|
Z'n Japanicorner Barcelona 1992. Olympiamaraton. Koichi Morishita. Raasto. Nämä tekivät lähtemättömän vaikutuksen 18-vuotiaaseen raaston penikkaan, josta tuli loppu elämäkseen Japanifani. Z'n Japanicornerissa pääset tutustumaan Japanin maratonkulttuuriin, maratoonareihin ja japanilaiseen raastoon. Tomoe Abe Raasto.comin yhdeksäs kuukauden japanilainen on naisten maratonin MM-pronssimitalisti ja 100 kilometrin maailmanennätysnainen Tomoe Abe. Raastohiirulainen Tomoe Abe syntyi keskuuteemme 13.8.1971 Oitan hallintokunnassa Japanissa. Tomoe-tyttö ei ehtinyt kasvaa kuin 150-senttiseksi neitokaiseksi kun hänen pituuskasvunsa jo pysähtyi. Hän jäi siis varreltaan aika lyhyenoloiseksi raastajattareksi, mutta tästä hän kuitenkin veisasi viis. ”Maasta se pienikin raastaja ponnistaa”, saattoi Abe ajatella ennen kuin lähti päivittäisille ruumiinkurituslenkeilleen kotinsa lähiympäristöön. Se, miksi Abe valitsi mielilajikseen juuri kestävyysjuoksun, ei ole raasto.comin tiedossa. Syynä tähän saattoi olla paitsi se, että kestävyysjuoksu ja erityisesti maratonjuoksu on Japanissa sille kuuluvassa arvossaan, myös se, että kestävyysjuoksussa ei monen muun lajin tapaan pituudella ole mitään merkitystä. Lajissa voi pärjätä niin pitkä kuin pätkäkin, jota ei voi sanoa monista peleiksi ja leikeiksi laskettavista ”urheilu” lajeista. Kestävyysjuoksussa saattoi pikkuruinen Abekin olla voittoisa, sillä hänen sisuskalunsa suorastaan huokuivat silkkaa kestävyyttä ja hänen koneensa oli dieselmäisyydessään vertaansa vailla. Kun Abe oli 18-vuotias, hän juoksi 3000 metriä radalla aikaan 9.22,15. Vaikka tämä tulos ei vielä maata mullistanutkaan, oli se kuitenkin omassa ikäluokassaan kohtalaisen lupaava esitys. Lisäksi 3000 metriä oli Aben kaltaiselle kestävyyskoneelle täydellinen pikamatka, jossa hän ei päässyt alkuunkaan vauhtiin. Se kuitenkin innoitti Aben ulkoilemaan entistä useammin lenkkikengät jalassa ja hänen kuntonsa kehittyikin sangen mukavaan malliin. Seuraavana vuonna Abe oli jo maansa ehdotonta junioriparhaimmistoa ja hän pääsi edustamaan maataan nuorten MM-kisoihin Bulgarian Plovdiviin. Siellä hän sijoittui 10 000 metrillä 11. sijalle, mikä saattoi olla hänelle pieni pettymys. Kovin suureen pettymykseen ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä junnukisat ovat junnukisoja ja raastajattarien todellinen veri tultaisiin punnitsemaan vasta myöhemmissä koitoksissa. Sohin veljekset astuvat kuvaan Aben kyvyt kestävyysjuoksun saralla olivat kiinnittäneet kuuluisien maratonveljesten Takeshi ja Shigeru Sohin (maraton 2.08.55 ja 2.09.06) huomion, jotka oman huippu-urheilu uransa jälkeen olivat lyöttäytyneet valmentajiksi Asahi Kasei –kemiayhtiön maratonjoukkueeseen. Veljesten erehtymätön maratonsilmä oli havainnut sen, että vaikka tämä pieni tyttö ei junnujen MM-kisoissa pärjännytkään, oli hän erittäin kova raastamaan. Koska kovat raastajat ovat tunnetusti Sohin veljesten mieleen, tarjosivat he Abelle tuota pikaa paikkaa Asahi Kasein maratontiimissä. Veljekset olivat varmoja siitä, että tuosta tytöstä tulisi vielä jonain päivänä maratonin tappokone. Määrää hänen koneensa mittariin olisi kuitenkin saatava rutkasti lisää, tuumivat Sohin