihmeellistä raikua ollutkaan. Vältin kuitenkin eksymästä. Loppuverryttelyssä vastaan tulee todennäköisesti saksalaisia neitoja. Kompressiosukat heiluvat horisontissa. Tuomas ja Jukka kertovatkin myöhemmin, että joukko saksalaisia kestävyysjuoksijoita on saapunut eilen Flagstaffiin. Matkassa pitäisi olla mukana myös Jonas Hamm.

Kotiin palattunani ei ole enää pakkasta. Haistan loppuverryttelyssä tervaskannon. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Elän hetken Suomessa. Motellikatraasta kantautuva aamupalan paistinrasvan tuoksu keskeyttää valveuneni takaisin uudelle mantereelle.

9:57

Kello ei ole vielä sovittua aikaa, joten aloitan lenkin varaslähdöllä. Suuntaan kolmikon majapaikkaa kohti. Nyt alamäkeä laskevassa seurueessa on mukana myös Matti. Pian hiekka taas rapisee tossun alla. Aurinko nousee nopeaa tahtia.
– Tykkäsin sen leffan tyylistä. Samankaltaisille olisi tilausta Suomessakin, Jukka pohtii. Kolmikko naureskelee leffan tuotantoa ja pohtii Teosto-maksujen suuruutta, jos vastaaviin kotimaisiin versioihin sisällyttäisi kunnon musiikit.

Loikka jatkuu rentona. Onhan kyseessä kevyt lenkki. Matin on vaikea pidätellä vauhtia. Lepopäivä taitaa painaa. Kääntöpaikalla hän jatkaakin männynneulasten pinnoittamaa reittiä eteenpäin loikan jatkuessa rentona. Mies huokuu kuntoa. Samaa tekevät Jukka ja Tuomas.

Aurinko maalaa polulle kuuluisia seepran selkiä. Nyt ei vain ole lunta – enää, saan ymmärtää.
– Olet täällä nyt aika erinomaiseen aikaan. Viime viikolla lunta satoi muutamassa tunnissa aika lailla. Samoin osa näistä poluista on ollut aika vankan lumi- ja jääpeitteen alla, Tuomas toteaa.

Tarinointi jatkuu. Pienen ajan kuluttua analysoinnin kohteena on leirin anti.
– Kulku on ollut nyt aika kohdillaan, Jukka tiivistää tähänastista menoa. Nyt ensi viikolla sitten näkee vähän, missä mennään. Tarkoituksena on juosta 27. maaliskuuta Stanfordin kisoissa 10000m, hän lisää.

Kisaan ilmoittautuminen on hieman normaalia monimutkaisempi, eikä ehkä niin looginen mihin on tottunut, mutta sinnikkyydellä asiat on saatu järjestykseen. Katsahdan raskaan hengitykseni keskellä kohti Tuomasta, joka lisää oitis:
– Mun kohdalla kisa ei ole vielä edes varmistunut, mutta asia selviää huomenaamulla kello 6.00. Kyllä sinne pääsen, Tuomas julistaa. Muutoin leiri on mennyt myös itseni kohdalla tosi hyvin. Marraskuussa vetelin viikossa 0 km ja nyt menee tasaisesti 180km, kuuluu lisäyksenä.

– Nyt olemme vähän kiristäneet vetojen vauhteja, juosseet niitä vähemmän ja pidemmällä palautuksella, Tuomas sivistää. Mennä viikolla juoksin 6x1000m, joista viimeinen irtosi jo 2.45. Se on ihan hyvin täällä vähän korkeammalla.

Kolmikolla on käsillään ensimmäinen matka uudelle mantereelle ja huvittuneena jaamme kokemuksia moninkertaisista paperitöistä, allekirjoitteluista, shekkimaksuista ja kaupankassoista.

