Anthony Famiglietti - Elinkeinona raastaminen

Raasto.comin toimitus tapasi Flagstaffin turneellaan Anthony Famigliettin, joka on tähtäämässä aiemmista poikkeavaan vähemmän estepitoiseen kauteen.

Oman tiensä kulkija Anthony "Fam" Famiglietti muutti viime vuonna elämänsä avioitumalla, muuttamalla New Yorkista Tennesseehen ja vaihtamalla pizza-painotteisen dieettinsä juoksijan kannalta hieman harkitumpaan ravintoon. Lisäksi hän vaihtoi sponsoria Adidakselta Sauconylle.

Tämän ammatikseen raastavan kaverin valtavan puhevirran takaa ja keskeltä vilahtaa moneen otteeseen raha, vaikka esimerkiksi Flotrackin blogissaan hän keskustelee laadullisemmista asioista. Mutta ymmärtäähän sen, sillä pitäähän ammattijuoksijankin saada palkkansa.

Famin kouluaikainen menestys juoksijana ei tarjonnut valtaisaa sponsoripakettia käteen, eikä sitä kovin moni siinä ympärillä lupaillutkaan.
- Lukiossa en ensinnäkään pitänyt maastojuoksusta, enkä pitkistä matkoista juuri lainkaan. Valmentaja käski, että juokset nyt vaan, mutta sanoin hänelle suorat sanat takaisin. En edelleenkään välitä maastojuoksusta. Maastoissa vaivaa, että sinne tulee tuoreeltaan juuri koko syksyn maastoja tahkoneita nuoria kolleja, jotka tavoittelevat sitä yhtä mahdollisuutta päästä MM-kisoihin (maastot). Ei siinä ole mitään väärää, mutta se syö kun nuoret laukkaavat edellä.

Collegen jälkeen hän sai toivomansa yhteistyösopimuksen Adidaksen kanssa. Siltikään taloudellinen tulevaisuus ei vielä näyttänyt liian kirkkaalta. Fam kuitenkin luotti itseensä ja päätti antaa tilaa kokeillakseen siipiään juoksijana.
- Kun ensimmäistä kertaa vuonna 2001 tulin tänne Flagstaffiin, mukanani ei ollut muuta kuin tossut ja tyynyliina täynnä vaatteita. Rahatilanne oli välillä sen verran heikko, että söin vain roskaruokia, Fam muistelee. Siinä antaa kisassa vähän tasoitusta kavereille, joita opastavat ravintospesialistit. Mutta tällä hetkellä tilanteeni on joka suhteessa paljon parempi, Fam hymyilee.

Ammattilaisuus ja juoksijan taloudellinen riippuvuus menestyksestä selittää varsin puheliaan Famin kiihkon edellisen viikonlopun kisan suhteen. Takana on Gate River Run, jossa ratkottiin USA:n 15km:n mestaruus. Kisassa Fam otti kuin ottikin voiton kotiin, mutta kovaa kirinyt Tim Nelson oli viedä Famin leivältä voin ja juuston.
- Olin kisan jälkeen todella käärmeissäni. Kukaan yleisössä ei huutanut, että Tim rullaa takaa sitä vauhtia. Ei sen puoleen, ei mulla ollut siinä mitään hätää, mutta 10.000 taalaa oli joka tapauksessa teoriassa vaakalaudalla. Sillä rahalla treenaa ja elää hieman aikaa.

Turinan keskellä Fam kiihkoilee ties mistä ja säälittelee Vroemenin mokia kaiken keskellä, kunnes palaa juoksemiseen ja Flagstaffiin. Hän on ensimmäisen korkean paikan leirinsä myötä luottanut Flagstaffiin kuin survin marjoihin. Osaksi innostuneisuutta Flagstaffiin selittää valmentajaguru Jack Danielsin läsnäolo, sillä tämä konsultoi Famin harjoittelua. Mutta pääpuolisesti kaupunki saa kiitosta siitä, että silloin tällöin löytyy riittävän kovaa harjoitusseuraa.
- Flagstaffin kentät ovat tosi surkeassa kunnossa. Käynkin Sedonassa juoksemassa valtaosan kovista treeneistä radalla ja sorateillä, Fam kertoo vuolaasti. Vedin siellä juuri ennen Gate Riveriä kovan treenin, jossa viimeinen maili tuli 4.07:aan (2.33/km). Se on ihan hyvin kun kuitenkin vedin yksin siellä soralla. Sitten kun Abdi (Abdirahman) ja Bernard (Lagat) ovat täällä, saamme tehtyä porukalla hyvävauhtisia kovia.

Haastattelun aikoihin Famin seuraava kisa oli Carlsbadin nopea 5km Kaliforniassa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tuossa kisassa Fam kellotti 13.28, mikä jäi vain 4 sekuntia Marc Davisin samassa kisassa vuonna 1996 juoksemasta USA:n ennätyksestä (5km maantiellä). Seuraavaksi Fam nähdään Mt. Sacin kisoissa 5000m:llä huhtikuun 16:na ja sitä seuraavana viikonloppuna 10000m:llä Brutus Hamiltonin kisoissa Berkleyssä, Kaliforniassa.

Fam ja muutama suomalainen (kuva: Flagstaffin kadun mies)

-  ste