veljekset ylen miettiväisinä. Abe liittyikin Asahi Kaseihin ja Sohin veljekset alkoivat kouluttaa hänestä kovanlaista maratonluuta. Abe ei ehtinyt harjoitella veljesten ikeen alla vielä kauaakaan, kun nämä jo tyytyväisinä havaitsivat, että tällä tytöllä oli suorastaan fanaattinen sisu. Ilman moista ominaisuutta ei ollutkaan mahdollista kestää Sohin veljesten kivikovia maratonohjelmia 80 kilometrin pitkine lenkkeineen. Abe oli tosin aika lailla hitaan oloinen ratamatkoilla, mutta koska hänen koneensa nieli laatuisaa määrää kuin tyhjää vain, moisella seikalla ei ollut suurtakaan merkitystä. Aben oli hyvä harjoitella Asahi Kasein suojissa, sillä yhtiö todella panosti kestävyysjuoksuun. Sen urheilijoiden käytössä oli oma ruokala, 400 metrin rata, eikä lenkkimaastoissakaan ollut valittamista. Koska myös Sohin veljekset olivat valmentajina vähintään yhtä hyviä kuin aikoinaan juoksijoina, ei ollut ihme, että samoihin aikoihin Aben kanssa Kasain riveissä juoksivat mm. miehistä Hiromi Taniguchi (maraton 2.07.40, MM-kultaa 91), Koichi Morishita (maraton 2.08.53, olympiahopeaa 1992), Nobuyuki Sato (maraton 2.08.48, MM-pronssia 1999) ,Shinji Kawashima (maraton 2.09.04) sekä naisista Miyoko Takahashi (os. Asahina, maraton 2.25.52) ja osan aikaa Masako Chiba (maraton 2.21.45, 10 000m MM-pronssia 1997, maratonin MM-pronssia 2003). Kun Abe oli piiskannut lihaansa maantiellä aikansa, katsoivat Sohin veljekset hänen olevan valmis maratonin höystöön. Tämä tapahtui ensi kerran tammikuussa 1993 Osakassa, jolloin Abe oli vain 21-vuotias. Nuoruudestaan huolimatta Aben koneen muistiin olivat jääneet hänen tekemänsä lukuisat pitkähköt kovavauhtiset harjoitteet ja niinpä hän oli heti maratonilla kuin kotonaan (toisin sanoen maantie oli hänen kotinsa). Valtaisassa kiritaistelussa Junko Asarin kanssa hän heittäytyi rinta rinnan maaliin ajassa 2.26.27, häviten Asarille vain sekunnin. Tällä ei kuitenkaan ollut siinä mielessä merkitystä, että tämän uljaan kamppailun molemmat osapuolet valittiin hetkeäkään epäröimättä Japanin joukkueeseen elokuiselle MM-maratonille Saksan Stuttgartiin. Kisan jälkeen Sohin veljesten olikin vaikea pitää tyytyväistä virnettä pois naamoiltaan, olihan Aben esitys ensimaratoniksi perin lupaava ja veljekset tiesivät vieneensä jälleen yhden maratonkoneen / konettaren huipulle. MM-pronssia Stuttgartissa Abe valmistautui Stuttgartin MM-maratonille huolellisesti eli harjoittelemalla tappavan kovaa. Hänen lahjakkuutensa kestävyysurheiluun oli sitä luokkaa, että kova määrää ja hirveä laatukaan ei häntä kellistänyt. Keväällä 1993 hän juoksikin kovasta harjoittelustaan huolimatta omat ennätyksenä niin 5000 (15.53,46) kuin 10 000 metrilläkin (32.55,78). Nämä ajat eivät tosin olleet missään suhteessa hänen maratonaikaansa, mutta hän olikin loputtoman kestävyyden omaava naarasmaratonhyeena. Kun 20 kilometriä maantielläkin sujui aikaan 1.07.39, tiesivät Sohin veljekset suojattinsa olevan lyönnissä. Kysymys oli vain siitä, olisiko joku toinen MM-maratonilla vielä kovemmassa lyönnissä. Vastaus tähän saatiin 15.8.1993. Tuona helteisenä päivänä kello 10.00 ammuttiin naisten MM-maraton liikkeelle. Kilpaa ei ehditty juoksemaan vielä kauaakaan, kun