Tuomas ja Jukka siirtyvät Flagstaffista suoraan alas Stanfordin kisoihin ensi viikolla. Sen jälkeen Tuomas suuntaa välillä kohti kotia. Matti puolestaan lähtee Flagstaffista suoraan Suomeen.
– Hyvin täällä on sujunut, ei ole tullut juurikaan takapakkia ja treenimaastot ovat sopivia. Ainoa nyt ehkä on, että välillä on ihmeen tuulista, mutta eihän se mitään haittaa. Niin no viime viikolla kun lähdin pidemmälle reippaalle, niin lumisade yltyi muutamassa kymmenessä minuutissa niin sankaksi, että piti melkein suunnistaa kotiin, Matti analysoi.

Jukan leiri jatkuu muutamalla viikolla alhaalla ja Mt. Sacin kisojen jälkeen hän palaa ylös Flagstaffiin. Pienen ajan perästä kotimainen kilpailukausi heräilee ja hyvin tiivis kotimainen maastokausi on edessä.

11:40

Kiinalainen buffet toimittaa lounasravintolan virkaa. Tuttu kolmikko ohjataan pöytään ja syönnin äärellä kaverit tapailevat taustalla soivaa kiinalaista soundtrackiä. Lounaan jälkeen istumme hetken ulkoilmassa. Pääni käristyy. Muuan kahden mailin maailmanennätysjuoksu vuodelta 1972 on kuulemma löytänyt tiensä yksityishenkilön kamerasta dvd:lle. Yhdessä suin kehumme tapahtunutta kulttuuriteoksi ja jatkamme vanhojen juoksujen katsomisesta.
– Toisaalta 15 tuntia vitosen alkueriä voi vähän puuduttaa, Jukka tiivistää.

Sähkönsininen Dodge Charger pärähtää pariin otteeseen ja olemme taas kotona. Jätän kolmikon keskittymään tulevaan. Jukka lähtee mäkeen, Tuomas rapisuttaa hiekkapolkua ja Matti jatkaa kevyttä päivää. Ihan vain ollakseen huomenna valmiina rallattamaan vetoja.

15:22

Kamera tallentaa taas hajanaisia kuvia erinäisistä maisemista. Maisema on raju ja karu, mutta havupuumainen. Silmä lepää.

16:32

Näen Tuomas heiluttelevan puiden välistä. Tarjolla on kuuden minuutin toistoja. Aurinko paahtaa kuumempana kuin aiemmin. Tuomas virittää verryttelyvaatteet puuston katveeseen. Verryttely on jo takana ja nyt tarjolla on melkoista herkkua – vetoja kisa-asussa. Keli on siihen mitä parhain. Lämmin, muttei kuuma. Maahan piirtyy viiva tossulla. Lähistöllä hevoset päristelevät. Eipä kulu aikaakaan kun hiekka rapisee ja punainen kisapaita häviää mäntyjen keskelle.

Naapuruston koirat viskelevät hajanaisia haukkuja. On St. Patrick’s Day. Nuoriso kilistelee pienen ojan toisella rannalla. Kuulostaa suomalaiselta.

Punainen kisapaita palaa. Hengitys käy. Katse keskittyy maahan piirrettyyn viivaan. Kello pysähtyy ja hengitys palaa pienemmälle. Pysyttelen varjossa ja katselen hiekkaviivan yli mäennyppylää. Pari hölkkääjää taipuu mutkan taakse. Kellokäsi vilahtaa ilmassa ja Tuomas pamahtaa toiseen vetoon. Samaan aikaa reitin varrelle älähtää pari koiraa, mutta saan houkuteltua ne kuvattavaksi. Hiekka rapisee ja koirat palaavat kilinän luo. Samaan aikaan toisaalla Jukka verryttelee kohti mäkeä.

Rapina, punainen paita ja hengitys palaavat kohta uudelleen. Vedot sujuvat aika vauhdilla, tämä on jo raikua. Hammas vilahtaa vielä varmasti.
– Vähän tämä nyt painaa, mutta tällaista se on, Tuomas toteaa ja sujauttaa juomapullon takaisin puun varjoon. Hiekka rapisee taas. Siirryn kohti autoa. Varjot alkavat pikku hiljaa pidentyä.

17:13

Jukka viimeistelee alkuverryttelyä hiekkapölyn keskellä. Pölyn nostatti autoni. Hävettää, mutta tehty mikä tehty. Puhelin soi ja autokauppias kyselee kuudennen kerran saman asian perään.

Kävelen mäkeä ylös. Tie on uusi, ei näy vielä edes GPS:ssä. Alkunotkon jälkeen eteeni avautuu suora vaiheittain nouseva mäkipätkä. Tätä kolmikko kehui yhteen ääneen. Ilmankos.

Täällä toistuu sama rituaali. Vaatteet sujautetaan puun suojaan. Ilme on vakava, keskittynyt. Käsillä on yksi monista harjoituksista, joka päivittää kuulumiset, luo pohjan ja vahvistaa takaraivoa. Asvaltti on tuoreehko, mutta rouhiintunut. Näyttää, että täälläpäin on oikeita talvia, lunta ja jäätä.

Jukka ampaisee matkaan, ensin viidesti ja uudelleen viidesti. Askel koskettaa vain hetken harmaata asvalttia. Kepeältä näyttää. Ohitse ajavissa autoissa katseet kohtaavat kestävyysjuoksijan askeleen samalla kun suuhun asetetaan donitsi tai kourallinen perunalastuja. Pienlentokoneet vaappuvat lähellä puiden latvoja. Ilta-aurinko värittää niiden tietä läheiselle lentokentälle. Eivät tiedä, mitä allansa tapahtuu.

Vedot seuraavat toinen toistaan. Juoksija tietää mitä tehdä. Tämä on tuttua, tämä on työtä. Työtä, jonka palkka mitataan kesällä. Toisen vetosarjan alkaessa suuntaan autolle. Mäki jatkaa taipumistaan tasaiseksi kevyen askeleen alla.

19:00

Illasta Tuomaksen ja Matin kanssa. Meille kaikille uudessa paikassa. Nimeämme paikan oitis mättöläksi, jolla on tässä seurassa positiivinen kaiku. Mättölässä istuu myös runsas joukko ranskalaisia turisteja. Läsnä on yllättävän kansainvälinen meininki. Jukka viettää iltaa hierojalla. Samaan aikaan Tuomaksen ja Matin katseissa siintävät kesän nuorten EM-kisat.
– Samat kisat, mutta eri matka, toteavat hymyssä suin.

Tuomas harkitsee viettävänsä kesällä lisäaikaa korkealla, mutta tuolloin leireily tapahtuu Euroopassa. Matin suunnitelmissa on lähteä vielä Portugaliin valmistautumaan kisakauteen tuossa vapun molemmin puolin. Sinne suuntaa moni muukin kotimaamme kestävyysjuoksijoista.

18.3.2009

8:15

Itseäni painaa eilinen. Ihan vain kovan juoksun seuraaminen tai sitten reipastelu. Juoksen hiekkatiellä, mieli ja akillekset nauttivat. Puolentoista peninkulman lenkki taipuu loppua kohden. Vastaan kävelee kaveri pipo varsin syvällä päässänsä, mutta morjestaa silti kohti. ”Katos kuka siinä”, ajatukseni työskentelevät. Käännyn ympäri ja tervehdin aitaa vasten venyttelevää hipahtavaa kaveria. Anthony ”Fam” Famiglietti valmistautuu aamuiselle koitokselle. Hän tunnistaa minut jo ennen tervehtimistä USA:n mestaruusmaastoista, ja ihmettelee mitä teen täällä. Ihmettelen samaa. Onnittelen häntä tuoreesta 15km:n USA:n mestaruudesta. Famin on vaikea pidätellä riemuaan. Puhuu paljon heti aamusta. Sovimme tapaamiseen iltapäiväksi. Innostus on suuri kun kuulee, että läsnä on häntä kovempi estemies.