USA:n Kim Jones säntäsi kärkeen ja siellä hän aikoi myös pysyä. Kilometri kilometrin perään Jones teki töitä kärjessä ja harvensi perässään juoksevaa naarasmaratoonarittarien joukkoa kuin naispuolinen viikatemies. Hieman ennen puolta matkaa kärkijoukko oli jo supistunut kahdeksaan juoksijattareen. Mukana Jonesin lisäksi olivat enää Japanin kolmikko Abe, Junko Asari ja Akemi Matsuno, Puolan Kamila Gradus, Saksan Katrin Dörre, Portugalin Manuela Machado sekä Venäjän Ramilja Burangulova. Näin saavuttiin aina 30 kilometrin paalulle saakka, jonka jälkeen alkoivat ratkaisuvaiheet. Julmasta irvistyksestään tunnettu Machado lisäsi vauhtia ja häntä pystyivät seuraamaan enää vain Asari, Abe ja Dörre. Kahden tunnin raastamisen jälkeen Machado iski uudestaan, eikä hänen völjyssään pysynyt enää kuin Asari. Tuota pikaa myös Asari laittoi maratonkaasunsa pohjaan ja Machadon oli antauduttava patentti-irvistyksestään huolimatta. Tuskaisen kuumuushorkan kyllästämien viimeisten kilometrien jälkeen stadionille saapui ylivoimaisena ykkösenä Asari, mutta Machado oli sen verran puhkinaisessa tilassa, että kolmantena pitkään juossut Abe saalisti häntä kuin naarashyeena. Matka loppui kuitenkin kesken ja maaliin saavuttiin järjestyksessä Asari (2.30.03) ja Machado (2.30.54) ja Abe (2.31.01). Tyttärien ajat kertoivat tuon päivän olosuhteista kaiken, mutta aikaa tärkeämpää oli, että Abe oli avannut mitalitilinsä kansainvälisillä kilpakentillä maratonjuoksun armottomassa maailmassa. Valtava pettymys olympiavalinnoissa Maratonin MM-pronssi lisäsi luonnollisesti Aben uskoa omiin maratonkykyihinsä ja nautittuaan hetken Japanin kansan varauksettomasta arvonannosta MM-mitalinsa johdosta, aloitti Abe valmistautumisen uuteen kauteen intoa pursuten. Sohin veljesten ei totta vieköön tarvinnut patistaa suojattiaan lenkille, siksi täynnä pyhää maratonintoa tämä oli. Kova harjoittelu alkoikin tuottaa tulosta ja tammikuussa 1994 Osakassa Abe olikin elämänsä parhaassa maratoniskussa. Kone tuskaa hylkien hän taivalsi 42 195 metriään ajassa 2.26.09, mutta voitto tuossa kilvassa otti todella tiukille. Nobuko Fujimura nimittäin seurasi Abea aina maalilinjalle asti ja vasta maalikameran kuvan tarkistuksen jälkeen voittajaksi julistettiin Abe. Fujimura sai saman ajan, kolmanneksi sijoittunut edellisvuoden maailmanmestari Junko Asari jäi vain sekunnin ja neljänneksi tullut Mitsuyo Oshidakin juoksi 2.26.26. Kun vielä Aben seurakaveri Miyoko Takahashi juoksi Rotterdamissa samana keväänä 2.25.52, oli selvää, että olympialippu parin vuoden päässä siintäviin Atlantan olympialaisiin ei irtoaisi helpolla. Vuonna 1995 ei Abea maratonilla näkynyt. Ehkä hän keskittyi jo maansa olympiakarsintamaratonille kuin naarasmunkki, ehkä hänen jalkojaan kivisti Sohin veljesten tunnetusti määrään nimeen vannova harjoittelufilosofia. Maratonin välttäminen ainakin vuoden 1995 syksyllä oli siinä mielessä järkevääkin, koska Aben ”onnenmaraton” Osakassa juostaisiin tammikuussa 1996, ja kyseisellä kilvalla oli hyvin suuri painoarvo Japanin olympiajoukkuetta valittaessa. Huolellisesta keskittymisestään huolimatta Abe ei kuitenkaan ollut Osakan olympiavalintakilvassa parhaassa vireessään, vaan jäi