10:10

Odottelen autossani. Sininen kiituri ajautuu luokseni ja suuntaamme kohti Buffalo Parkia, suurta aukeaa puistoaluetta. Tuomaksella ja Jukalla on ohjelmassaan parikymppiä, Matti viilettää kympin.

Nyt on jo kuuma. Buffalo Park ei montaa varjoa tarjoa, mutta sitäkin hienommat maisemat.
– Onhan tämän ringin kiertäminen pidemmän päälle aika tylsää, toteaa kolmikko ja narauttavat pian kellot käyntiin.

Tuomas harmittelee runsasta vaatetusta.
– Tämä poolo on liikaa tähän keliin. Sain muuten aamulla varmistuksen, että pääsen Palo Alton kympille mukaan. Nyt pitää vain saada shekki matkaan, Tuomas iloitsee.

Kolmikko vilistää muutaman kerran kameran ohi. Aurinko ei jakele armoa kenellekään. Aikansa juostuaan Matti saapuu autolle. Ajamme takaisin kohti kotikontuja. Jätän Matin viimeistelemään harjoituksen.
– Lepopäivän perästä pitää vähän herätellä jalkoja, Matti virnistelee. Pari kevyttä päivää, ja jalat eivät tiedä missä ollaan.

Niinpä hiekka rapisee taas.

13:18

Lounastamme mättölässä. Jukalle pitää kuulemma näyttää tämä paikka. Tarjoilijat ovat vaihtuneet, mutta tarjolla on samankaltainen kattaus kuin illalla. Pöydässä keskustellaan ties mistä. Kunnallispolitiikkaa käsitellään ja tähdetkin kuulemma tanssivat Wilsonin kanssa.

15:03

Olemme kolme minuuttia myöhässä sovitusta tapaamisesta. Pieni kahvila tosin tarjoaa sopivasti palan painiketta. Kukin kolmikosta juo kokoisensa kahvin. Tuomaksen Hobo Jo on tuopillinen kahvia. Silmänsä kiiluu vielä pimeässäkin, uskomme. Tuplaespresso ei tosin päästä Jukkaa sen helpommalla.

15:28

Olemme juuri aikeissa siirtyä takaisin kotimestoille, kun Fam pälähtää ovesta sisään. Kuittaamme asiasta, vaan eipä jää puhelias kaveri aivan heti sanattomaksi. Kaverit jakavat hetkisen maailmankuviaan kestojuoksun äärellä, kunnes sopivat yhteislenkistä. Fam puhuu paljon. Ulkona on edellisiä päiviä lämpimämpi. Osa kadulla taivaltavista pojista kävelee ilman paitaa, Fam kaikkoaa nurkan taakse pipo päässään.
– Eivät tuollaiset sankarit lajille haittaa tee, Jukka toteaa tovin päästä. Naureskelemme jotain heittoja autossa, kunnes olemme taas arjen äärellä.

Mattia odottavat vauhdikkaat vedot. Maattuaan hetkisen lattialla osittainen valmistautuminen harjoitukseen alkaa. Tuomas on päiväannoksensa nauttinut ja Jukka suuntaa kilometritehtaalle. Sitä ennen juttu kulkee ja netissä ääntelevä Tami huvittaa.

17:42

Pian kiitän seurasta ja kunniasta jakaa nämä muutamat hetket. Astun ovesta kohti autoa. Oven takana juoksijat jatkavat leiriarkeaan. Tuttua ohjelmoitua puuhaa päivästä toiseen. Samaa tekevät kilpakumppaninsakin.

Ajan Sedonan kautta Phoenixin lentokentälle. Saavun sinne ajoissa. Kerrankin ehdin lennolle ilman hikeä.

Teksti ja kuvat (paitsi viimeisen otti kadun mies): ste