viidenneksi ajalla 2.28.00. Valtavan pettymyksen kera sai Abe todeta olympiapaikkojen valuvan Izuki Makille, Junko Asarille ja edellisten olympiakisojen hopeamitalinaiselle Yuko Arimorille, joka valittiin kisoihin vaikka hän oli Sapporossa juossut edellisvuoden elokuussa hitaamman ajan kuin Abe juoksi nyt Osakassa. Sapporossa oli kuitenkin ollut helle, Osakassa ei ja niin kaikkien aikojen mahdollisuus olympiamitaliin oli Aben osalta ikuisiksi ajoiksi mennyt. Keräiltyään itseään jonkin aikaa olympiavalintojen jälkeen, päätti Abe juosta maratonin elokuussa 1996 Sapporossa, jossa hän ottikin voiton ajalla 2.31.21. Tämä oli kuitenkin laiha lohtu olympialaisten mentyä sivu suun, mutta hieman hyvitystä tuli siinä, että hänet valittiin jo hyvissä ajoin seuraavan vuoden Ateenan MM-maratonille. Siellä hän aikoi olla iskussa. Koska valinta MM-kisoihin oli selvä, ei Aben tarvinnut juosta keväällä 1997 maratonia lainkaan, vaan hän saattoi keskittyä harjoitteluun Sohin veljesten tarkkaavaisten silmien alla. Jokin meni kuitenkin viimeistelyssä täysin pieleen ja Ateenan tulikuumalla MM-maratonilla 9.8.1997 Abe oli kuin haamu entisestään. Juoksu ei kerta kaikkiaan kulkenut pätkääkään ja täysin katkenneena hän laahusti keskeyttämiselle pitkää nenää näyttäen tuon klassisen maratonreitin maaliin ajalla 2.45.19 maailman 29. parhaana naismaratoonarina, kaukana voittaja, Japanin Hiromi Suzukin (2.29.48) takana. Kilvan jälkeen sen paremmin Abea kuin Sohin veljeksiäkään ei varmaan paljoa naurattanut, vaikkakin Japani voitti kisan yhteydessä käydyn maratonin maailmancupin joukkuekisan ylivoimaisesti. 100 km 6.33.11! Atlantan olympiakisojen ja Ateenan MM-kisojen pettymyksistä huolimatta Aben ura maratonjuoksun välillä liiankin armottoman säälimättömässä maailmassa jatkui ja vuosina 1998 ja 1999 hän tekaisi matkalla kohtalaiset tulokset 2.31.12 ja 2.27.05. Sitten tulikin aika pyrkiä jälleen olympialaisiin, mutta maailman naisten maratontaso oli noussut niin kovaksi, että Aben nopeudella ei ollut mitään asiaa lähelle 2.20-oleviin tuloksiin, jollaisia olisi pitänyt juosta päästäkseen Japanin olympiajoukkueeseen. Osakan kisa oli yksi kolmesta Japanin olympiakarsintamaratonista ja siellä Abe juoksi tammikuussa 2000 ajan 2.28.01 (sijoitus 6.) Kun Ari Ichihashi oli valittu olympiakisoihin edellisvuoden MM-hopeansa ansiosta, Eri Yamaguchi oli juossut Tokiossa 2.22.12 ja Naoko Takahashi juoksi Nagoyassa 2.22.19, putosi Japanin kivikosta maratonjoukkueesta myös Osakassa 2.22.56 juossut Harumi Hiroyama. Millään muulla maalla ei ollut esittää lähellekään tällaista naisten maratontasoa ja niin joutui Abe jälleen katsoman muiden naisten olympiapuvun sovitusta ylle surullisin mielin. Koska olympiapaikka oli mennyt sivu suun, lähti Abe mukaan huvikseen 25.6.2000 Saroma-järvellä Hokkaidossa Yubetsun kaupungista Tokoron kaupunkiin juostavaan 100 kilometrin kilpailuun, tarkoituksenaan juosta kyseinen matka harjoitusjuoksuna maratonia varten. Tästä ”harjoitusjuoksusta” tuli kuitenkin Aben uran unohtumattomin kilpailu, joka sai asiantuntijat haukkomaan henkeään ympäri maailman. Lähtölaukauksen pamahdettua kello 5 aamulla lämpömittari näytti + 10 asteen lämpötilaa, josta se alkoi pikku hiljaa nousta. Keskipäivällä juoksijoiden saapuessa maaliin lämpömittari näytti jo + 29 asetta. Abe lähti liikkeelle tappavan kovaa, suorastaan itsemurhavauhtia, jollaista kukaan nainen ei ennen häntä ollut 100 kilometrin kilvassa lähimainkaan pitänyt. Kun hän ohitti 50 kilometrin kohdan ajassa 3.15.09, asiantuntijat olivat varmoja, että hän katkeaisi kuin korsi, viittaisihan Aben juoksema vauhti peräti puolen tunnin parannukseen edelliseen, erittäin kovana pidettyyn naisten 100 kilometrin maailmanennätykseen (Ann Trason, 7.00.48). Pikkuruinen Abe kuitenkin raastoi väsymättömän koneen lailla kilometrin toisensa jälkeen ja viimeistään 80 kilometrin paalulla paikalla olijat tajusivat olevansa todistamassa jotain ainutlaatuista. Loppukilometrin vastatuulesta huolimatta hän saapui maaliin sensaatiomaisessa ajassa 6.33.11, parantaen naisten edellistä 100 km:n maailmaennätystä 27 minuuttia 37 sekuntia! Koko kilvassakin Aben edelle maaliin ehti vain yksi mies (Yusufami Mikami, 6.27.13). Aben aika jäi matkan miesten maailmanennätyksestä vain 6,3 % eli huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Kiinan Wang Junxia mahdottomana pidetyssä 3000 metrin juoksussaan (8.06,11) tai Florence Griffith-Joyner 100 metrin pyrähdyksessään (10.49). Tällä tavoin laskettuna Aben 100 kilometrin aika on myös kovempi kuin Paula Radcliffen maratonaika 2.15.25. Tasaisella vauhdilla Aben vauhti merkitsi kahta maratonia putkeaan aikaan 2.45.54 ja samaa vauhtia vielä lähes 16 kilometriä päälle. Asiaa voi ajatella myös niin, että hän veti 10 x 10 km keskivauhtia 39.20 ilman palautusta. Tämän vuoden 100 kilometrin EM-kisoissa hän olisi tuolla ajallaan sijoittunut MIESTEN sarjassa toiseksi. Lake Saroman juoksu paljasti lopullisesti millainen kestävyyskone Abe on. Tiedossa tosin oli, että hän oli aiemmin pystynyt vetämään puolikkaan (silloinen ennätys 1.12.00) ja maratonin (ennätys 2.26.09) lähes samaa vauhtia, minkä ei mitenkään pitäisi olla mahdollista, mutta silti hänen 100 kilometrin aikansa löi ällikällä varmaan kaikki muut paitsi Sohin veljekset. Kyseessä on ilman mutta naisten kaikkein kovin maailmanennätys, jolle voi ennustaa vähintään yhtä pitkää ikää kuin Bob Beamonin aikoinaan leiskauttamalle pituustulokselle. Vielä kuusi vuotta Aben juoksun jälkeenkään kukaan toinen nainen ei ole pystynyt alittamaan seitsemää tuntia 100 kilometrillä. Tasaista maratonjyräystä uran ehtoopuolella Sensaatiomaisen satasensa jälkeen Abe ei kauaa palautellut, vaan juoksi jo pari kuukautta myöhemmin Sapporon maratonilla kolmanneksi ajalla 2.35.21 noin 30 asteen helteestä huolimatta. Vaikka hänen elimistönsä oli ilmeisesti kuin tehty ultramatkoille, ei niiden juokseminen Abea enää juuri kiinnostanut, vaan hän aikoi vastedes pysyä maratonin höylääjänä. Hän pyrki tosissaan Japanin joukkueeseen Edmontonin vuoden 2001 MM-maratonille. Maaliskuussa 2001 hän juoksikin Nagoyassa 2.27.02, mutta viides sija siellä ei riittänyt viemään häntä Japanin MM-joukkueeseen siitäkään huolimatta, että maratonin maailmancupin takia joukkueessa sai olla viisi juoksijaa. Ei ihme, että moinen maratonjunnaus alkoi pikku hiljaa tympiä Abea, eikä sitä ainakaan helpottanut se, että marraskuussa Tokiossa hän viipyi 2.34.17 ja sijoittui vasta 12. sijalle. Koska Abe tiesi nopeutensa riittämättömäksi maratonin ehdottomiin huipputuloksiin (kv. huippuluokkaa toki hänen tuloksensa olivat), päätti hän panostaa enemmän nopeuteen. Vuoden 2002 hän aloittikin juoksemalla Miyazakissa heti tammikuun alussa puolimaratonin ennätyksensä 1.11.39. Hän oli nopeammassa kunnossa kuin koskaan ja toiveet Osakan maratonia varten kohosivat valtoimenaan. Ehkä nopeuteen panostaminen oli kuitenkin syönyt Aben vahvinta ominaisuutta, ääretöntä kestävyyttä sen verran, että Osakassa aikaa ehti kulua 2.29.16 ennen kuin hän ehti maaliin. Pettymys kilvan jälkeen oli niin valtava, että Abe ilmoitti sen olleen hänen viimeinen maratoninsa Asahi Kasein väreissä. Tästä Sohin veljekset, Asahi Kasein johto, eivätkä Kasein fanit varmaan riemastuneet, mutta Abe oli päätöksensä tehnyt. Raasto.comilla ei ole tarkempaa tietoa siitä, mikä lopulta sai Abe lähtemään Kaseista omille teilleen, mutta syynä saattoi yksinkertaisesti olla se, että aikansa kutakin. Abe oli kuitenkin juossut maratoneja konemaisen tasaisesti Kasein väreissä, joten urautumisen välttämiseksi oli kenties aika kokeilla jotain uutta. Raasto.comilla on viimeinen merkintä Abesta marraskuulta 2002, jolloin hän juoksi Tokiossa maratonin 2.31.12:een, mutta hänen tämän jälkeiset elämänvaiheensa ovat hämärän peitossa. Joka tapauksessa hänen uransa huipputason maratoonarina alkoi olla vuoden 2002 jälkeen auttamattomasti ohi uusien maratonsahaajattarien rynnistäessä maanteille. Voi olla, että Abe heitti kilpakenkänsä järveen, teki kisapaidoistaan rättejä, kaatoi urheilujuomansa viemäriin ja teki maraton DVD:eistään kukkaruukkujen alusia. Yhtä hyvin voi olla, että hän juoksee yhä huvikseen 200 kilometriä viikossa varmistaakseen terveyden kannalta riittävän liikunnan saannin. Oli asia niin tai näin, Tomoe Abe on ilman epäilyksen häivääkään eräs kovimmista naisjuoksijoista, jotka maapallomme pintaa ovat koskaan tallanneet. Rikotaanko hänen 100 kilometrin maailmanennätystään koskaan, siinä haastetta riittämiin tulevaisuuden raastajattarille. Tomoe Aben
parhaat maratonit vuosittain: Lisäksi puolimaraton 1.11.39 (02), 100 km 6.33.11 (00) Lähteet: Athletics 2001. The International Track & Field Annual. The Association of Tarck & Field Statisticians. Matthews, P. (ed.) Worcester: Sports Books. Hannus, M. 2000. Tomoe Aben aavejuoksu. Juoksija-lehden tulosliite 6 / 2000. Maratonvoitto japanittarelle. Juoksija-lehti 23 (8), 45. Mochizuki, J. 1991. Japani. Maraton ja maantiejuoksu ovat myös kansallisurheilua. Tokion MM-kisakirja. Helsinki: Juoksija-lehti & Vantaa: Suomen International Publications, 14-19. Nakamura, K. 2000. Mayumi Ichikawa and Dionisio Ceron win the 2000 Hokkaido Marathon. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14364.html [22.8.2006] Nakamura, K. 2000. Two consecutive weekends of record setting for Japanese women. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=14759.html [22.8.2006] Nakamura, K. 2001. Great Marathon debut by Mizuki Noguchi in Nagoya International Women’s Marathon. http://www.iaaf.org/news/Kind=2/newsId=12320.html [22.8.2006] Teksti: Z |